Koti Jutut Sivu 1624

Jutut

Toistakymmentä pappia ehdolle eduskuntaan

(Täydennetty 3.2.) Keväällä järjestettävissä vaaleissa on jälleen mukana useita uskonnollisten yhdyskuntien työntekijöitä ja muita uskonnon ammattilaisia. Eniten on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ja muita...

SK: ”Pankkikriisiä ei valitettavasti ratkaista teologialla”

Islamilainen pankkijärjestelmä herättää kiinnostusta. Suomen Kuvalehdessä ilmiötä kommentoiva professori Olli-Pekka Ruuskanen kuitenkin toteaa, että ”pankkikriisiä ei valitettavasti ratkaista teologialla.” Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Ruuskanen sanoo,...

Ovatko tässä ateistien kymmenen käskyä?

Ateistinen Atheist Mind Humanist Heart -sivusto on kerännyt joukkoistamalla uuden kymmenen käskyn sääntökokoelman niille, jotka eivät usko mihinkään jumalaan tai uskontoon. Uudet käskyt valittiin...

Uskonto näkyy sanomalehdissä tavallisenakin arkipäivänä

Uskonto on näkyvästi esillä suomalaisissa sanomalehdissä myös silloin kun uskontouutisoinnin kannalta ei tapahdu mitään erikoista. Esillä ovat niin vakiintuneet uskonnolliset yhdyskunnat kuin kansanomainen henkisyys...

Kotimaa: Puolustusministeriössä pohditaan uskonnonvapautta

Puolustusministeriön asettama työryhmä viimeistelee raporttia, joka linjaa uskonnonvapauden toteutumista puolustusvoimien eettisessä opetuksessa ja kenttähartauksissa samalla kun monikulttuurisuus lisääntyy. Palveluksessa olevilla pitää olla mahdollisuus henkiseen ja...

Kotimaa täyttää 110 vuotta

Kotimaa alkoi ilmestyä 110 vuotta sitten. Lehden ensimmäinen numero näki päivänvalon painokoneesta joulukuun alussa 1905. ...

Tampereen seurakuntien joulukalenteri välitti armoa

Tampereen seurakuntien perheneuvonta lähestyi marraskuussa tamperelaisia joulukalenterilla. Kalenterin luukkujen takaa avautui tekstejä, jotka välittivät ajatusta armosta sekä armollisuudesta itseä ja muita kohtaan. Seurakuntaan tuli...

Katolilaisten määrä kasvaa maailmalla ja Suomessa

Katolilaisten määrä maailmassa on nykyisin 1,23 miljardia. Vatikaanin tuoreimman tilaston mukaan luku on 1 228 621 000. Lisäys edellisvuoteen on noin 15 miljoonaa jäsentä, mikä tarkoittaa 1,2...

Herätysliikkeistä tuli säilöntäliikkeitä

Herätysliikkeet tarjoavat nykyään muutoksen sijaan turvallisuutta, kirkkohistorian tohtori Teemu Kakkuri väitti Perustan teologisilla opintopäivillä. Päivät pidettiin viime viikonloppuna Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa. Kakkuri puhui aiheesta ”Herätysliikkeitä...

Tapio Tiitu: ”Ihminen on pieni, luonto suuri ja Jumala mysteeri”

Taiteilijan kutsumus ja viranhaltijan velvollisuudet ovat muodostaneet jännitteisen soinnun urkuri Tapio Tiitun elämään. Konserttimatkat maailman metropoleihin eivät aina ole saaneet ymmärrystä työyhteisössä. ...