Hengelliset kesäjuhlat saattavat saada tänä vuonna valtion tukea, jos niitä ei voida järjestää
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan hallitus valmistelee parhaillaan vakiintuneille tapahtumajärjestäjille uutta tukea, tapahtumatakuuta. Tapahtumatakuu koskisi yleisötapahtumaa, joka järjestetään 1.6.–30.9.2021 välisenä aikana ja jossa noudatetaan opetus-...
Kommentti: Keskiyön Jeesus – Via Crucis 2021 on poikkeavan someajan tyylitelty pääsiäisvideo
Helsingin keskustassa vuodesta 1996 lähtien nähty Via Crucis on todennäköisesti pitkäaikaisin pääsiäisdraama maassamme. Ainakin se on tunnetuin ja eniten osallistujia kerännyt.
Viime vuonna Via Crucis...
Kolumni: Kristinusko on pahimmillaan laimennettu yhdentekeväksi irvikuvaksi itsestään
Viime vuosina on puhuttu väsyksiin asti kirkon julkisuuskuvasta. Ja usein pelosta käsin. Jos sanot väärin, niin jäsenluvut laskevat.
Asenne tuottaa armotonta alisuoriutumista. Pelko estää toimimasta...
Jo 13 000 seuraajaa – Kirkon Instagram-tilillä sallitaan moniääninen pohdinta
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Instagram-tilillä pääsee kurkistamaan kirkon työntekijöiden elämään ja ajatteluun. Viikon välein vaihtuva tilin päivittäjä saa varsin vapaat käden sisällön luomiseen.
Verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikoski...
Pääsiäinen tulee poikkeusoloista huolimatta – näin seurakunnat vievät toivoa toreille
Seurakuntien kokoontumiset ovat tauolla, mutta kirkoista lähdetään nyt ulos, ihmisten ilmoille. Muun muassa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa ja Espoon seurakunnissa hiljainen viikko ja pääsiäisaika viedään kaupunkilaisten...
Pääkirjoitus: Kyllä, edessä on aina uusi mäki
Poikkeuksellisesta ajasta huolimatta kohta on palmusunnuntai, hiljainen viikko ja pääsiäinen.
Niitä on vietetty vuosisadasta toiseen riippumatta siitä, onko ihmiskunta elänyt kulkutautien, sodan vai rauhan aikaa.
***
Muusikko...
Kirkon työryhmä valmistelee liikkumisrajoituksista ohjeita seurakunnille – ”Herättää toivoa, kun hallitus näkee diakoniatyön arvon”
Mahdollisten liikkumisrajoitusten aikanakin diakoniapalvelujen käyttäminen olisi sallittua, jos hallituksen lakiesitys menisi eduskunnassa läpi sellaisena kuin se on eduskunnalle annettu.
Torstaina 25.3 eduskunnalle annetussa hallituksen esityksessä...
Mysteerikuva: Ketkä poseeraavat? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva on otettu. Mysteerikuva-sarjassa Kotimaa julkaisee kuvia...
Kommentti: Kelpaako palmusunnuntain virpojalle bitcoin?
Tähän poikkeusaikaan ovat johtajamme laatineet yksityiskohtaisia sääntöjä, joita kansa totisesti tarvitsee. Saako ostoskoriin munien ja mämmien sekaan noukkia pääsiäispupun tai muun koriste-esineen? Saako mennä...
Hyvinkään seurakunta tilasi kaikkien jäsentensä koteihin pääsiäisen Kotimaan
Kotimaan pääsiäislehdestä (numero 12–13) on otettu tavallista suurempi painos. Hyvinkään seurakunta on tilannut lehden tervehdyksenä kaikkiin sen alueella sijaitseviin noin 17 000 talouteen, joissa asuu...









