Isoapollo – rauhoitettu!

Jumala loi suuren määrän perhosia. Ne saivat kauniita värejä siipiinsä, mutta lopulta taivaallisissa perhoshautomoissa oli jäljellä suunnattomat määrät vain valkoisia perhosia.

– Mitä me näille teemme, kaikki värit on jo käytetty, sanoi perhosten värjäämiseen osallistunut enkeli.

– Annetaan niiden lentää sellaisina kuin ne ovat, vastasi Jumala.

Ja niin tapahtui. Kerran suuri valkoinen perhonen lensi Golgatalle juuri kun Meidän Herraamme oltiin ristiinnaulitsemassa. Perhonen lennähti ristin juurelle, mutta silloin sen takasiiville putosi veripisaroita.

– Punaiset täplät siivissäsi muistuttakoot ihmisiä pelastushistoriasta, sanoi Jumala.

Isoapollo eli apollo (Parnassius apollo) on Suomen suurin päiväperhonen. Sen siipien kärkiväli vaihtelee 64–92 millimetrin välillä. Apollo on meillä suurharvinaisuus. Aiemmin sitä tavattiin eri puolilla eteläistä Suomea, mutta lajin kanta romahti 1950-luvulla. Nykyisin apollo on rauhoitettu. Sitä tavataan Ahvenanmaalla, eteläisessä saaristossa sekä muutamin paikoin mantereella.

Apolloa tavataan liki koko Euroopassa sekä laajalti Aasiassa. Monin paikoin se on vuoristojen laji.

Suomessa apollo vaatii riittävän laajan kallioisen ympäristön, jossa kasvaa maksaruohoa.

Lapsuudessani keräsin perhosia. Silloin isoapollo oli jo tavoittamaton harvinaisuus, enkä kuvitellut koskaan enää näkeväni sitä. Tänä kesänä kohtasin apollon, kaksikin yksilöä. Koska laji on rauhoitettu, en voi kertoa paikkaa tai edes kuntaa, jonka alueella tämä sydämen pysäyttävä kohtaaminen tapahtui.

Harvinaisten eläinten kohtaaminen on luomakunnan lottovoitto.

Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNuorisotyöntekijöiden sininen pantapaita herättää hämmennystä
Seuraava artikkeliUrkumusiikkia nautitaan makuultaan kirkossa Lapualla

Ei näytettäviä viestejä