Tänään päättyneessä kirkolliskokouksessa hylättiin eilen edustaja-aloite henkilöseurakunnista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Asia ei kuitenkaan ollut ensimmäistä kertaa kirkolliskokouksen käsittelyssä. Yhtä todennäköisesti käsittely ei myöskään ollut viimeinen.
Asiasta on viime vuosien mittaan tehty useampia aloitteita ja mietintöjä. Viimeksi henkilöseurakuntamallin kehittämistä päätyi suosittamaan 2010 valmistunut Kirkko 2020 -tulevaisuusselonteko.
Nykyjärjestelmässä jokainen kirkon jäsen kuuluu siihen seurakuntaan, jonka alueella asuu. Tätä järjestelmää kutsutaan parokiaaliseksi järjestelmäksi. Mallille vaihtoehtoiseksi tai osittain korvaavaksi esitetyssä henkilöseurakunnassa kirkon jäsenten olisi mahdollista valita seurakuntansa asuinpaikastaan riippumatta.
Henkilöseurakuntien perustelut ja ehdotetut mallit ovat vaihdelleet eri esityksissä ja keskusteluissa. Joskus on ehdotettu koko parokiaalisesta järjestelmästä luopumista. Nyt käsitellyssä aloitteessa henkilöseurakuntamalli olisi tullut osaksi suunnitteilla olevaa seurakuntayhtymämallia. Tällöin seurakuntalainen olisi voinut valita seurakuntansa ainakin seurakuntayhtymän sisällä ja henkilöseurakuntamalli ja parokiaalinen malli toimisivat rinnakkain.
Herätysliikeväen toiveissa
Kirkolliskokouksen hylkäämässä aloitteessa keskeiset perustelut liittyivät herätysliikkeisiin sitoutuneiden kirkon jäsenten motiiveihin. Ehdotuksen tehneen Aulis Ansaharjun mukaan hänen esityksensä taustalla oli erityisesti huoli konservatiivisten kristittyjen vieraantumisesta kirkosta.
Monet keskeisimmistä henkilömallin kannattajista tulevat juuri konservatiivisina pidettyjen herätysliikkeiden piiristä. Esimerkiksi kansanlähetyksen Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela on ottanut useaan otteeseen kantaa henkilöseurakuntamallin puolesta. Myös kansanlähetyksen nykyinen lähetysjohtaja Mika Tuovinen on henkilöseurakuntien puolustaja.
Sley:n Raamattu-koulutuksen johtaja Erkki Koskenniemi puolestaan totesi perjantaina blogissaan päätöksen jälkeen blogissaan, ettei kehitystä voida estää. Koskenniemen mukaan erityisesti nuoret ihmettelevät, miksi he eivät saa vapaasti valita seurakuntaansa.
Verotus, muutosvastarinta ja teologia hidastavat
Kirkolliskokousedustaja istuva Leif Nummela tiivisti henkilöseurakuntia vastustavaa argumentaatiota viime kevään kirkolliskokouksessa kolmeen kohtaan. Ensimmäinen perustelu on teologisen yhtenäisyyden ja ehtoollispöydän yhteyden kärsiminen. Toinen on käytännöllinen, kirkon verotukseen ja muihin yleisiin toimintoihin kuten väestökirjanpitoon ja hautaustoimeen liittyvät syyt. Kolmas on parokiaalisen järjestelmän romuttuminen.
Nummelan mukaan henkilöseurakunnat eivät muuttaisi nykyistä ehtoollisyhteyttä, mutta tunnustaisivat kirkon teologisen moninaisuuden. Parokiaalisen järjestelmän osalta hän vetosi Ansaharjun esityksen mainitsemaan Norjan malliin, jossa parokiaalinen ja henkilö-seurakuntamalli elävät rinnakkain.
Suomessa esimerkiksi Luther-säätiö on yrittänyt rakentaa henkilöseurakuntina toimivia jumalanpalvelusyhteisöjä. Evankelis-luterilaisen kirkon sisällä alkanut liikehdintä kuitenkin johti liikkeen erkautumiseen kirkosta omaksi yhteisökseen, niin sanotuksi lähetyshiippakunnaksi. Yksi kehityksen keskeisimpiä syitä oli liikkeen jäsenten kokemus joutumisesta ahtaalle kirkossa konservatiivisten näkemystensä vuoksi.
Naispappeuden vastustaminen yhdistää ja jakaa
Yksi keskeisiä syy konservatiivien toiveisiin henkilöseurakunnista on naispappeuden vastustaminen. Aulis Ansaharjun mukaan monet herätyskristillisen vakaumuksen omaksuneet haluaisivat yhteisön, jossa olisi mahdollisuus saada esimerkiksi ehtoollinen aina miespapilta. Vaikka nykyisinkin kirkossa joustetaan monin paikoin, vanhalla virkakannalla olevat toivovat lisää elintilaa.
Ansaharju itse kuuluu esikoislestadiolaiseen liikkeeseen, jossa valmistellaan parhaillaan sakramenttien ottamista liikkeen omiin käsiin. Maallikkovetoisessa liikkeessä se tarkoittaisi käytännössä jumalanpalveluksia liikkeen omassa piirissä ilman pappeja ja yhteyttä seurakuntaan.
Ansaharju muistuttaa, että syyt esikoislestadiolaisten piirissä käytyyn keskusteluun ovat henkilöseurakuntakysymystä monimutkaisemmat. Henkilöseurakunnat voisivat kuitenkin olla yksi keino purkaa painetta tällaisiin ratkaisuihin.
– Näen sen myös laajempana kysymyksenä, en ainoastaan oman taustayhteisöni kannalta, Ansaharju sanoo.
Veikö hallinto voiton toiminnasta?
Hallintovaliokunnan mietinnössä keskeisimmät syyt esityksen hylkäämisen suosittelemiseksi olivat luonnollisesti hallintoon liittyviä. Ansaharju sanoo arvostavansa hallintoa, mutta sen on palveltava toimintaa.
– Maallikkona vierastin sitä, että arvosteltiin toiminta edellä menemistä, Ansaharju sanoo. Hän myöntää, että järjestelmän muuttaminen aiheuttaisi pieniä hankaluuksia hallinnolle.
– Eivät ne kuitenkaan voi olla rajoitteita toiminnalle, hän jatkaa. Pitkään liike-elämän palveluksessa ollut diplomi-insinööri ei niele selitystä, etteivät nykyiset tietojärjestelmät taipuisi henkilöseurakuntiin esimerkiksi kirkollisveron osalta.