Koti Uutiset Sivu 1468

Uutiset

400 evankelistaa innostaa toisiaan Seinäjoella

Edesmennyt evankelista Kalevi Lehtinen kutsui vuonna 1995 koolle joukon yksin puurtavia ja tukea kaipaavia kollegojaan. Tästä sai alkunsa Evankelistojen yhteyspäivät, jotka kokosivat tänä vuonna...

Afganistanissa surmatut kotiin

Afganistanissa surmansa saaneet avustustyöntekijät Seija Järvenpää ja Kaija Martin tuotiin kotimaahan tiistaina. Helsinki-Vantaan lentokentällä heitä vastaanottamassa oli lähiomaisten lisäksi valtiovallan, Keskusrikospoliisin ja Kansanlähetyksen edustajia. Sisäministeri...

Graffiteille kyytiä kirkon seinistä

Temppeliaukion kirkon pääoven vasemmalla puolella sijaitsevan postilaatikon yläpuolelle oli maanantaiaamuna ilmestynyt teksti ja nuoli: Rukoukset. Kyseinen graffiti, seinäkirjoitus oli tavallista oivaltavampi, ei pelkkä töhry. Lisäksi...

Suomen nuorin urkuri konsertissa – ylettää juuri ja juuri jalkioon

Suomen nuorin urkuri Joel Vartiainen, 13, konsertoi tulevana perjantaina Lahden kansainvälisellä urkuviikolla kaikkien aikojen nuorimpana esiintyjänä. Vartiainen aloitti musiikin parissa 9-vuotiaana ja osoittautui niin lahjakkaaksi,...

Graffitit poistetaan kirkkojen seinistä pikimmiten

Temppeliaukion kirkon pääoven vasemmalla puolella betoniseinän reunassa on postilaatikko turisteja varten. Onhan kirkko poikkeuksellisen suosittu matkailukohde. Postilaatikon yläpuolelle oli maanantaiaamuna ilmestynyt teksti ja nuoli:...

Uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa olevan täytyy ilmoittaa hyväksikäytöstä

Uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamushenkilönä toimivan on lain mukaan ilmoitettava poliisille epäilyt lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sanoo rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. Ilmoitusvelvollisuus koskee...

Lähetyshiippakunnan dekaani Juhana Pohjola menetti pappisvirkansa

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt tänään Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Juhana Pohjolan menettämään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirkansa. Tuomiokapitulin perusteluiden mukaan Pohjola on rikkonut pappislupauksensa...

”Tiedämme nyt paremmin” – Entiset eheyttäjät vaativat kieltoa eheytysterapialle

Joukko entisiä eheytysterapian perustajia ja tukijoita on kirjoittanut avoimen kirjeen, jossa he vaativat eheytysterapialle täyskieltoa. Kirje on julkaistu seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavan National Center for...

Esikoislestadiolaisten omien sakramenttien valmistelu yllätti piispan

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen pitää esikoislestadiolaisen liikkeen selvitystyötä sakramenttien toimittamiseksi liikkeen maallikoiden voimin huolestuttavana. Jolkkonen kuuli asiasta ensimmäistä kertaa Kotimaa Pro:n haastattelupyynnön yhteydessä. Kotimaa...

Piispa: Maallistuvaa kirkkoa ei kannata hylätä

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen pitää esikoislestadiolaisen liikkeen selvitystyötä sakramenttien toimittamiseksi liikkeen maallikoiden voimin huolestuttavana. Jolkkosen mukaan yhteiskunnan maallistuminen koskee myös kirkkoa, mutta kirkon...