Nuorten väkivalta raaistunut
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset kaksi kolmesta vastaajasta on kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Pahoinpitelyn tai sen yrityksen kohteeksi ilmoitti joutuneensa neljännes...
Nuoret tekevät raittiuslupauksia Sievissä
Sievissä aloitettiin tämän vuoden alussa Sievin selvin raittiina raitilla -kampanja. Kyse on Sievin seurakunnan ja kunnan vapaa-aikatyön yhteistyönä toteutettavasta nuorten raittiustyöstä. Nuoret allekirjoittavat sopimuksen,...
KUA haluaa yritysten kehitysyhteistyölahjoitukset vähennyskelpoisiksi
Kirkon ulkomaanapu vaatii yritysten kehitysyhteistyöhön lahjoittamia varoja osittain tai kokonaan verovähennyskelpoisiksi. Ulkomaanapu esittää tuloverolainsäädännön muutosta koskevan näkemyksensä osana puolueiden vaaliohjelmiin ja tulevaan hallitusohjelmaan tarkoitettua...
”Saa rukoilla, mitä sydän sanoo”
mielestä on hyvä, että piispainkokous antoi viime viikolla rukousohjeet...
”Hämäryys uskon perusteissa” huolettaa herätysjärjestöjä
En ole koskaan aiemmin kuullut kirkon johdosta niin epäselviä lausumia opillisista kysymyksistä, kuin viime vuoden piispanvaaleja edeltäneissä haastatteluissa, sanoo Suomen Raamattuopiston (SRO) toiminnanjohtaja Timo...
Suomessa elää 33 sääntökuntamaallikkoa
Suomessa elää 33 pysyvästi vanhoihin katolisiin luostarisääntökuntiin lupautunutta maallikkoa. He ovat sitoutuvat harjoittamaan uskoaan säännöllisesti. Elämäntapaan kuuluu päivittäinen rukous, säännöllinen jumalanpalveluselämä ja kokoontumiset muiden...
Oulun Virtuaalikirkko laajentuu Turkuun
Virtuaalikirkko on säilyttänyt suosionsa Oulussa ja nyt palvelu laajenee myös Turkuun. Kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana Virtuaalikirkossa on käynyt 112 000 vierailijaa.
– Virtuaalikirkon tarkoituksena on palvella kaikkia,...
RV: Korhonen haastaa helluntailaisia syventämään kasteopetustaan
Suomen suurimman helluntaiseurakunnan, Helsingin Saalemin johtaja Klaus Korhonen esittää tiistaina televisioidun Nuoret hihhulit -dokumentin jälkimainingeissa kolme vakavaa kysymystä. Hän nostaa kipupisteiksi Ristin Voiton pääkirjoituksessa...
Parisuhteen rekisteröinti halutaan kirkkoihin Britanniassa
Britannian tasa-arvoministeri Lynne Featherstone aikoo esittää parisuhteen rekisteröimisen sallimista myös kirkoissa. Tähän saakka täysin maallisiin seremonioihin ollaan myös ensi kertaa sallimassa uskonnollisia elementtejä kuten Raamatun...
Ruotsin arkkipiispa: ”Tilanne on vakava, mutta ei toivoton”
Ruotsin kirkon arkkipiispa Anders Wejryd kertoo näkemyksiään kirkkonsa tilasta ja tulevaisuudesta Kyrkans Tidningin haastattelussa. Wejryd vastaa pian eläkkeelle jäävän Visbyn piispa Lennart Koskisen rajuun...