Koti Uutiset Sivu 1659

Uutiset

Fuengirolan seurakuntakodille esitetään tukea

Kirkolliskokoukselle on tehty talousarvio-aloite, jossa esitetään Espanjan Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan seurakuntakoti-hankkeelle 150 000 euron rahoitusta kirkkohallituksen talousarviossa 2014. Aloitteen on allekirjoittanut 13 kirkolliskokousedustajaa, joista kaksi...

Lähetystyölle suunnatut varat kasvussa

Lähetystyölle suunnatut rahat ovat kääntyneet jälleen kasvuun. Suomen lähetysneuvosto (SLN) on julkaissut tilaston, joka kattaa kaikki Suomen lähetystyötä tekevät järjestöt ja kirkot. Vuonna 2012 Suomen...

Reformaatiota juhlitaan oluella ja legoilla

Saksan Wittenbergiin istutettavan Luther-puutarhan lisäksi juhlavuoden kunniaksi on suunniteltu Unkarissa Luther-animaatiota ja Tanskassa Luther-olutta ja -legoja. – Lisäksi puhuimme, että kokoaisimme eri maiden suunnitelmia Luterilaisen...

Fuengirolan seurakuntakodille esitetään tukea

Kirkolliskokoukselle on tehty talousarvio-aloite, jossa esitetään Espanjan Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan seurakuntakoti-hankkeelle 150 000 euron rahoitusta kirkkohallituksen talousarviossa 2014. Aloitteen on allekirjoittanut 13 kirkolliskokousedustajaa, joista kaksi...

Reformaatiota juhlitaan oluella ja legoilla

Saksan Wittenbergiin istutettavan Luther-puutarhan lisäksi juhlavuoden kunniaksi on suunniteltu Unkarissa Luther-animaatiota ja Tanskassa Luther-olutta ja -legoja. – Lisäksi puhuimme, että kokoaisimme eri maiden suunnitelmia Luterilaisen...

Luterilais-katolisen komission raportti luovutettiin paaville

Franciscus otti tänään maanantaina vastaan Luterilaisen maailmanliiton (LML) ja luterilais-katolisen ykseyskomission raportin Vastakkainasettelusta yhteyteen (From Conflict to Communion)....

SRK:lla tiedotustilaisuus lastensuojelusta

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei halua kommentoida tilaisuuden tarkempaa sisältöä etukäteen Kotimaa24:lle. Lastensuojelua koskevat kysymykset vanhoillislestadiolaisessa...

Luterilais-katolisen komission raportti luovutettiin paaville

Paavi Franciscus otti tänään maanantaina vastaan Luterilaisen maailmanliiton (LML) ja luterilais-katolisen ykseyskomission raportin Vastakkainasettelusta yhteyteen (From Conflict to Communion). Mukana oli myös suomalaisia. Raportin paaville...

SRK:lla tiedotustilaisuus lastensuojelusta

Vanhoillislestadiolainen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys järjestää torstaina tiedotustilaisuuden, jonka aiheena on lastensuojelu. Tiedotustilaisuus järjestetään Oulussa iltapäivällä. SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei halua kommentoida tilaisuuden tarkempaa sisältöä...

Veera Hämäläinen ACT-allianssin hallitukseen

Veera Hämäläinen on valittu kirkollisten kehitys- ja humanitaarisen avun järjestöjen katto-organisaation, ACT-allianssin, hallitukseen. – ACT-allianssi valitsi Hämäläisen hallituksen jäseneksi...