Koti Jutut Sivu 2250

Jutut

Mormonikirkko pysyy erossa Romneyn kampanjasta

Kirkko ohjeistaa sivuillaan jäseniään myös olemaan vihjailematta, että heidän ehdokkuudellaan olisi kirkon tuki. Sen sijaan...

Kansanedustajille vihapuheopetusta

Sanomalehtien Liitto lähettää kunnallisvaalien alla kansanedustajille Mitä voi sanoa? -kirjasen, jonka on tarkoitus antaa eväitä keskusteluun sananvapaudesta ja vihapuheesta. Vaalien myötä keskustelut verkkosivuilla ja sosiaalisessa...

Tutkimus: Itäinen Saksa maapallon jumalattomin paikka

Yli puolet tuoreeseen uskonnollisuutta selvittelevään tutkimukseen vastanneista entisen Itä-Saksan alueella asuvasta pitää itseään ateistina. Läntisessä Saksassa ateistiksi itsensä määritteli 10,3 prosenttia. Saksan itäosasta ei...

Lasten aliravitsemus ei vähene toivotusti

The Nutrition Barometer asettaa järjestykseen ne 36 maata, joissa asuu 90 prosenttia maailman aliravituista lapsista. Raportissa arvioidaan myös maissa hyväksyttyjä poliittisia...

Uskonnonvapautta rajoitetaan entistä enemmän

Vuoden kestänyt tutkimusperiodi päättyi kesällä 2010. Sen mukaan 75 prosenttia maailman väestöstä elää valtiossa, jossa...

Ups! Hengellisen kirjan selkään eksyi anttikristus

Perussanoman julkaiseman Kristus Psalmeissa kirjaan eksyi anttikristus. Mitä tästä...

Suvivirrestä voi tulla Unescon kulttuuriperintökohde

Sen tavoitteena on turvata erilaisia tapoja, tietoja ja taitoja, jotka ovat kulttuurisen moninaisuuden, luovuuden sekä...

Mardanin kirkko poltettiin Pakistanissa

Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppanin Pakistanin kirkon Mardanissa sijaitseva kirkkorakennus poltettiin perjantaina 21.9. mielenosoitusten yhteydessä. Tuhannet eri poliittisten ja uskonnollisten puolueiden aktivistit sekä opiskelijat protestoivat Muhammedia pilkkaavaa...

Turun Kirjamessuilla Körttiparaati

– Kirjamessujen yhteydessä on järjestetty körttiseurat liki kymmenen vuoden ajan, mutta tämänvuotinen ohjelma huomioi 100-vuotisjuhlan...

Esse: Tästä syystä suomalainen enkeliperinne oli katkolla 1948

Esse-lehti on haastatellut tietokirjailija, teologi Esko Miettisen, jolta on juuri ilmestynyt kirja enkeleistä. Miettinen uskoo...