Kotimaa24:ssä teknisiä ongelmia – Pahoittelemme
Kotimaa24 oli ajoittain poissa käytöstä sunnuntaina ja maanantaina. Lisäksi sivustolla olevat kuvat eivät näkyneet kunnolla. Syynä on sivuston siirto uudelle alustalle ja siitä johtuvat...
Tutkija HS:ssa: Lestadiolaiskeskustelussa lööpeistä syntyy lyömäaseita
Vuosia mediassa jatkunut keskustelu vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä on synnyttänyt sosiaalisen stigman eli häpeäleiman, kirjoittaa väitöskirjatutkija Meri-Anna Hintsala
Helsingin Sanomien (2.12.)...
Seniorien virkistyspäivä toi Action Angels -voiton
Tikkurilan seurakunnan nuoret ovat voittaneet nuorten Yhteisvastuu-liikkeen Action Angelsin toimintakisan syyssarjan.
Toimintakisan tehtävänä oli keksiä ja toteuttaa hyvä työ lähimmäisten auttamiseksi. Tikkurilan nuoret suunnittelivat...
Avustaja ilmaiseksi osaan Tampere-talon tapahtumista
Tampere-talon uuden käytännön mukaan vammaisten asiakkaiden avustajat pääsevät talon oman tuotannon esityksiin ilmaiseksi. Muutos on osa Tampere-talon strategiaa, jonka tavoitteena on edistää matalan...
Professori: Politiikka sotkee keskustelua perhemalleista
Erilaiset perhemallit ja -rakenteet luovat erilaiset ympäristöt lasten kasvamiselle. Tämä koskee sekä perheen sisäistä dynamikkaa että perheen asemaa yhteiskunnassa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimusprofessori...
Mikä on avioeron todennäköisyys?
Usein sanotaan, että avioliitoista puolet päättyy eroon. Nyt lauseen paikkansapitävyyttä ei tarvitse enää arvuutella, sillä avioerolle on laskettu todennäköisyys.
...
KMN kiittää Iranin ydinohjelmaa
Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri Olav Fykse Tveit pitää Iranin ydinohjelmasta syntynyttä sopua tervetulleena.
Tveit kehottaa kaikkia osapuolia käyttämään kuuden kuukauden määräajan pidemmän yhteisymmärryksen ja parempien...
Suhdeklinikan vastaukset tulevat tarpeeseen
City.fi:ssa toimiva Kirkon perheneuvonnan Suhdeklinikka-palvelu on osoittautunut suosituksi ja tarpeelliseksi. Suhdeklinikan vastauksia pari- ja ihmissuhdekysymyksiin on luettu 140 000 kertaa. Yksittäistä vastausta luetaan noin...
Piispat antoivat äänensä animaatiohiirille
Tänään aukeavat joulukalentereiden ensimmäiset luukut, myös Lastenkirkon tuottama Tähtipoika -joulukalenteri. Tarkkakorvainen saattaa kuulla yhdessä kalenterin kahdestakymmenestäneljästä luukusta tuttuja ääniä.
Piispat Irja Askola, Jari Jolkkonen,...
Syntyi Neitsyt Mariasta – Kotimaa pureutuu neitseestäsyntymiseen
Adventtiaika vie mielet joulun ihmeeseen. Oppi Jeesuksen neitseestäsyntymisestä puhuttaa kirkossa.
Kirkon tutkimuskeskus selvitti viime keväänä kirkon virkakunnan käsityksiä muun muassa neitseestäsyntymisestä. Opinkohtaan sanoi uskovansa...