Karhu – iso ruskee

Jumala loi karhut ja lähetti niitä eri puolille maailmaa. Ruskea karhu kulki Pohjolaan. Mutta silloin oli kesä ja karhuparka ei saanut lainkaan nukutuksi.

– Onko tämä joku vitsi, kun aurinko ei sammu lainkaan, se valitti äreänä Jumalalle.

– Ei tämä ole vitsi sen enempää kuin sekään, että talvella aurinko ei nouse ollenkaan.

– Siinä tapauksessa minä en jää tänne, sanoi karhu pontevana.

Jumalaa hymyilytti ja hän toppuutteli petoa:

– Maltahan hieman. Tehdään niin, että annan sinulle pitkän talviunen, niin voit mainiosti asustaa näillä, totta puhuen, hieman karuilla seuduilla.

Karhu tarttui tarjoukseen ja asettui Pohjolan metsiin.

Karhu eli maakarhu eli ruskeakarhu (Ursus arctos) on Euroopan suurin petoeläin. Suomessa arvioidaan olevan tuhatkunta karhua, ehkä ylikin.

Karhut vetäytyvät talvipesiinsä syys-marraskuussa ja heräävät maalis-huhtikuussa. Karhu on hidas lisääntymään, naaras saa poikasia 2–4 vuoden välein. Poikasia on yhdestä neljään.

Nalle on kaikkiruokainen ja noin 70 prosenttia otson ravinnosta on muuta kuin lihaa. Karhulle maistuvat niin marjat, vilja, kalat, hyönteiset, linnut kuin nisäkkäätkin. Muurahais- ja mehiläispesät tarjoavat mesikämmenelle lisäravintoa.

Karhuun on liitetty paljon kielteisiä vertauskuvia ja sitä on pidetty ihmiselle vaarallisena. Suomalaiset ovat tunteneet karhua kohtaan kunnioitusta ja pelkoa. Karhu liittyy myös moniin pyhimyslegendoihin. Raamatussa kerrotaan, kuinka pikkupojat pilkkasivat Elisaa. Tämä kirosi pojat ja kohta tuli metsästä kaksi karhua raatelemaan 42 poikaa.

Karhu esiintyy monissa vaakunoissa, esimerkiksi Porissa ja Berliinissä.

Harvoin ihminen näkee karhua, mutta tieto sen liikkumisesta lähimetsissä saa aikaan epävarmuutta ja pelkoa. Luonto ei olekaan kokonaan ihmisen hallinnassa.

Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.

Edellinen artikkeliKanerva – arkinen kaunistaja
Seuraava artikkeliKarhunköynnös – hankala elämänlanka

Ei näytettäviä viestejä