Teemu Sippo Kalevassa: Tavallisesti avioliitto laajentuu perheeksi
Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sippo on pahastunut pääministeri Alexander Stubbin Lännen Mediassa julkaisemaan kirjeeseen, jossa hän puolusti aloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Asiasta kertoo Kaleva.
Teemu...
Kirkosta eroamisen takana uusi kuluttajaidentiteetti
Luterilaisesta kirkosta eroaminen johtuu hyvin merkittävältä osalta aivan muista syistä kuin seurakuntien tai kirkon omista toimista. Vahvistuva kuluttajaidentiteetti asettaa luterilaisen kirkon kovaan kilpailuasetelmaan. Tämän...
Aikomus lopettaa Valkilan työsuhde synnytti kohun Uskontojen uhreissa
Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n toiminnanjohtajan Joni Valkilan työn jatkumisesta on noussut kohu sosiaalisessa mediassa ja yhdistyksen jäsenistön piirissä. Valkilalle oltiin antamassa käytännössä potkut,...
Teologiselle tutkimushankkeelle miljoonatuki – aiheena myötätunto
Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessin johtama tutkimushanke on saanut 21. marraskuuta noin 1,1 miljoonan euron rahoituspäätöksen Tekesiltä. Myötätunnon mullistava voima...
Kysely: Usko ei ole tärkeä arvo suomalaisille
Uskonnollisuus ja hengellisyys ovat tärkeitä arvoja vain pienelle joukolle suomalaisia, ilmenee T-Median tekemästä Kansan Arvot -tutkimuksesta.
Tutkimuksessa suomalaisten arvoja tarkasteltiin suhteessa yhteiskuntaan, demokratiaan ja vaikuttamiseen,...
Kotimaa: Lakialoite kunnioittaa avioliittoa
Kotimaan pääkirjoituksessa muistutetaan kuuntelemisen ja toisen kunnioittamisen tarpeesta puhuttaessa lakialoitteesta tasa-arvoisesta avioliittolaista.
Päätoimittaja Mari Teinilä kirjoittaa (27.11.): ”Kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen avioliitto ei uhkaa...
Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 26.11.2014.
Pastori Kari Eskelinen määrättiin Lahden seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtajan virkaan määräajaksi ajalle 1.9.2014–31.12.2017.
Pastori Markku Mustajärvi määrättiin määräajaksi Tampereen Eteläisen seurakunnan kappalaisen...
Maailman suurin Fingerpori löytyy Nokialta
Tiettävästi maailman suurin Fingerpori-sarjakuva riippuu tällä hetkellä Nokian seurakuntakeskuksen seinällä. Banderolli on kooltaan 4,5 metriä kertaa 4 metriä ja jo kolmas Nokian seurakunnan ja...
”Pelkään, että aktiiveilla on eri käsitys kirkosta kuin ihmisten enemmistöllä”
Helsinki Mission toiminnanjohtaja Olli Valtonen pohtii Kirkonkellarin artikkelissaan kirkon brändiä. Valtosen mukaan kirkko suhtautuu brändiinsä välinpitämättömästi.
”Että brändi on vain markkinoinnin kieltä eikä kosketa meitä....
Paavi Franciscukselta viesti kaikille Euroopan kansalaisille
Paavi Franciscus korosti ihmisarvon kunnioittamisen tärkeyttä Euroopan parlamentin jäsenille Strasbourgissa tiistaina pitämässään puheessa. Paavi pyysi Eurooppaa löytämään uudelleen omat parhaat puolensa.
– Haluaisin lähettää toivon...




