Suurin osa amerikkalaisista hyväksyy uskonnon näkymisen julkisissa tiloissa
Uskonnollisten symbolien näkyminen juhla-aikoina herättää keskustelua myös Yhdysvalloissa. Liki puolet amerikkalaisista, eli 44 prosenttia kuitenkin hyväksyy kaikissa tapauksissa esimerkiksi joulun seimiasetelmat osavaltion tai liittovaltion...
Suomen Kuvalehti: Kirkko jumissa avioliiton kanssa?
Suomen Kuvalehdessä pohditaan kirkon asemaa tasa-arvoisen avioliittolain mahdollisesti astuessa voimaan. Lehden haastattelema Opetusministeriön ylitarkastaja Joni Hiitola uskoo kirkon...
John Vikström oikaisee HS:ssa olleen väitteen: En ole siunannut homoparia
Emeritusarkkipiispa John Vikström haluaa oikaista Helsingin Sanomien kirja-arvostelussa olleen väitteen, jonka mukaan hän olisi siunannut homoparin vuonna 2010. Väite on Martti Mäkisalon tekemässä Björn...
Patmoksen Solidaarisuuspalkinto Inna Rogatchille
Patmos Lähetyssäätiön kolmatta kertaa jaettava Solidaarisuuspalkinto on annettu Inna Rogatchille hänen “elämänmittaisesta työstään vainottujen juutalaisten ja Israelin Kansan puolesta.”
Inna Rogatchi on kirjailija, valokuvaaja, tutkija...
K&k tarjoaa joulusaarnan väkivallan vuodesta
Tuleeko maailma paremmaksi sillä, että Lähi-itään viedään lisää aseita, kysytään Kirkko ja kaupungin toimittaja Juhani Huttunen joulusaarnassa.
”Lokakuussa toivon hartaasti, että Isisin vainoamat kurdit saavat...
Nurmeksen jouludraamaa on esitetty yli neljännesvuosisata
Joulunvietto Nurmeksen kaupungissa on jo neljännesvuosisadan ajan alkanut aatonaattona klo 18.00. Silloin ovat tuhannet paikkakuntalaiset, jouluvieraat ja lähikuntien asukkaat kerääntyneet talvisen Maariankadun varteen...
”CIA:n kidutus on tahrannut Yhdysvallat”
CIA:n kidutusmenetelmät ovat tahranneet Yhdysvaltojen maineen, sanoo katolisen kirkon piispa Oscar Cantu. Hän toimii Yhdysvaltojen katolisen kirkon piispojen kansainvälisen oikeudenmukaisuuden ja rauhan komitean puheenjohtajana.
USA:n...
Tukholman Jeesus-päivällä ensi vuonna sapatti
Tukholmassa ei järjestetä ensi vuonna Jeesus-päivää, ilmoittivat tapahtuman järjestäjät. Jesusmanifestation on ruotsalainen versio Jeesus-marssista. Syyksi peruuntumiseen tapahtuman järjestäjät sanovat raamatullisen sapattivuoden eli joka seitsemännen...
Oulun kirkoissa viikonloppuna yli 12 000 kävijää
Oulun kirkot pullistelivat kuluneena viikonloppuna ihmisistä, kun lukuisat jumalanpalvelukset, Kauneimmat joululaulut ja muut musiikkitapahtumat kokosivat kirkkoihin yhteensä 12 479 kävijää.
Eniten kirkkoväkeä oli Oulun tuomiokirkon...
Missä kulkee uskonnon ja ei-uskonnon raja?
Uskonnon määrittely on vallankäyttöä. Siksi siinä pitäisi olla varovainen.
Useimmiten uskonnon ja muiden kulttuurin ilmiöiden...




