Teologi, blogisti Joona Korteniemen mukaan suomalaisessa hengellisen väkivallan tutkimuksessa on metodologisia ongelmia. Siksi esimerkiksi käsitys vanhoillislestadiolaisuudesta hengellisenä yhteisönä vinoutuu.
Korteniemi puhuu ensi viikolla Oulussa järjestettävässä Uskontojen uhrien tuki ry:n seminaarissa
Vanhoillislestadiolaisuus murroksessa?
.
Vanhoillislestadiolainen teologian ylioppilas Korteniemi katsoo, että hengellisyyttä ja Jumalan nimeä voidaan väärinkäyttää ihmisen vahingoittamiseen.
– Ja varmasti vanhoillislestadiolaisuudessakin sellaista tapahtuu.
Oulussa hän aikoo kuitenkin esittää myös kritiikkiä viimeaikaista suomalaista hengellisen väkivallan tutkimusta kohtaan. Hän viittaa muun muassa Aila Ruohon ja Aini Linjakummun tutkimuksiin. Korteniemen mielestä niissä on käsitteellisiä ristiriitoja ja filosofisia ongelmia, jotka voivat pahimmillaan johtaa pehmeään totalitarismiin uskonnollisia yhteisöjä kohtaan.
– Uskonnollisia yhteisöjä koetetaan kovemmin tai pehmeämmin painostaa omaksumaan relativistinen todellisuuskäsitys ja arvoliberaali maailmankatsomus.
Suopeuden periaate unohtunut
Joona Korteniemi pitää politologista eli politiikan tutkimukseen liittyvää tutkimusotetta huonona uskonnollisten yhteisöjen kannalta.
– Siinä saattaa unohtua suopeuden periaate eli se, että pidettäisiin lähtökohtana sitä, että ihmiset puhuvat totta ja ovat sitä mitä sanovat olevansa. Politologisessa tutkimuksessa lähdetään usein siitä, että uskonnollinen vakaumus on hengellisen kielen alle verhottua vallankäyttöä. Eli ihmiset puhuisivat uskosta, Jumalasta ja hengellisyydestä, mutta pohjimmiltaan pyrkisivätkin käyttämään valtaa.
– Jos politologinen tutkimusote saa hegemonia-aseman julkisessa keskustelussa ja mediassa, käsitys vanhoillislestadiolaisuudesta hengellisenä yhteisönä uhkaa vinoutua. Tällöin ymmärrys uskontoon pohjautuvaa maailmankuvaa kohtaan voi ohentua ja tosiasiallinen uskonnonvapaus voi jäädä aika ahtaaksi, Korteniemi jatkaa.
Hänen mielestään esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksista tarvittaisiin systemaattisteologista ja kirkkohistoriallista tutkimusta, jotta niistä saataisiin riittävä kokonaiskuva.
Hän muistuttaa, että vanhoillislestadiolainen on pietismiin pohjautuva herätysliike. Siinä korostetaan mielellään uskonnon ylijärjellisyyttä ja sitä, että oikea usko on lapsenmielistä ja yksinkertaista.
– Tämä on sinällään ihan kaunis korostus, mutta voi johtaa siihen, että hengelliseen väkivaltaan on hankala puuttua, kun siihen puuttuminen edellyttäisi, että voi esittää rationaalisia argumentteja.
Toisaalta Korteniemi katsoo, että maallistumisesta johtuen koko ajan suuremmalla osalla ihmisistä on vaikeaa tai heillä ei välttämättä ole edes halua ymmärtää uskonnollista vakaumusta.
– Uskovat ja ei-uskovat ihmiset ovat vähän laiskoja. He eivät halua aidosti ymmärtää toinen toistensa maailmankuvaa. Siksi turvaudutaan helppoihin selityksiin. Esimerkiksi uskovat saattavat turvautua siihen, että ei-uskovat ovat jumalattomia ja himojensa orjia. Ei-uskovat saattavat taas turvautua siihen, että uskovat ovat aivopestyjä, koska käyttäytyvät noin. Molemmat ovat laiskoja tapoja selittää todellisuutta, Korteniemi sanoo.
Kuva: Johannes Tervo. Suviseurat on vanhoillislestadiolaisen liikkeen kesätapahtuma.