Koti Jutut Sivu 641

Jutut

Vapaa-ajattelijoiden kysely: Valtaosa suomalaisista kannattaa et-opetuksen avaamista kaikille

Vapaa-ajattelijoiden liiton teettämässä kyselyssä 79 prosenttia suomalaisista kannattaa sitä, että myös kirkkoon kuuluvat lapset ja nuoret voisivat opiskella uskonnon sijaan elämänkatsomustietoa. Kannatus on liiton...

Pääkirjoitus: Maskisuositus haastaa kansalaismoraalin

Viime kevään koronapandemia ja -karanteeni onnistuivat suomalaisilta hyvin. Tauti saatiin miltei taltutettua ja yhteiskuntaa avattua kesällä. Pelätty toinen aalto näyttää kuitenkin odottavan nurkan takana. Todettujen...

Luterilainen pappi Valko-Venäjältä: ”Kirkonkellot soivat, jotta poliisi ei hakkaisi mielenosoittajia”

Valko-Venäjän pienen luterilaisen kirkon ainoa pappi Vladimir Tatarnikov kertoo, että maan presidentinvaaleja seurannut poliittinen kuohunta on vaatinut jo runsaasti uhreja. Rauhanomaiset mielenosoitukset alkoivat 9.8. järjestettyjen...

Väitös: Papit kannattavat ja vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa samantyyppisillä perusteluilla

Teologian maisteri Laura Kallatsan käytännöllisen teologian tuore väitöstutkimus osoittaa, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit puolustavat ja vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa samankaltaisilla perusteluilla. Kallatsa jakaa...

Tuomiokapituli irtisanoi virasta Lappajärven kirkkoherran – taustalla pitkäaikaiset ongelmat

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli on irtisanonut pastori Zacharias Onditin Lappajärven seurakunnan kirkkoherran virasta. Kapituli päätti asiasta kokouksessaan keskiviikkona. Tuomiokapitulin mukaan taustalla ovat pitkäaikaiset ongelmat ja puutteet...

”Aloite on loukkaus kirkkoa ja Puolustusvoimia kohtaan” – Kenttäpiispan asema nousi taas huomion kohteeksi

Kenttäpiispan asema kirkon hallinnossa on noussut jälleen keskusteluun. Kirkolliskokoukselle jätettiin viime viikolla kahdeksan edustajan aloite, jossa esitettiin kenttäpiispan aseman ja roolin teologisten perusteiden selvittämistä. Kenttäpiispa...

Seurakunnat jakavat jo maskeja vähävaraisille yhdessä kuntien kanssa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee koronaepidemian takia kasvomaskien käyttöä joukkoliikenteessä ja julkisissa tiloissa, joissa turvaetäisyyksien pitäminen ei ole mahdollista. Hallitus linjasi, että kunnat hankkivat...

Kolumni: Japanissa pesäero vanhoista uskonnollisista siteistä vaatii kolme sukupolvea

Sain Herra K:lta sähköpostin: ”Isäni 49 päivän suruaika päättyi. Hän on päässyt autuuteen ja tapaa äitini siellä.” Herra K on perheen ainoa kristitty, ja hänen...

Kirkolliskokoukselle esitetään konfirmaatiokaavan uudistamista – ”Seurakunnissa arkuutta ja epäselvyyttä”

Kirkolliskokous käsitteli viime viikolla aloitetta, joka pureutuu konfirmaation ja kodin siunaamisen kaavojen kautta siunaamisen teologiaan. 21 edustajan allekirjoittama aloite esittää, että Kirkkohallitus valmistelee selvityksen siunaamisen...

Helluntailiikkeen jäsenmäärä pitkään stabiili, nyt kaksi miinusmerkkistä vuotta

Suomalainen helluntailiike elää vaihetta, jolloin seurakunnat eivät kasva. On tultu kauas 1970-luvun ja 1980-luvun alun Niilo Yli-Vainio -ilmiön ajoista, jolloin helluntailaisuuteen liityttiin suurin joukoin. Kaikkien...