Nordic Praise -kiertueen Helsingin konsertti loppuunvarattu
Lauluntekijän Pekka Simojoen säveltämän Nordic Praisen Helsingin Savoy-teatterin konsertti on varattu loppuun. Esitys on nähtävissä syyskuun aikana myös Turussa, Tampereella, Seinäjoella ja Jyväskylässä.
Turun konserttiin...
Muslimien oma komediafestivaali pyrkii vesittämään ennakkoluuloja
14 amerikkalaista muslimikoomikkoa kokoontuu heinäkuussa New Yorkiin. Muslim Funny Fest -tapahtumasta kertoo Huffington Post.
Tapahtuman tuottajat Dean Obeidallah ja Maysoon Zayid halusivat komedian avulla kiinnittää...
Mihin kristilliseen tunnustuskuntaan kannattaa kuulua, jos haluaa Yhdysvaltojen presidentiksi?
Yhdysvaltain presidentit ovat aina olleet kristittyjä. Vain kahdella heistä ei ole ollut muodollista suhdetta uskonnolliseen yhdyskuntaan.
Noin puolet USA:n presidenteistä on ollut Pew Researchin mukaan...
Lain mahdollisuus samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen hämmentää kirkkoa
Vaikka kirkkojärjestys ei määrittele avioituvien sukupuolta, samaa sukupuolta olevan parin vihkivä pappi rikkoisi virkavelvollisuutensa, uskovat Kotimaa24:n haastattelemat kirkon hallinnon edustajat.
Asiasta ei ole vielä tehty...
Nuori Olavi Virta pakeni äitiään seurakuntakotiin
Mestarilaulaja Olavi Virran syntymästä on kulunut 100 vuotta. Noin 18-vuotiaana Virta pakeni tyttöjen tapaamisistaan hurjistunutta äitiään seurakuntakotiin. Myös seurakuntakodissa sattui jotain, joka sai Virran...
Piispainkokouksen pääsihteeri: ”Tarvitaan luovaa pohdintaa, ei porsaanreikien etsimistä”
Kirkon on lähdettävä olettamuksesta, että sen papit seuraavat kirkon järjestystä ja teologiaa, sanoo piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen.
Komulainen kommentoi Kotimaa24:lle tietoa, jonka mukaan papin on...
Koulut pelkäävät menettävänsä verovapauden uuden avioliittolain myötä
Yhdysvaltain korkein oikeus päätti viime kuussa laillistaa samaa sukupuolta olevien parien avioliitot. New York Times kertoo, että maan uskonnolliset koulut pelkäävät menettävänsä verovapauden, koska...
Rapport.fi nostaa esiin valemuistojen mahdollisuuden lestadiolaisten hyväksikäyttökertomuksissa
Tiedetoimittaja Jani Kaaro on kirjoittanut Rapport.fi-palveluun artikkelin, jossa nousee esiin niin kutsuttujen valemuistojen mahdollisuus vanhoillislestadiolaisissa hyväksikäyttökertomuksissa.
Artikkelin oli määrä julkaista Rapport.fi-sivustolla 13.7. Se kuitenkin vuoti...
Paavi vaatii uutta talousjärjestystä
Boliviassa vieraillut paavi Franciscus syyttää länsimaisia yrityksiä ja rahoittajia kolonialismista. Paavin mielestä kehittyneiden maiden ei pitäisi alistaa köyhimpiä valtioita pelkiksi raaka-aineen ja halvan työvoiman...








