Koti Jutut Sivu 649

Jutut

Eero Huovinen: Lupautuessani Heikki Arikan radio-ohjelmaan en tiennyt hänen piispaehdokkuudestaan

Toukokuun lopussa Yle Radio1:ssä alkoi kymmenosainen sarja Kymmenen teesiä selviytymisestä. Kyseisessä sarjassa Malmin kirkkoherra Heikki Arikka sekä työelämäprofessori Jarno Limnéll haastattelevat tunnettuja henkilöitä eri...

Äänimaiseman pitäisi tuntua joltain – uudenlaisia radiojumalanpalveluksia kokeillaan 9.8. alkaen

Sunnuntain kello kymmenen radiojumalanpalveluksia kehitetään. Uudistus alkaa sarjalla kokeilevia radiojumalanpalveluksia. Niitä kuullaan elo-lokakuussa joka toinen sunnuntai 9.8. alkaen. Syynä kehittämishankkeeseen on radiojumalanpalvelusten laskeva kuuntelijamäärä,...

Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokous ja anglikaanien Lambeth-konferenssi siirtyvät vuoteen 2022

Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) yleiskokous siirtyy vuoteen 2022 koronapandemian ja siitä johtuvien epävarmuustekijöiden vuoksi. Kokous piti järjestää syyskuussa 2021 Saksan Karlsruhessa. Päätöksen yleiskokouksen siirtymisestä tekivät KMN:n...

Jyväskylän seurakunta kerää apua Palokan palosta evakuoiduille senioreille – tavoite on 36 000 euroa

Jyväskylän seurakunta on aloittanut keräyksen Palokan senioritalojen tulipalossa evakuoiduille 168 ihmiselle. Tulipalo sattui viime perjantaina 10.7. Jyväskylän Palokassa ja tuhosi kolmesta senioritalosta kaksi. Ihmishenkien...

Suomen kesän suurtapahtumat peruttiin – vaikutuksia myös seurakuntiin

Useimmat suuret kesätapahtumat ilmoittivat jo keväällä pitävänsä tänä vuonna välivuoden. Peruutuksilla on oma heijastuksensa myös niiden osana tai yhteydessä pidettäviin hengellisiin tapahtumiin. Esimerkiksi Porissa ei...

Asikkalan seurakunnan uuden seurakuntakodin peruskivi laskettiin ja kirkko lämpiää pian maalämmöllä

Asikkalan seurakunta saa uuden seurakuntakodin. Vääksyn keskustaan rakennettavan seurakuntakodin peruskivi muurattiin perjantaina 10. heinäkuuta. Rakennuksen hinnaksi on arvioitu 3,5 miljoonaa euroa. Asikkalan seurakunnan vs. talouspäällikkö...

Kirkkojen maailmanneuvosto pyytää Turkkia pyörtämään päätöksensä Hagia Sofiasta

Turkin viimeperjantainen päätös muuttaa Istanbulissa sijaitseva historiallinen Hagia Sofian museo moskeijaksi, on herättänyt reaktioita kristikunnassa. Kirkkojen maailmanneuvosto on pyytänyt Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania pyörtämään...

Kolumni: Jos rasismia ei tunnista, kyse on samaistumiskyvyn ja kuuntelemisen puutteesta

Keskustelu 1: Kuka tuo neekeri on? Mitä hän tekee täällä? – Se on isäni, joka tuli hakemaan minut kotiin. Keskustelu 2: Tiedätkö, mikä on Suomen suurin...

Hagia Sofia on nyt moskeija – presidentti Erdogan antoi asetuksen perjantai-iltana

Hagia Sofia on nyt moskeija. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan antoi asetuksen perjantai-iltana 10.7. vain muutama minuutti sen jälkeen, kun Turkin korkein hallinto-oikeus oli...

Diakonia-ammattikorkeakouluun pääsi 511 uutta opiskelijaa – 146 valittiin todistusvalinnalla

Diakonia-ammattikorkeakoulusta (Diak) opiskelupaikan on saanut kevään toisen yhteishaun kautta yhteensä 511 opiskelijaa, Diak kertoo tiedotteessaan. Nämä pääsevät suorittamaan alempaa tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa sosiaali- ja...