Helsingin yliopiston tutkijoiden löytö paljastaa juutalaisten ja kristittyjen yhteydet

Pohjois-Israelista löytynyt synagogan mosaiikkilattia paljastaa, että juutalaisilla ja kristityillä oli paljon yhteyksiä.

Arkeologisissa kaivauksissa löytynyt mosaiikkilattia on 400-luvun alussa rakennetussa Horvat Kurin synagogassa, jonka kaivauksiin Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on osallistunut vuodesta 2010 alkaen.

– Horvat Kurin löydöt viittaavat siihen, että paikallisilla juutalaisilla kyläyhteisöillä ja kristillisillä luostareilla oli paljon esimerkiksi kaupankäyntiin liittyviä yhteyksiä, kertoo kaivausten suomalainen johtaja, akatemiatutkija Raimo Hakola.

Antiikin aikaisissa kirjallisissa lähteissä korostuvat usein juutalaisten ja kristittyjen väliset kiistat.

Nyt löytyneessä synagogan mosaiikkilattian piirtokirjoituksessa mainitaan synagogan rakentamista tukenut henkilö sekä tämän isä ja isoisä.

Tällaiset rahoittajia esittelevät piirtokirjoitukset olivat yleisiä sekä kreikkalais-roomalaisissa temppeleissä, juutalaisissa synagogissa että kristillisissä kirkoissa. Helsingin yliopiston tutkijoiden löytö onkin yksi todiste juutalaisen ja sitä ympäröineen myöhäisantiikin kulttuurin kosketuksista.

Raimo Hakolan mukaan myös aiemmat Horvat Kurin löydöt osoittavat paikallisen yhteisön olleen osa koko Välimeren laajuista kauppaverkostoa, jonka kautta kylään tuotiin hyödykkeitä Pohjois-Afrikasta, Mustanmeren alueelta ja nykyisen Turkin alueelta.

Horvat Kurin synagogan arkeologisia kaivauksia suorittaa Kinneret Regional Project, jonka rahoittajina ovat Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan lisäksi Leidenin ja Bernin yliopistot sekä Wofford College.

Horvat Kurin kaivauksiin osallistuminen on osa teologisessa tiedekunnassa toimivien, Suomen Akatemian rahoittamien tutkimuksen huippuyksikköjen Järki ja uskonnollinen hyväksyminen sekä Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa tutkimustoimintaa. Suomesta kaivauksia on tukenut myös Suomen Lähi-idän instituutin säätiö.

Kuva: Horvat Kurin synagogasta löydetyssä mosaiikissa näkyy osa seitsemänhaaraisen kynttilänjalan jaloista, joiden päälle on asetettu öljylamppu. Piirtokirjoituksessa mainitaan lahjoittaja Elazar, hänen isänsä Juuda ja isoisänsä Susu tai Qoso. /Kuva inneret Regional Project/Jaakko Haapanen.

Edellinen artikkeliHautausmaa eläviä varten – Käy Raision kirkkomaalla
Seuraava artikkeliOrtodoksinen kirkko tekee kiinteistökartoituksen

Ei näytettäviä viestejä