Koti Jutut Sivu 2428

Jutut

Lestadiolaisten ”joulu” on jo pian ovella

Vanhoillislestadiolaisten Lopen suviseuroista järjestettiin torstaina tiedotustilaisuus Helsingin rauhanyhdistyksellä. Vaikka vanhoillislestadiolainen liike on ollut viime aikoina...

Norjan kirkosta tulossa itsenäinen

Norjan suurkäräjät päättää toukokuussa maan uudesta perustuslaista, joka tulee muuttamaan kirkon ja valtion suhdetta. Esitetty ratkaisu muistuttaa Ruotsissa vuonna 2000 käyttöönotettua mallia. Uuden perustuslain myötä esimerkiksi...

Piispa Askola toivotti siunausta presidenttiparille Mäntyniemessä

Irja Askola, kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, Meilahden kirkkoherra Hannu Ronimus ja Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki. He vierailivat Mäntyniemessä...

Bussiturma järkyttää Belgiaa

Bussiturmassa Sveitsissä myöhään tiistai-iltana on kuollut 22 lasta ja kuusi aikuista. Lapset olivat iältään 12-vuotiaita. Onetetomuudessa on lisäksi loukkaantunut 24 henkilöä.Traagisesti päättyneen hiihtomatkan oli...

Kirjailija Lassi Nummi kuollut

Lassi Nummi kuoli eilen Helsingissä. Nummen runoudessa oli vahva kristillinen pohjavire. Hän myös kuului raamatunkäännöskomiteaan 1973–1991 suomen kielen...

NNKY etsii uutta logoa kilpailulla

Suomen NNKY-liitto hakee itselleen kilpailulla uutta logoa ja graafista ilmettä. Kilpailu on avoin kaikille. Palkintona on 1000 euroa. Kilpailun avulla halutaan löytää idea, jonka pohjalta...

Kasvosokeus on kirkkoneuvoksen iso haaste

Pekka Huokuna on yksi heistä. Kasvosokeus on ominaisuus, josta tiedetään vielä kovin vähän. Kirkkoneuvos Pekka Huokunakin arveli aluksi vain...

Kotimaa: Hautaustoimilaissa avustusten mentävä porsaanreikä

Kotimaa. Raaseporin avustustapaus on ollut hallinnon hampaissa pitkään, koska hautaustoimilain mukaan hautaustoimen pitää periä samat maksut kaikilta, joilla on...

Amnesty: Syyriassa laajamittaista kidutusta

Amnesty julkaisi raportin I wanted to die: Syria’s torture survivors speak out Syyrian joukkoprotestien alkamisen...

Kirkolliskokousedustaja liputtaa polttarien puolesta

Katri Korolainen-Virkajärven vastajulkaistu kirja kokoaa polttariperinteen, -vinkit ja -ideat yksiin kansiin. Polttareita eli poikamiesiltaa (saksaksi Polterabend) vietetään Suomessa ennen...