Koti Jutut Sivu 594

Jutut

Pääkirjoitus: Seurakuntien tulee varata aikaa ihmisten kuuntelemiseen

Jumalanpalvelusten striimauksiin ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä. Tätä väitettä tukee tässä numerossa ilmestyvän Kotimaa Pro -liitteen tekemä kysely. Kyselyyn vastanneet kertoivat, miten tärkeää on, että seurakunnat ovat...

Kynttilät syttyvät Koskelan uhrin muistolle kirkkojen portailla ja hautausmailla

Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt liikkeelle ilmiö, jossa kannustetaan sytyttämään perjantai-iltana 5.3. kynttilä Helsingin Koskelassa joulukuussa tapahtuneen henkirikoksen uhrin muistoksi. 16-vuotiaan pojan murhasta ja pahoinpitelyistä...

Mika Nokelainen on Turun arkkihiippakunnan uusi hiippakuntadekaani

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on valinnut pastori, teologian tohtori Mika Nokelaisen hiippakuntadekaanin virkaan. Nokelainen on toiminut aiemmin kirkkoherran viransijaisena, Martinus-säätiön toiminnanjohtajana, Diakonia-ammattikorkeakoulun yliopettajana ja aluekoordinaattorina, tutkijana...

Radion iltahartauksissa Heli Harjunpää vetää pieniä joogaharjoituksia

Yle Radio 1:n iltahartauksissa 24.2 ja 3.3. sairaalateologi Heli Harjunpää on johdatellut kuulijoita osallistumaan kristillisen joogan harjoitukseen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun joogasta puhutaan...

Kymmenet kertoivat Kotimaalle kokemuksensa striimatuista jumalanpalveluksista – ”Nousin kotona seisomaan ja lauloin kunniaa”

Seurakuntalaiset ovat kokeneet striimattujen jumalanpalvelusten ääressä sekä suurta kiitollisuutta että tuskastumista. Kotimaa kysyi lukijoiden kokemuksia ja mielipiteitä etäjumalanpalveluksista. Saimme 45 seikkaperäistä vastausta eri puolilta Suomea....

Irja Askola, Kaisamari Hintikka ja Mari Leppänen Horisontti-ohjelman vieraina naistenpäivän merkeissä

Yle Radio 1:n uskontojournalismin erikoisohjelmassa Horisontissa vierailevat ensi sunnuntaina kolme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispuolista piispaa: emerita Irja Askola sekä nykyiset piispat Kaisamari Hintikka ja...

Katolisen kirkon jäsenmäärä kasvoi Suomessa myös koronavuonna – katolilaisia on nyt lähes 16 000

Katolisen kirkon jäsenmäärä Suomessa jatkaa kasvuaan. Uusimpien tilastojen mukaan seurakuntien jäseniksi rekisteröityjä katolilaisia oli Suomessa vuoden 2020 lopussa 15 902. Kasvua vuodesta 2019 oli 2,6...

Joka toisessa helluntaiseurakunnassa ei kastettu viime vuonna yhtään uutta jäsentä

Suomenkielisten helluntaiseurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä pieneni viime vuonna 1 043 hengellä ja oli vuoden 2020 lopussa 44 371 henkeä. Jäsenmäärä on nyt pienimmillään 25 vuoteen. Asiasta kertoo...

Kristityksi kääntyneiden vakaumuksen arvioinnissa on yhä puutteita, sanoo kirkkoherra Kaisa Huhtala

Sitä tilannetta Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala tuskin unohtaa koskaan. Huhtala istui Porin poliisiasemalla kristityksi kääntyneen turvapaikanhakijan vieressä ja kuunteli, kun poliisi luki...

Selvitys kirkkoa lähellä olevista sote-palvelujen tuottajista esittelee 35 säätiötä ja yhdistystä

Kirkon piirissä toimii useita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottavia toimijoita, joista osa on säätiöitä, osa yhdistyksiä. Näistä ei ole ollut saatavissa kattavaa tietoa, minkä...