Koti Jutut Sivu 1751

Jutut

Europarlamentista pudonnut Mitro Repo: Harkitsen palaamista papiksi

Mitro Revon äänimäärä romahti viime viikonvaihteessa järjestetyissä eurovaaleissa. Repo sai noin 8 800 ääntä, mikä oli yli 60...

Valtuusto teki päätöksen – Espooseen rakennetaan uusi Suvelan kappeli

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto on hyväksynyt uuden kappelin rakentamisen Espoon Suvelaan. Rakentaminen aloitetaan tämän kesän lopulla, ja kappelin on määrä valmistua syys-lokakuussa 2015. Espoon tuomiokirkkoseurakunnan...

Ruotsinpyhtään kirkkoherra irtisanottiin virastaan

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on irtisanonut pastori Kirsi Oksasen Ruotsinpyhtään seurakunnan kirkkoherran virasta. Oksanen valittiin vaaleilla virkaan vuonna 2011. Erottamisen syyksi on sanottu työyhteisön hyvinvoinnissa ilmenneet...

Herätys syntyi Raamattuja levittämällä

Raamatun kääntämisestä kaikki alkaa, mutta se ei vielä riitä. Raamattuja on myös painettava paljon ja niitä on voitava hankkia kohtuullisella hinnalla. Vasta sitten voi...

Ulkosuomalaistyöhön lähteminen vaatii sitoutumista

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyöhön rekrytoidaan myös tulevaisuudessa pappeja Suomesta. Yleisesti ottaen työvoiman saamisessa ei kirkkohallituksen ulkoasiain osaston ulkosuomalaistyön johtajan Ilkka Mäkelän mukaan ole tällä hetkellä...

Ehtoollisperiaate: Ensin sovitaan, vasta sitten syödään

Suomen luterilaisen kirkon ekumeeninen periaate pyrkimyksissä ehtoollisyhteyteen on ollut ”ensin sovitaan, vasta sitten syödään”. Anglikaanien ja eräiden metodistikirkkojen kanssa suomalaisilla on jo ehtoollisyhteys, mutta...

Väitös: Islamin opettaja on kulttuurinen tulkki

Uskonnonopettajilla on merkittävä rooli uskonnollisten perinteiden sekä uskonnon ja kansalaisuuden välisen suhteen tulkitsijoina. Näin todetaan teologian maisteri Inkeri Rissasen väitöstutkimuksessa, joka analysoi islamin opetusta...

Leikkimökkikirkot pysäyttävät tiellä liikkujat Virroilla ja Haapajärvellä

Tämän kesän matkailusesongin aikana Suomessa avaa ovensa 269 Tiekirkkoa pääteiden varsilla Hangosta Inariin. Kirkot ovat avoinna pääosin kesäkuun alkupuolelta elokuun loppupuolelle. Tiekirkkojen kehityspäällikkö Jari Kupiainen...

Lähetyshiippakunnan papit saivat varoituksia

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on käsitellyt kuuden hiippakuntansa papin toimia Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Neljä pappia sai keskiviikkona tuomiokapitulilta varoituksen. Kapituli katsoi, että pastorit Hannu Lehtonen ja...

Virkamiehen kaksoisrooli Virsivisassa närkästytti vapaa-ajattelijat

Opetushallituksen virkamiehen jäsenyys Virsivisaa pyörittävän järjestön johtokunnassa herättää närää Vapaa-ajattelijain Liitossa. Opetushallituksessa uskonnonopetuksesta vastaava opetusneuvos Pekka Iivonen kuuluu Seurakuntien Lapsityön Keskuksen (SLK) johtokuntaan. Opetushallitus tiedottaa...