Jyväskylän rippileirin korona-altistuksesta jatkotartuntoja – tapauksia nyt yhteensä seitsemän
Jyväskylän seurakunnan rippileirillä viime viikolla tapahtuneesta korona-altistuksesta on seurannut lisää tartuntoja leirillä olleille. Tämänhetkisen tiedon mukaan tartuntoja on yhteensä seitsemän, Jyväskylän seurakunta kertoo tiedotteessaan.
Jyväskylän...
50 000 nimeä täyteen – kansalaisaloitteessa vaaditaan Suomeen uutta aborttilakia
OmaTahto2020 -kansalaisaloite on kerännyt vaadittavat 50 000 nimeä, joten se otetaan eduskunnan käsittelyyn. Nimet tulivat täyteen nopeasti, sillä aloite laitettiin vireille 23.9.
Aloitteen tavoitteena on päivittää...
Vanhoillislestadiolaiset antoivat julkisuuteen kannanoton uskonnonvapaudesta
Yhteiskunta, jossa uskonto ei voi näkyä eikä kuulua, ei ole moniarvoinen ja suvaitseva yhteiskunta, liikkeen kannanilmaisussa sanotaan.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen keskusjärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) on...
Kirkkohallitus esittää muutosta kirkkolakiin, jotta luottamushenkilöt voisivat kokoustaa etänä
Kirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle nykyisen kirkkolain muuttamista, jotta kirkon ja seurakuntien päättävät toimielimet voisivat kokoontua sähköisesti. Muutos koskisi toimielimiä seurakunnissa, seurakuntayhtymissä, hiippakunnissa ja kirkon keskushallinnossa.
Kirkkohallituksen...
Piispa Matti Repo toimittajien tentissä Radio Deissä
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo on vieraana Radio Dein ja Kotimaan yhteisellä Piispan kyselytunnilla keskiviikkona 21.10 kello 9–10. Ohjelma kuullaan uusintana samana päivänä kello...
Kolumni: Jos piispat rajoittavat pappien julkista keskustelua, kirkon jäsenet kärsivät
Keväällä korona siirsi ehtoolliset tauolle. Muutamat kristityt kertoivat minulle, kuinka he olivat ystäviensä kanssa viettäneet ehtoollista kotona tai kuinka striimien äärellä oli vietetty ehtoollista.
Yhteydenottojen...
Ministeri Saarikko avaa keskustelun tartuntatautilain ulottamisesta uskonnollisiin yhdyskuntiin
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kutsuu uskonnollisten yhdyskuntien edustajat keskustelemaan tartuntatautilain soveltamisesta niiden toimintaan.
Kotimaa24 kertoi viime viikolla poikkeuksesta, josta aluehallintovirasto tiedotti. Avi totesi, ettei...
Sisäilmaongelmat sulkevat Imatralla kaksi kirkkoa kerralla
Imatralla suljetaan terveyshaittojen riskin takia kaksi kirkkoa toistaiseksi. Imatran seurakunnan tiedotteen mukaan Imatrankosken kirkko ja Kolmen Ristin kirkko sulkeutuvat marraskuun alusta lähtien.
Imatrankosken kirkossa ja...
Oulun piispa aikoo ehdottaa muille piispoille, ettei sateenkaaripareja vihkineitä pappeja enää rangaista
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ottaa sanomalehti Kalevassa 18.10. julkaistussa haastattelussa kantaa sateenkaaripareja vihkivien pappien rankaisemiseen. Hän toteaa, ettei voi piispana kehottaa vihkimään sateenkaaripareja,...
Podcast: Henrik VIII ja ensimmäinen Brexit
Britannian EU-erosta ei tahdo tule valmista. Sama ilmiö vaivasi Englannin reformaatiota 1500-luvulla.
Henrik VIII (1491–1547) on yksi historian kiinnostavimmista kuninkaista, eikä vähiten värikkään avioelämänsä ansiosta.
Kirkon...











