Presidentinvaalin arvoasetelma heijastui kirkolliskokousvaalien tulokseen
Harri Palmun mukaan arvoasetelmaa, joka oli presidentinvaaleissa. Tulkaa kaikki -liike sai kaksi lisäpaikkaa Helsingissä. Espoossa puolestaan Kevään kirkko...
Lapsiasiavaltuutettu valittiin kirkolliskokoukseen
Maria Kaisa Aula ajaa lasten asiaa myös kirkon päättävässä elimessä. Hän sai tietää valinnastaan Kotimaa24:ltä.
– Ihanko totta, en...
Kuopion piispanvaalikeskustelu nähtävissä tänään verkossa
Kuopion piispanvaalin toisen kierroksen vaalikeskustelu lähetään tänään suorana lähetyksenä verkossa. Kuopion tuomiokirkossa järjestettävässä vaalitenttissä ovat mukana Professori, TT Miikka Ruokanen ja piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen. Lähetys yleisölle...
Kirkolliskokousvaalissa saattoi tulla kiire äänestämään
Kuopion hiippakuntaan kuuluva äänestäjä hämmästelee, että sai tietää olevansa äänioikeutettu vasta muutama päivä ennen äänestystä. Hän ei pystynyt järjestämään itseään äänestyspaikalle. – Jännittävää demokratiaa,...
Espoon dekaani Simolalle: Saahan sitä kaikenlaista ajatella kartan äärellä
Kai Peltonen. Hän kommentoi Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittajan Seppo Simolan näkyä, jossa Espoo yhdistettäisiin valtion kuntakaavailujen hengessä...
Ensimmäinen vanhoillislestadiolainen nainen kirkolliskokousedustajaksi
Johanna Lumijärvi on kirkon jäsenyyden asiantuntija. Hän on kirkkonummelainen.
Hän on ensimmäinen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä kirkolliskokousedustajaksi edennyt nainen. Kirkolliskokouksessa hän...
Pauliina Kainulainen asettui Jolkkosen taakse
Pauliina Kainulainen kertoo Kotimaa24:n
blogissaan kannattavansa Jari Jolkkosta Kuopion uudeksi piispaksi.
– Jari on...
Koska nähdään letkismessu?
Viime sunnuntaina Helsingin Töölön kirkossa vietettiin Suomen ensimmäistä reggaemessua. Kirkko täyttyi ääriään myöten ja mukana...
Suomen Helluntaikirkossa 40 jäsenseurakuntaa
Rekisteröityyn helluntaikirkkokuntaan kuuluu nyt 40 jäsenseurakuntaa. Tuorein tulokas on tammikuun lopulla jäseneksi hyväksytty Porvoon helluntaiseurakunta.
Helluntailiike on organisoitunut sekä rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi eli Suomen Helluntaikirkoksi...
SLS:n johtaja: Kehitysyhteistyötä ei voi irrottaa kirkon sanomasta
Seppo Rissanen. Hän kirjoittaa blogissaan kirkollisen kehitysyhteistyön identiteetistä. Rissasen mukaan kirkollisessa kehitysyhteistyössä tasapainoillaan proselytismin ja julistuksesta luopumisen...

