Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo ottaa
Diakonian tutkimus
-aikakauskirjassa (1/2015, sivut 5–6) kantaa kirkon diakoniatyön hoitamiseen meneillään olevan talouskriisin aikana.
Hiilamon mukaan kirkon apu 1990-luvun laman uhreille oli menestystarina. Vuonna 1990 vain kolmasosa suomalaisista kertoi luottavansa kirkkoon, mutta vuonna 2005 jo liki kaksi kolmasosaa luotti kirkkoon.
Hiilamon mukaan merkittävä tekijä luottamuksen kasvussa saattoi olla se, että kirkko oli vedonnut päättäjiin laman uhrien puolesta ja ottanut vastuuta heidän taloudellisesta auttamisestaan.
”Diakoniatyön resurssit eivät lisääntyneet, mutta toisaalta eivät pienentyneetkään suuren laman aikana. Resurssien lisäämisen sijaan diakoniatyö vastasi hädänalaisten ihmisten tarpeisiin sisäisen uudistumisen avulla”, hän kirjoittaa
Valtakunnallisten diakoniatilastojen perusteella diakoniassa ei ole ainakaan vielä havaittavissa vastaavaa uudistumista kuin 1990-luvun laman aikana.
”Tilastojen mukaan diakoniatyössä on pikemminkin koettu samanlainen hiljainen alamäki kuin Suomen taloudessa. Asiakasmäärät ovat koko maassa laskeneet vuodesta 2007 vuoteen 2013”, Hiilamo muistuttaa.
Hänen mukaansa tilastoista on kuitenkin nähtävissä samanlaisia muutostrendejä kuin 1990-luvun lamassa. Taantuman aikana asiakkaiden kohtaaminen vastaanotoilla on yleistynyt ja työikäisten osuus asiakkaista on kasvanut. Muutokset ovat kuitenkin pieniä verrattuna suuren laman aikaisiin diakoniatyön muutoksiin.
Hiilamo kuitenkin huomauttaa, että suuri muutos diakoniatyössä tapahtui 1990-luvulla tilastojen perusteella vasta sen jälkeen, kun talous oli jo kääntynyt kasvuun.
”On mahdollista, että diakoniatyön kentällä itää muutos, joka näkyy vasta sen jälkeen, kun Suomen talous vihdoin palaa kasvu-uralle”, hän kirjoittaa.
Heikki Hiilamo toimi kirkkohallituksessa diakonian ja yhteiskuntatyön johtajana vuosina 2004–2008.
Kuva: Olli Seppälä