Koti Jutut Sivu 1899

Jutut

Diakin globaalin vastuun hankkeeseen 300 000 euroa

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) on myöntänyt 10 miljoonaa euroa ammattikorkeakoulujen työelämälähtöiseen opetus-, tutkimus- ja kehitystyöhön. Tuen saajien joukossa on myös hanke, jossa Diakonia-ammattikorkeakoulu on päähakijana....

Paavi Franciscus on vuoden parhaiten pukeutunut mies

Paavi Franciscukselle sataa tunnustuksia mitä erilaisimmilta tahoilta. Nyt amerikkalainen The Esquire ...

Kansanedustaja patistaa perheitä lukemaan

Kokoomuksen kansanedustaja ja Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa kannustaa vanhempia lukutalkoisiin lasten lukutaidon edistämiseksi. ”Heikentynyttä lukutaitoa ja vähenevää kiinnostusta lukemiseen ei saa jättää vain opettajien...

Ortodoksisessa kirkossa voi nyt vierailla virtuaalisesti

Ortodoksi.net-sivustolla on mahdollisuus tutustua ortodoksiseen kirkkoon ja sen tunnusmerkkeihin ja erityispiirteisiin virtuaalikirkossa vierailemalla. Kyseessä on yhden sivuston ylläpitäjän tekemä virtuaalinen ortodoksinen kirkko. Mallinnus on tehty...

”Nautin jatkuvasta muutoksesta ja kehittämisestä”

Kuinka pitkän työrupeaman teit seurakunnan palveluksessa? Millaisessa tehtävässä? Jään eläkkeelle lokakuussa 2013. Olen ollut seurakunnan palveluksessa vajaat 34 vuotta, joista 24 vuotta kirkkoherrana Tuiran seurakunnassa...

Islamin vastaiset viharikokset lisääntyneet huimasti Britanniassa

Islamilaisia vastaan kohdistuneet viharikokset ovat lisääntyneet jyrkästi Britanniassa tämän vuoden aikana, kertoo The Guardian ...

Risku jatkoi Trainers’ House -kirjoitustaan – nyt myös kirkkokritiikkiä

Nokian muotoilu- ja innovaatiojohtajana toimineen Juhani Riskun rajut kommentit Jari Sarasvuon perustamasta Trainers’ Housesta (TH) ovat herättäneet keskustelua ja kummastusta. Kärkevistä kirjoituksistaan tunnetun Riskun...

Hännisen eron taustalla työuupumus – Onko muita syitä?

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen erosi tehtävästään työuupumuksen vuoksi. SRK:n julkisuuteen kertomat henkilökohtaiset syyt täsmentyivät työuupumukseksi Hännisen itsensä Jyväskylän puhujakokoukselle toimittamassa tiedoksiannossa....

Kun sydän lyö

Joskus sydän lyö kiivaasti. Urheilusuoritus voi saada sydämen hakkaamaan kovaa. Toisinaan taas tunteet saavat sydämen läpättämään villisti. Tunteista esimerkiksi sekä rakkaus että viha voivat...

Verukkeita

Tiedätkö mikä on veruke? Se on keksitty, näennäinen syy, usein tekosyy. Sinäkin olet varmasti keksinyt jonkun verukkeen, kun jotakin on jäänyt tekemättä. Olet keksinyt...