Opinnäytetyölle Sivellin -palkinto
Diakonian tutkimuksen seura (DTS) on valinnut vuoden 2013 Sivellin-palkinnon saajaksi Kaisa Karhu-Härkösen. Hänen opinnäytteensä käsittelee diakoniatyön kehittämistä Kuhmon seurakunnassa Bikva-arvioinnin avulla. Opinnäytetyö on tehty...
Pirkko Jalovaara vastaa: En ole saanut mitään selvityspyyntöä
Iltalehti kertoi, että poliisihallitus on lähettänyt rahankeräystä koskevanselvityspyynnön Rukousystävät ry:lle, joka on Pirkko Jalovaaran työn taustalla. Yhdistyksen hallituksen...
IL: Poliisi selvittää Rukousystävät ry:n rahankeräystä
Iltalehden tietojen mukaan poliisi selvittää parhaillaan rukoilija-saarnaaja Pirkko Jalovaaran toiminnan taustalla olevan Rukousystävät ry:n rahankeräystä. Iltalehti kertoo, että...
Tuore kirkko-asiakirja on Busanin teologian raskasta sarjaa
Kirkon ulkoasian osaston teologisten asiain sihteeri Tomi Karttunen on seurannut tänään päättyvässä Busanin yleiskokouksessa mielenkiinnolla Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) uudesta kirkko-asiakirjasta Kirkko – kohti yhteistä...
Seurakuntavaalit jatkossa yksipäiväiset
Kirkolliskokous hyväksyi kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen ehdotetut säännösmuutokset ja kirkon uuden vaalijärjestyksen. Koska muutokset koskevat kirkkolakia, asia vaatii vielä eduskunnan hyväksynnän.
Muutosten tavoitteena on koota vaaleja...
Mielenosoittajat hyökkäsivät KMN:n yleiskokouksen päätösjumalanpalvelukseen
Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) yleiskokouksen päätösjumalanpalvelus Busanissa keskeytyi tänään, kun kaksi KMN:a vastustavaa korealaista mielenosoittajaa hyökkäsi jumalanpalvelussaliin.
Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen oli paikalla. Ohessa Seppo...
JSN:ltä vapauttava päätös kevätjuhlan laulujutussa
Keskisuomalainen otsikoi viime keväänä ”Jeesus poistettiin kevätjuhlasta”. Jutussa oli kyse koulun aikeista muuttaa laulun sanoja. Laulua ei lopulta laulettu lainkaan. Koulun mielestä lehti ei...
”Maailmanneuvoston päämaja pysyköön Genevessä”
Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) pääsihteeri Olav Fykse Tveit joutui torstaina Busanissa hetkeksi puolustuskannalle. Tiedotustilaisuuteen kokoontuneet toimittajat tivasivat häneltä vastauksia siihen, miksi monet Busanin neljän ja...
Journalistiliiton puheenjohtaja ylistää arkkipiispan saarnaa
Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen pitää arkkipiispa Kari Mäkisen pitämää saarnaa yhtenä merkittävimmistä yhteiskunnallisista puheenvuoroista tänä vuonna.
Nieminen kirjoittaa näkemyksestään Kirkko ja kaupunki -lehden Mielipide-osastolla....
Kirkon ulkoasian neuvoston ja työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan jäsenet valittu
Kirkolliskokous on valinnut jäsenet ja varajäsenet kirkon ulkoasiain neuvostoon ja kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskuntaan.
Kirkon ulkoasiain neuvoston jäseniksi ja varajäseniksi (suluissa) erovuoroisten jäsenten ja varajäsenten tilalle...