Koti Jutut Sivu 2221

Jutut

Piispa Talvivaarassa: Tarvitaan raakaa rehellisyyttä ja suoria keskusteluja

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen vieraili Sotkamossa Talvivaaran kaivosalueella perjantaina 23.11. Tapaamisessa Talvivaaran johtoryhmän kanssa...

Luterilaiset ja ortodoksit mieltävät perheen ”pikku kirkoksi”

Suomen luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon valtuuskuntien väliset yhdennettoista teologiset neuvottelut pidettiin luterilaisen kirkon vieraana 22.–23. marraskuuta 2012 Järvenpäässä. Neuvottelujen aiheet olivat Tunnettu ja...

Sana: Perheneuvonnan johtaja haluaa erosovittelun pakolliseksi

Kirkon perheneuvonnan johtaja Päivi Kähkönen haluaisi erosovittelun pakolliseksi silloin, kun ero koskettaa alaikäisiä lapsia. Hän kertoo asiasta Sana-lehden haastattelussa. Sovittelu ei ole nykyisen avioliittolain mukaan...

Suurvaltapolitiikan jännitteet heijastuivat kirkollisen komission toimintaan

Teologian maisteri Matti Peiponen tutki väitöstyössään Kirkkojen kansainvälisten asiain komissiota (CCIA), jonka Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) ja Kansainvälinen lähetysneuvosto (KLN) perustivat vaiheittain vuosina 1946 ja...

Leipäjonot ovat välttämättömiä pärjäämiselle

ruoanjakotutkimuksesta. Lähes puolet vastaajista on hakenut ruokaa joka viikko viimeisen vuoden aikana. Vastaajista yli 46-vuotiaita oli noin 70 prosenttia...

Karkussa juhlistettiin öljystä luopumista

Karkun evankelisen opiston lämmityksessä on siirrytty bioaikaan. Sastamalassa sijaitsevan oppilaitoksen uuden hakelämpökeskuksen otti avajaisissa käyttöön...

Ylitornion kirkkoherra: Avioliittoryntäys lisäisi alijäämää

Naimisiin menevien kesken suoritettavasta arvonnasta huumorimielellä lähtenyt tempaus voi tulla Ylitornion seurakunnalle yllättävän kalliiksi. Virheellinen uutisointi herätti niin innostuneen vastaanoton, että seurakunta päätti korjata...

Kirkkoliitot toivovat solidaarisuutta Kreikkaa kohtaan

Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) ja Euroopan kirkkojen konferenssin (EKK) pääsihteerit toivovat avoimessa kirjeessään EU:lta solidaarisuutta talousvaikeuksista kärsivää Kreikkaa kohtaan. Olav...

Jolkkonen: Lähetysjärjestöaseman voi myös menettää

Jari Jolkkonen ei hyväksy joidenkin seurakuntien tapaa leikata lähetysmäärärahoja järjestöiltä, jotka vastustavat esimerkiksi naispappeutta tai seksuaalivähemmistöjä, uutisoi ...

Väitös: Topelius ei kannattanut puhdasoppisuuden teologiaa

väittelee tänään 23.11. teolgian tohtoriksi aiheenaan Zacharias Topeliusen...