Sininen! Sen piti olla sininen.
Oli syyskesän päivä, ja Helena Vaari oli tulossa palaverista. Helsingin tuomiokirkon sakastiin olivat kokoontuneet neuvonpitoon Vaari, tuomiokirkon pääsuntio Petri Oittinen ja Helsingin hiippakunnan tuleva piispa Teemu Laajasalo.
Laajasalo oli voittanut Helsingin piispanvaalin. Hiippakunnassa piti hoitaa monta asiaa. Yksi niistä olivat vaatteet. Uusi piispa tarvitsi päälleen kaavun, päähänsä hiipan ja kaulalleen stolat.
Helena Vaari oli saanut ensimmäisen puhelun suntio Oittiselta. Aikaa oli vähän, ja kiinnostusta piispallisen asun suunnitteluun kysyttiin muiltakin taiteilijoilta. Vaari sanoi kyllä, tai oikeastaan totta kai. Ei tällaisesta työstä voinut kieltäytyä!
Vaari sai tehtävän. Ensimmäisessä tapaamisessa hän esitteli ajatuksiaan ja kädenjälkeään. Hän mittasi Laajasalon pituuden, käsien välin ja pään koon.
Laajasalo kertoi, että hän halusi kaavun olevan sininen.
Helena Vaari vertasi kankaiden sävyjä alttaritauluun: liian kirkas, liian tumma, liian Suomen lipun värinen…
”Ei tuost tytöst tuu ees kästyöihmistä”, Helena Vaarin karjalaismummo parahti. Mummo teki aina käsillään, ja nyt hän opetti Helenaa virkkaamaan. Helena oli 12-vuotias ja hiukan kärsimätön.
Mummon ennustus osoittautui vääräksi. Helena Vaarista tuli tekstiilitaiteilija, joka on tänä vuonna viettänyt 30-vuotistaiteilijajuhlaansa. Vaarin leipälaji ovat kirkkotekstiilit: hän on valmistanut lähes kolmesataa erilaista liturgista liinaa ja vaatetta kymmeneen eri kirkkoon. Ensimmäiset kirkkotekstiilinsä Vaari teki kotinsa lähellä sijainneeseen Hollolan keskiaikaiseen harmaakivikirkkoon 1980-luvun lopussa. Ne olivat hänen lopputyönsä tekstiilisuunnittelun opinnoista.
Vaari asuu edelleen Lahden kupeessa Hollolassa, ja nyt hän avaa kotinsa oven. Pientaloalueella sijaitseva koti on samalla ateljee. Talon suurin pöytä on valjastettu ompelukäyttöön. Kolme aikuista lasta ovat jo muuttaneet omilleen ja aviomies on tottunut siihen, että talo on tulvillaan kankaita ja lankoja.
– Ompelukoneet ovat työkavereitani ja mallinuket apulaisiani, Vaari nauraa.
Tällä hetkellä hänen suurella työpöydällään on Pyhtään kirkkoon suunniteltu vihreä antependium eli alttarivaate. Suurinta osaa Pyhtään kymmenistä tekstiileistä käytetään kirkossa jo täyttä päätä. Sarjojen valmistuminen loppuun vie kuitenkin aikaa. Alttarivaatteiden lisäksi Vaari ompelee ehtoollismaljoille kalkkiliinat, saarnatuoliin kirjaliinat sekä pappien stolat ja messukasukat.
Helena Vaarille kirkkotekstiilit ovat yhtä aikaa kirkon kaunistajia ja käyttöesineitä. Ne kuuluvat jumalanpalvelukseen aivan kuten puhe, musiikki ja kukat.
– Taiteilijat ovat kaksituhatta vuotta saaneet tehdä töitä kirkolle.
Helena Vaari valmistaa kirkkotekstiilinsä konekirjonnalla. Menetelmä lumosi Vaarin heti, kun hän tutustui siihen, sillä kirjonnan muoto oli vapaa. Tavallisesti kirkkotekstiilit kudotaan, mutta Vaaria kankaankudonnan vaakasuora kude ja pystysuora loimi tylsistyttivät.
– En halua tehdä sääntöjen mukaan.
