Kansilianeuvos Simo Huhta on kuollut. Simo Huhta syntyi Pattijoella 6.7.1944 ja kuoli sairauden murtamana Tampereella 12.1.2026. Sekä isänsä Kustaa Huhdan että äitinsä Aino Tengvallin puolelta hän liittyi vankasti herännäisyyteen.

Huhta toimi Kirkkopalvelut ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 1996 elääkkeelle jäämiseensä saakka 2008. Seurakuntaopiston säätiön johtaja hän oli 1984—94 ja SKSK:n pääsihteeri 1994—1996. Papiksi hänet vihittiin Oulun hiippakunnassa 1970.

Huhdalla oli lukuisia kirkollisia luottamustehtäviä. Kotimaata julkaisseen Kustannus Oy Kotimaan hallituksen puheenjohtaja hän oli vuosina 1994—2008.

Kotimaa julkaisi 5.7.2024 Simo Huhdan haastattelun. Julkaisemme sen nyt uudestaan Huhdan muistoksi.

– – –

Kanslianeuvos Simo Huhta on ollut aikansa radikaali: ”Olin valmis näyttämään taivaan merkit oikeudenmukaisuuden vuoksi”

Maalauksen tunnelma on voimakas. Lumen voi kuvitella natisevan jalasten alla, kun ujot tähdet lainaavat valoaan savolaiseen metsämaisemaan. Seurue on oletettavasti matkustanut vakavan vaitonaisuuden vallitessa. Ukko ovella arvelee, ovatko saapujat ”virkaheittoja pappeja”.

1839 Kalajoen käräjät olivat juuri päättyneet. Herännäisiä syytettiin muun muassa kokoontumiskiellon rikkomisesta, vaikka todellinen syy piili kirkon halussa hillitä herätysliikkeiden leviämistä. Viisi pappia oli tuomittu aikansa mittapuulla ankarasti. Sakkojen lisäksi neljä heistä menetti virkansa määräajaksi.

Jännitys ja pettymys laukeaa vasta Nilsiän Aholansaaressa Paavo Ruotsalaisen huudahdettua tovereilleen pisteliään heittonsa.

Illan tuntu välittyy vahvasti kuvataiteilija ja professori Onni Ojan maalauksesta, joka komistaa Tampereen keskustassa sijaitsevan Simo ja Annikki Huhdan valoisan asunnon olohuonetta. Pohjoispuolen ikkunoista näkyy Finlaysonin palatsi puistoineen, etelään antavat ikkunat tarjoavat välähdyksen Tammerkosken yläjuoksusta.

Jotain hyvin olennaista Simo Huhdan perimästä tiivistyy Ojan maalaukseen.

– Oja oli 1930-luvun trendimaalari, joka teki Kalajoen käräjistä kaksi tilaustyötä. Toisen osti Olavi Kares, toisen isäni Kustaa Huhta. Olin mennyt joissakin yhteyksissä puhumaan sotaintoilua vastaan ja seuraukset olivat selvät.

MERKILLINEN YHTEENSATTUMA on, että ostaessaan työn 1930-luvun alkupuolella Kustaa Huhta ei vielä tiennyt menevänsä parin vuoden päästä naimisiin Paavo Ruotsalaisen tyttärentyttärentyttärentyttären kanssa.

Taulusta huokuvalla asenteella on ollut Simo Huhtaan suuri vaikutus.

– Nuo miehet olivat aikansa anarkisteja. Tässä asiassa olen todella ylpeä esi-isästäni. Hänen oikeudentuntonsa nousi välillä typerien lakien yläpuolelle.

Samaa hyvettä Huhta on itse yrittänyt seurata halki polveilevan ja pitkän työuransa.

– Kuuluin 1960-luvun nuorisoon ja olin valmis näyttämään taivaan merkit oikeudenmukaisuuden vuoksi. Olin aikani radikaali tuote.

Huhdan radikaalius johti ongelmiin jo ensimmäisessä virkapaikassa. Aloitettuaan Lahden Launeen seurakunnan papiston ylimääräisenä apulaisena 1970 Huhta antoi suunsa puhua sydämen kyllyydestä.

Koitti piispantarkastuksen aika ja tuolloinen Tampereen piispa Erkki Kansanaho saapui vierailulle. Lopuksi piispa kysyi kirkkojärjestyksen ohjeistuksen mukaan seurakuntalaisilta, onko heillä jotakin sanottavaa.

– Olihan heillä. Olin mennyt joissakin yhteyksissä puhumaan sotaintoilua vastaan ja seuraukset olivat selvät. Eräs mies kysyi piispalta, mitä mieltä hän on siitä, että ”jotkut papit yllyttävät aseistakieltäytymiseen ja muuhunkin ateismiin”.

Periaatteistaan Huhta ei ole silti tinkinyt.

– Oikeudenmukaisuus on sana, joka on minulle työurallani merkinnyt paljon. Se on asia, jolle olen yrittänyt olla uskollinen.

AIKANAAN NUORI Simo olisi halunnut lähteä opiskelemaan yliopistoon kieliä. Lukion jälkeen suunnitelma näytti vielä selvältä. Armeijaan meno kuitenkin sotki pakan.

