Joulunaikana kuultiin jälleen monenlaisia saarnoja, tervehdyksiä sekä puheita, joissa tuntuivat tänä vuonna korostuvan erityisesti toivon ja tulevaisuuden aiheet.
Paavi Leo XIV:n ensimmäinen joulusaarna piti sisällään kohteliaita viittauksia hänen edeltäjiensä joulusaarnoihin sekä lujaa puhetta joulun ytimessä olevasta toivosta.
— Kansojen odotusten edessä hän lähettää lapsen olemaan toivon sana; köyhien kärsimyksen edessä hän lähettää puolustuskyvyttömän olemaan voima nousta uudestaan ylös; väkivallan ja sorron edessä hän sytyttää lempeän valon, joka valaisee pelastuksella kaikki tämän maailman lapset, paavi saarnasi.
Tiukasti paavi myös muistutti, että kun ”vääristynyt talous johtaa kohtelemaan ihmisiä kuin kauppatavaraa, Jumala tulee kaltaiseksemme, paljastaen jokaisen ihmisen äärettömän arvokkuuden. Kun ihminen haluaa tulla jumalaksi hallitakseen lähimmäistään, Jumala haluaa tulla ihmiseksi vapauttaakseen meidät kaikesta orjuudesta.”
Englannin anglikaanisen kirkon pää, kuningas Charles III painotti joulupuheessaan sovinnon tarvetta ja tärkeyttä. Westminster Abbeyssa kuultuu puhe muistutti siitä, että yhteisöjen sisällä oleva moniäänisyys ja erilaisuus voivat olla vahvuuksia, kun vain muistamme kunnioittaa ja arvostaa toisiamme.
Myös tuleva Canterburyn arkkipiispa Sarah Mullally puhui kunnioituksesta muistuttaen, että ihmisyys yhdistää kaikkia. Yorkin arkkipiispa Stephen Cottrell puhui selvästi rasismia vastustaen yhteisen ihmisyyden puolesta. Cottrellin mukaan ihmiset pelkäävät toisiaan eivätkä aina osaa nähdä erilaisissa ihmisissä itseään. Cottrell kutsui puheessaan ihmisiä näkemään vieraissakin kasvoissa Kristuksen kasvot.
Kestävää maailmaa rakennetaan vain suostumalla tekemään sitä toisten hyväksi, yhteiseksi hyväksi ja jälkeemme tulevien hyväksi.
SAMANHENKISISSÄ MAISEMISSA liikkuivat myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat, jotka pysähtyivät paradoksin äärelle. Keskeneräisen maailman ja toisaalta kaiken täyttävän toivon ihme korostuivat esimerkiksi Helsingin piispa Teemu Laajasalon aattosaarnassa, missä hän summasi, että oli ihminen sitten missä tahansa, ”keskellä sovintoa tai keskellä rikkinäisyyttä”, Jumala ”on jo siellä”.
Maailman varjojen ja keskeneräisyyksien ääreen pysähtyi myös arkkipiispa Tapio Luoma jouluhartaudessa Turun tuomiokirkossa. Luoma luotasi kristityn suhdetta pakkoon ja vapauteen.
— Onko ilmastonmuutos vääjäämätön vai voiko siihen vaikuttaa? Ovatko muutaman suurvaltajohtajan mielivaltaisilta vaikuttavat toimet sellaisia, että ne on vain pakko hyväksyä vai voiko niihin vaikuttaa, arkkipiispa pohti.
Arkkipiispan mukaan Kristuksen syntymä antaa ihmiselle vapauden toimia ehdottomuuksista ja ympäristön pakoista huolimatta ”ihmisten ja tämän maailman hyväksi”.
Maailmasta ja kristityn suhteesta ympäröivään todellisuuteen saarnasi Tampereen piispa Matti Repo. ”Kestävää maailmaa rakennetaan vain suostumalla tekemään sitä toisten hyväksi, yhteiseksi hyväksi ja jälkeemme tulevien hyväksi, niiden hyväksi, joiden asiat eivät ensi silmäyksellä edes näytä kuuluvan meille”, Repo linjasi.
Joulutervehdyksissään ja kirjeissään monet piispat myös rukoilivat rauhan puolesta. Porvoon piispa Bo-Göran Åstrand muistutti pienenkin toivon tärkeydestä ja Oulun piispa Jukka Keskitalo siitä, että Jeesuksen syntymässä on kysymys Jumalan syntymästä arkisten kipujen keskelle. Espoon piispa Kaisamari Hintikka kirjoitti lohdullisesti, että Jumala on ”aivan erityisesti myötätuntoisesti läsnä siellä, missä pelko ja monenlainen huoli varjostaa ja uhkaa elämää”.
Kuopion piispa Jari Jolkkonen pohti, että vaikeinakin aikoina olisi syytä muistaa kiitollisuus eikä antautua vain sotien ja kärsimyksen todellisuudelle.
— Mitä enemmän keskitymme maailman pahuuteen tai omiin vastoinkäymisiimme, sitä enemmän altistumme masennuksen ja katkeruuden tapaisille mielenterveyden häiriöille, Jolkkonen toteaa.
Lue myös:
Kuningatar Elisabetin ja paavin joulupuheissa korostui kaipuu ihmisen lähelle