Koti Jutut Sivu 2463

Jutut

Maahanmuuttoviraston kidutuskantaa paheksutaan

Pakolaisneuvonta ry ja Kidutettujen kuntoutuskeskus paheksuvat maahanmuuttoviraston kantaa, että pelkkä kidutus ei ole peruste oleskeluluvalle. Suomessa asuu järjestöjen mukaan tuhansia kidutuksen uhreja, joista suurin...

Virkkunen: Seurakunnilla ja kunnilla samat ongelmat

Henna Virkkunen (kok.) sanoi. Kuntien erot ovat kasvaneet. Väestö ikääntyy ja tulopohja kapenee epätasaisesti. Koska kuntien ja seurakuntien väestöpohja...

Valitus Kaivokselan kirkon purkupäätöksestä hylättiin

– Etenemme asiassa mahdollisimman pian, kun saamme kirkkohallituksen päätöksestä virallisen dokumentin, sanoo kiinteistökehitysjohtaja Olavi Jaskara...

Yhteisvastuukeräys Otto.-automaatteihin

Tuleva keräys on vasta kolmas Otto-automaatteihin otettu hyväntekeväisyyskampanja. Aiemmin rahaa on kerätty Planin ja Maailman...

Yle Puheen uudistus herättää puhetta

valtakunnallistui vuoden alusta. Samalla kanavalle siirtyi Radio Suomen...

Uskontojen välisen yhteisymmärryksen viikko käynnissä

YK:n yleiskokous hyväksyi vuoden 2010 lokakuussa päätöslauselman, joka julisti helmikuun ensimmäisen viikon maailmanlaajuisen uskontojenvälisen yhteisymmärryksen viikoksi kaikkien uskontojen ja vakaumusten kesken. Päätöslauselmassa rohkaistaan maailman valtioita...

Piispaehdokas aikoo äänestää Jolkkosta

Kuopion hiippakunnan piispanvaalin ensimmäisen kierroksen tulos yllätti vaalissa häviölle jääneet ehdokkaat. Vaalin toiselle kierrokselle etenivät...

Tänään valitaan Kuopion piispaa

Kuopion piispanvaalin ensimmäisen vaalikierros käydään tänään tiistaina. Äänestys alkaa kello 13. Piispan virkaa tavoittelevat hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen (49), piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen (41),...

Jooga voi tehdä tilaa Jumalalle

Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnassa kokoontuu joogaryhmä. Kirkko ja kaupungin haastattelema joogaohjaa Rita Saari sanoo, etteivät jooga ja...

Apunen: Politiikkaa ei pidä naamioida epäpoliittiseen huolestumiseen

Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen. Hän kommentoi piispojen poliitista roolia. – En ole viettänyt unettomia öitä tätä asiaa pohdiskellen,...