– Armeija-aikanani sisäänpääsyrajat olivat nousseet enkä enää olisikaan päässyt samoilla papereilla sisään. Silloin teologia muuttui todelliseksi vaihtoehdoksi.

Huhta kertoo, että pappilan pojalle pappeus näyttäytyi vaihtoehtona muiden joukossa eikä varsinaista kutsumushurahdusta hänen kohdalleen tullut.

– Päädyin papiksi käytännöllisistä syistä.

Johdatusta ei silti ole puuttunut.

– Jälkeenpäin katsottuna tuntuu siltä, että en ole hakenut mihinkään töihin. Aina on vaan joku ovi avautunut.

Ja niitä ovia riittää. Huhta työskenteli muun muassa Jyväskylän kristillisen opiston, Luther-opiston rehtorina, Seurakuntaopiston säätiön johtajana, Seurakuntatoiminnan keskusliiton pääsihteerinä ja viimeiseksi Kirkkopalvelut ry:n johtajana.

Kirkkopalveluita johtaessaan Huhta sai olla mukana Kirkkopäivien ja Yhteisvastuukeräyksen kehittämisessä.

Eläkkeelle kanslianeuvos siirtyi 2008. Kaikessa työssä on oman näyn lisäksi kannatellut yksi ihminen.

– Puolisoni Annikki. Olemme olleet 57 vuotta naimisissa ja kihlauduimme 58 vuotta sitten. Erityisen vaikutuksen minuun teki se, että hän otti taskustaan valkean nenäliinan ja levitti sen puunrungolle, että vaatteeni eivät olisi istuessani tuhriutuneet.

SIMO TUTUSTUI Annikkiin, ”salaperäiseen sinihattuiseen kaunottareen”, 59 vuotta sitten herännäisnuorten ylioppilaskokouksessa Turussa.

– Turun kristillisen opiston silloinen rehtori Mauno Mäntymaa oli järjestänyt tällaisen tapahtuman ja kävimme risteilemässäkin. Laivalla huomioni kiinnittyi yksinäisen näköiseen nuoreen naiseen, joka nojaili laivan reelinkiin. Halusin ”pelastaa” hänet.

Vielä samana iltana Simo vei kauniin Annikin kauneudestaan kuuluun Ruissaloon. Tässä kohdin talon emäntä Annikki ottaa osaa muisteloon.

– Simo vei minut ajelulle isänsä autolla. Erityisen vaikutuksen minuun teki se, että hän otti taskustaan valkean nenäliinan ja levitti sen puunrungolle, että vaatteeni eivät olisi istuessani tuhriutuneet.

Kysymykselle pitkän liittonsa salaisuudesta kumpikin hymähtää lämpimästi. Simo kuitenkin summaa tärkeäksi tekijäksi tasa-arvoisuuden.

– Olemme olleet yhdessä onnellisia.

HEINÄKUU 2024 on Huhdalle erityisen merkityksellinen. Kaksi asiaa siintää silmissä: 80-vuotissyntymäpäivä ja Vaasan Herättäjäjuhlat. Erityisen hienolta Huhdasta tuntuu, että hän saa viettää 80-vuotispäiväänsä Herättäjäjuhlilla.

– Olen pienestä pitäen käynyt juhlilla ja vuosirytmini on rakentunut niiden mukaiseksi.

Ensimmäiset Huhdan selvästi muistamat Herättäjäjuhlat järjestettiin Raahessa 1951.

– Isäni oli Pattijoen kirkkoherra ja hänen hyvä ystävänsä Olavi Kares majoittui meillä.

Juhlat jäivät mieleen eritoten jännittävän ja lapsen näkökulmasta erikoisen vieraan tähden.

– Sen jälkeen olen useampina kesinä ollut juhlilla kuin ollut juhlilta pois.

Kantakirjakörttiläiseksi laskettava Simo Huhta kertoo herännäisyyden olevan suuri vaikutin maailmankuvansa taustalla.

– Se on vaikuttanut kristillisyyteeni koko elämäni ajan ja antanut näkemyksiini tietynlaista armollisuutta.

Se armollisuus ulottuu yli rajojen. Huhta jää pohtimaan erästä paria päivää aiemmin käytyä puhelinkeskustelua.

– Eräs ystäväni on jo kauan sitten eronnut kirkosta, melko raivokkaasti. Viimeksi sanoin hänelle, että kuule taivaassa me tavataan.

Huhta ei voi kuvitella, että se minkä Jumala on pojassaan luonut ja tehnyt, olisi jotenkin ihmisen muutettavissa.

– Kaikki mitä tapahtuu on suuremmassa kädessä. Esi-isästäni Paavostakin sanottiin, että hän etsi armoa lattian raosta. Armo on olemassa, vaikka sitä joskus etsisi epätoivoisestakin paikasta. Minulla on sama usko.

Herännäisyydestä nouseva hengellisyys on vaikuttanut myös siihen, että Huhta ei ole kokenut karismaattisia kokemuksia ikinä omakseen.

