Koti Jutut Sivu 2519

Jutut

Agricolan kirkon Malkus-kolehti oli suvaitsevaisuustesti

kertoi perjantaina, että Helsingin kirkoissa on kerätty kolehteja...

Körttiläisyys läheisin herätysliike Kotimaa24:n lukijoille

:n lukijoista runsas neljännes eli 26 prosenttia kokee herännäisyyden...

Piispa Häkkinen: Joukkomurhaaja ei ole kristitty

Seppo Häkkinen Sana-lehden kolumnissaan. ”Väkivaltaan turvautuva joukkosurmaaja on jo teoillaan irtisanoutunut kristillisyydestä. Verityöt ovat yksiselitteisen tuomittavia. Niillä ei ole...

Seurakuntien kulttuuripääkaupunkitapahtumat ovat täyttäneet katsomot

Jaana Rantala.  Esimerkiksi Turun tuomiokirkossa esillä olleen Viimeinen ehtoollinen -näyttelyn näki lähes 60 000 ihmistä. – Suhteessa Logomon muihin näyttelyihin,...

Jaakko Heinimäki sanoitti Nettiriippuvaisen virren

sanoittama ja Iiro Rantalan säveltämä Nettiriippuvaisen virsi saa...

Rappiopaavista tv-sarja Britanniassa

The Borgias. Katolisen kirkon historian ehkä pahamaineisinta paavia esittää oscar-palkittu brittinäyttelijä Jeremy Irons. Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvastaan...

TS: Helsingissä jaettu islam-aiheisia tiedotuslehtisiä

Helsingissä on jaettu kuluneella viikolla yksityisasuntoihin Islamista kertovia tiedotuslehtisiä, kertoo Turun Sanomat ...

Helsingissä kerätty kolehteja SETA ry:lle

Helsingin kirkoissa on kerätty ainakin kaksi kolehtia, joiden tuotto on tilitetty seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavalle SETA...

Mellakat saivat arkkipiispan huolestumaan koulutuksesta

Rowan Williams näkee Britanniaa vaivanneiden mellakoiden taustalla koululaitoksen kriisin. Williamsin mukaan hyveisiin, kansalaisuuteen ja lasten luonteeseen ei...

Terroriteot saattavat vaikuttaa Norjan kirkon virsikirjaan

Utöyan tragedian jälkeen Norjassa lähes kansallislaulun asemaan noussutta laulua Till Ungdommen ehdotetaan liitettäväksi virsikirjaan, kertoo...