Open Doors avaa toimiston Suomeen
Teologian maisteri Miika Auvinen, 35, on valittu Suomeen perustettavan Open Doors Finland -järjestön toiminnanjohtajaksi.
Yli 60 valtiossa toimiva Open Doors syntyi 1950-luvulla hollantilaisen veli Andreaksen...
Tanskan suomalaisen kirkkoraadin puheenjohtaja: ”Isku tuli täysin yllättäen”
Pelko iskee aina välillä, sanoo Tanskassa vuosia asunut suomalainen. Kööpenhaminan terrori-iskuissa viime yönä ja tänä aamuna on kuollut kolme ihmistä.
Yksin liikkunut asemies iski lauantai-iltana...
Kallion rippituolissa käynyt jo kymmeniä ripittäytyjiä
Syksyllä Helsingin Kallion luterilaisessa kirkossa käyttöön otettu rippituoli on alkanut herättää kiinnostusta ja saada myös jonkin verran vakituisia kävijöitä. Kirkkoherra Teemu Laajasalo nostaa esiin...
Arkkiatrin vaivaisukot esillä Valamon ITE-taiteen näyttelyssä
Valamon luostarin kulttuurikeskuksessa avautui eilen näyttely, jonka teemana on hengellisyys suomalaisessa ja eurooppalaisessa kansantaiteessa. Pyhät ihmiset, enkelit, apostolit ja muut kristilliset hahmot ovat pääasiassa...
”Luterilaista ei ole vapautettu paastosta”
– Luther ei vastustanut paastoa, mutta hän ei pitänyt sitä pelastuksen ehtona, koska vain usko Kristukseen pelastaa, sanoo Hiljaisuuden ystävät ry:n toiminnanjohtaja Sirkka-Liisa Raunio
...
Kanttorit keräävät adressia vihkimysviran puolesta
Kanttorit tahtovat mukaan kirkon uuteen vihkimysvirkaan eli diakonivirkaan. Asian puolesta kerätään parhaillaan adressia
Kanttorit osaksi...
Nigerian arkkipiispa: Boko Haram voi kaataa koko Afrikan
Terroristijärjestö Boko Haram uhkaa koko Afrikan mannerta tavalla, joka saattaa tuntua myös länsimaissa, sanoo Nigerian katolinen arkkipiispa Ignatius Kaigama.
Kaigama epäilee, ettei länsimaissa ymmärretä tapahtumien...
Amerikkalaispastoreilla synkkä käsitys islamista
Lähes puolet protestanttisista pastoreista katsoo äärijihadistisen ISIS-järjestön edustavan todellista islamia. Amerikkalaistan suhtautumista islamiin tutkittiin kristillisen LifeWay Research -tutkimuskeskuksen kyselytutkimuksessa.
Tutkimukseen osallistuneista tuhannesta protestanttisesta pastorista 45...
Ystävänpäivän takaa kurkkii pyhimys
Helmikuun 14. päivää vietetään ystävänpäivänä. Sen taustat ovat moninaiset, mutta jäljet johtavat myös pyhään Valentinukseen.
Valentinuksen päivän teemoilla on pitkät perinteet, jotka ulottuvat aikaan ennen...
Laulava kandi Miska Laakso luuli lääkäreitä yli-ihmisiksi
Ihmisiä taitavasti kohdannut Miska Laakso ihastutti tv-katsojia juuri päättyneessä TV2:n dokumenttisarjassa Kandit. Toinen tuotantokausi kertoi neljän nuoren lääketieteen kandin kesästä. Laakso työskentelee sarjassa Tampereen...








