Piispainkokoukselta tulossa selonteko kirkon avioliitto-opetuksesta
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous kokoontui 25.–26.1.2016 Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa selontekoa kirkon avioliitto-opetuksesta
Uusi avioliittolaki tulee voimaan 1.3.2017, minkä johdosta kirkolliskokous on pyytänyt piispainkokousta...
Juoksevan veden puute voi ajaa intinktioon tai yhteismaljaan
Lumiset puut ympäröivät Kuusiston kirkkoa Kaarinassa. Pakkanen nipistelee hiukan varpaita.
Sisällä puukirkossa on lämmintä. Seinille maalatuista mahtipontisista pylväistä huolimatta kirkko on kotoisa, vain 150-paikkainen.
Kuusiston kirkko...
Putin: Kommunismin eetos kuin Raamatusta
Venäjän presidentti Vladimir Putin on kertonut pitävänsä edelleen kommunismin ja sosialismin ideoista. Hän ei myöskään ole hävittänyt Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäsenkirjaansa.
Asiasta kertoo Interfax-Religion.
Kansalaisfoorumissa Etelä-Venäjällä...
Alaranta: Lestadiolaispoliitikkojen ja liberaalien keskustalaisten liittoumaa ei ole
Perniön papin Johannes Alarannan mukaan Paavo Väyrysen tuoreet puheet liberaalien keskustalaisten ja tiettyjen lestadiolaispoliitikkojen epäpyhästä valtapoliittisesta liittoumasta eivät pidä paikkaansa, vaikka yksittäiset vanhoillislestadiolaiset poliitikot...
Nälkävuodet vertailukohtana – Suomeen syntyi ennätysvähän lapsia vuonna 2015
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa syntyi 55 040 lasta vuonna 2015. Tätä vähemmän lapsia syntyi viimeksi 1860-luvun nälkävuosina.
Syntyneiden määrän...
Askola: Esikoislestadiolaiset ovat nyt jättämässä kirkkoa
Helsingin piispa Irja Askola suree esikoislestadiolaisessa herätysliikkeessä tapahtunutta kehitystä. Hän kommentoi sakramenttiseparatismin toteutumista Helsingin hiippakunnan alueella Kotimaa24:lle sähköpostitse.
– Olen aina surullinen siitä, jos ihmiset...
Myös ortodoksiseen kirkkoon ennätysmäärä liittyjiä
Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittyi viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä – yhteensä 1063 henkeä.
Tuhannen kirkkoon liittyneen raja on aiemmin ylittynyt vain neljänä vuotena: 2002, 2004, 2012...
Esikoislestadiolaisten oma ehtoollistilaisuus Helsinkiin
Esikoislestadiolaisen herätysliikkeen oma, maallikkojen toimittama ehtoollistilaisuus vietetään lauantaina 30. tammikuuta liikkeen omassa rukoushuoneessa Helsingin Puistolassa.
Herätysliikkeen helsinkiläisen maallikkosaarnaajan, sananpalvelija Tatu Helvilän mukaan Helsingissä toimivat kahdeksan...
Keitä ovat Väyrysen mainitsemat ”lestadiolaispoliitikot”?
Keskustan linjaan vaikuttaa joukko lestadiolaispoliitikkoja, sanoo kirjan tänään julkaissut Paavo Väyrynen
Uuden Suomen
blogissaan.
”Puolueeseen...
Mitri Raheb: ”En haluaisi elää ilman juutalaisia naapureitani”
Juutalaiset ovat osa historiaamme, sanoo palestiinalaispastori Mitri Raheb
Svenska Dagbladetin haastattelussa. Ruotsalaislehti tapasi rauhantyöstään palkitun Rahebin Betlehemissä.
Mitri Rahebille...