Mieleen muistuu tapaus 1960-luvulta. Nuori Simo oli teologikavereineen kuuntelemassa aikansa hittipuhuja Kalevi Lehtistä. Tapansa mukaan Lehtinen oli tilaisuuden päätteeksi kutsunut eteen kaikki, jotka haluavat antaa elämänsä ja sydämensä Jeesukselle. Tuolit Simon ympärillä olivat tyhjenneet, mutta Simo jäi istumaan. Hän ei tahtonut nousta, vaikka ei oikein tiennyt mistä se johtui.

Tapaus jäi pohdituttamaan nuorta teologia. Kertoessaan kotona tapauksesta isälleen, isä tarttui Simoa lämpimästi käsivarresta kiinni ja sanoi: ”Kuule Simo, istu ihan rauhassa”.

– Se on körttiläisin lause, mitä olen koskaan kuullut. Siihen tiivistyy paljon. Koko ajan silloin oltiin huolissaan jostain.

PALJON ON kirkossa ehtinyt tapahtua Huhdan työuran aikana. 1960- ja 1970-lukuja Huhta kuvailee vielä ”kärttyisten miesten vuosikymmeniksi”.

– Koko ajan silloin oltiin huolissaan jostain, milloin laitaoikeiston, milloin äärivasemmistolaisuuden noususta. Samoihin aikoihin kirkossa kuitenkin alkoi myös muutos.

Huhdan mukaan kirkollinen kenttä ryhtyi pikku hiljaa seuraamaan yhteiskunnallista keskustelua ja sen muutoksia. Tämän kehityksen airuena Huhta pitää arkkipiispa Martti Simojokea.

– Hän rupesi ymmärtämään, mitä on tapahtunut ja mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Hänen kuuntelemisensa oli aina yhtä vaikuttavaa. Hän ymmärsi yhteiskunnan poliittiset ja rakenteelliset muutokset.

Simojoki saa kiitosta Huhdalta myös ovien avaamisesta itään ja länteen.

– Hänen kauttaan Suomen luterilainen kirkko kansainvälistyi ja pääsi sisäänpäinkääntyneisyydestään sekä ekumeenisessa että yhteiskunnallisessa mielessä.

Kaikki eivät Huhdan mukaan olleet asennemuutoksesta innoissaan.

– Samaan aikaan viidennen herätysliikkeen piirissä kuohui. Siellä syntyi protesti tätä kuvailemaani kehitystä vastaan. Henkilökohtaisen herätyksen ja kääntymyksen edellytykset muuttuivat ehdottomimmiksi.

Huhta kuitenkin kokee, että tämä vastakkainasettelu on jo laantunut.

– Yhteys on parempi nyt kuin menneinä vuosikymmeninä.

KIRKON TULEVAISUUS kuitenkin pohdituttaa Huhtaa.

– Vaivihkainen etääntyminen on vakavampaa kuin ovet paukkuen lähteminen. Samoin on körttiläisyydessä. Monet, jotka lähtivät 1960-luvulla ovet paukkuen ja kritisoiden, palasivat myöhemmin takaisin.

Nyt Huhdan mukaan erkaantuminen tapahtuu salaa. Se huolestuttaa. Siksi Huhta haluaa kantaa kortensa kekoon. Nuorten parissa tehtävää työtä on tuettava. Tärkeää sellaista työtä tehdään esimerkiksi Aholansaaressa.

Huhta järjestää 80-vuotispäivänsä kunniaksi 18.8 Tampereen Näsilinnan seurakuntasalissa juhlaseurat. Niiden kolehdin tuotto, samoin kuin muut mahdolliset lahjoitukset, lahjoitetaan Aholansaaren hyväksi. Puhujiksi ovat lupautuneet Eero Huovinen, Matti Huhta, Ilkka Mattila ja Jaana Rantala.

– Näin ympyrä sulkeutuu ja palaamme taas tuon Onni Ojan maalauksen maisemaan.

HUHDAN MUISTELOISSA vilisee lähivuosikymmenten kirkkohistoriaa tapahtumineen ja hahmoineen. Välillä ollaan Wille Riekkisen kanssa tapaamassa Jasser Arafatia, välillä ajamassa traktorilla Turun kirkkopäivillä.

Näkemyksiä kirkon menneisyydestä ja nykyisyydestä riittää, eikä merkkejä näyn sammumisesta ole ilmassa. Suomalaisessa kirkollisessa kulttuurissa olisi yhä korjattavaa. Pappien tulisi olla helpommin lähestyttäviä, eikä seurakunnissa pitäisi jäykistellä.

Moni asia on kuitenkin myös hyvin, ja kehitys on kulkenut oikeaan suuntaan. Huhta on paljosta kiitollinen.

– Kaikkein kiitollisin ja ylpein olen perheestäni, lapsistamme ja heidän lapsistaan. Taivaan isä on pitänyt hienosti huolta tästä meidän jengistä. Myös ystävät ovat aina olleet elämää tukevia ja sille sisältöä antavia. Ystävät ovat lahja elämälle.

Teksti: Niilo Rantala

Haastattelu on julkaistu Kotimaa.fi:ssä alunperin 5.7.2024.

Ilmoita asiavirheestä