Sitä paitsi kirjoessaan Vaari voi ammentaa varhaisista esikuvista. Naantalin birgittalaissisaret tekivät jo keskiajalla kirkkotekstiilin kirjomalla.
Helena Vaari aloittaa kaikki työnsä kokeillen. Hän tekee luonnokset puu- ja peiteväreillä ja ottaa sitten esiin kankaat ja langat. Kangas luo värimaailman, langat hengittävät sen kanssa.
{kuva_3da2c9b0-c5e4-40e9-aac1-d42562b814a6}
Kuva: Jukka Granström. Värikartat ovat tekstiilitaiteilijan apu oikeiden sävyjen etsimisessä.
Alkusyksystä Helena Vaari oli tuttu näky Helsingin tuomiokirkossa. Hänellä oli mukanaan kankaita, joita hän vertasi Neitsyt Marian siniseen viittaan alttaritaulussa: liian kirkas, liian tumma, liian Suomen lipun värinen…
Vaari toimi kuten aina kirkkotekstiilejä suunnitellessaan. Hän luki, keskusteli, valokuvasi, kävi kirkossa uudestaan ja uudestaan. Muista kirkoista tuomiokirkko poikkesi siinä, että se oli jatkuvasti täynnä turisteja. Vaari valokuvasi kirkkoa, ja turistit valokuvasivat Vaaria.
Laajasalon kaapuun sopiva sinisen sävy löytyi lopulta Italiasta. Vaari tilasi kangasta kymmenen metriä. Kaistale sitä roikkuu yhä mallinuken olalla Hollolassa.
Palavereja Laajasalon ja Oittisen kanssa järjestettiin kaikkiaan neljä tai viisi, Vaari laskee. Aluksi suunnittelija haki symbolien runsautta tuomiokirkon apostoleista ja kupoleista. Mutta Laajasalo halusi jotain yksinkertaisempaa. Kuten ristin.
– Suunnitelma vaati muutaman hutiluonnoksen.
Sitten oikea suunta alkoi löytyä.
– Flow-tila syntyy, kun asiat yhdistyvät.
{kuva_45529043-2675-4612-b37f-fa9449b7b388}
Kuva: Jukka Granström: Helsingin uuden piispan kaavun valmistaminen alkoi luonnoksista.
{kuva_2fde5f72-d761-46c6-9fe7-6f0170c71bf6}
Kuva: Jukka Granström: Piispa Teemu Laajasalo käytti liturgista asuaan ensimmäisen kerran piispanvihkimyksessään 12. marraskuuta.
Laajasalon asussa asiat yhdistyivät näin:
Kaavun selässä oleva tasasivuinen risti jäljittelee tuomiokirkon pohjapiirustusta. Vaari halusi, että silkkilangoilla tehty kirjonta loistaisi kuin valkea kirkko. Rististä lähtevät renkaat kuvaavat liikettä, kristillisen sanoman laajenemista. Kaavun symboliikka kertoo Senaatintorin, hiippakunnan ja piispan yhteyksistä, sekä konkreettisista että virtuaalisista.
Kaavun etupuolella on pieniä ristejä, jotka symboloivat hiippakunnan seurakuntia. Kädenteihin on kirjottu Herran siunaus kullanvärisellä silkkilangalla. Kun piispa messun päätteeksi nostaa kätensä kuulijoita siunaamaan, rukous näkyy myös hiljaisena viestinä kaavussa. Piispanhiipan kaksi huppua kuvaavat Vanhaa ja Uutta testamenttia.
Sininen väri viittaa tuomiokirkon alttaritaulussa olevan Neitsyt Marian vaatteen siniseen väriin ja taivaan sineen. Kirkon värit vaaleanharmaa, valkoinen ja kulta, näkyvät symbolien yksityiskohdissa.
Vaikka Helena Vaari suunnitteli ja kirjoi kaavun itse, hän tarvitsi myös apua. Artenomi Tytti Helles ompeli asun ja huolehti sen istuvuudesta. Hopeaseppä Soili-Riikka Andersson valmisti hiippaan ja kaapuun korukivet punaisesta graniitista. Suomen peruskalliosta tehdyt korut viittaavat tuomiokirkon portaisiin, Pietariin kirkon kalliona ja Laajasalon edelliseen työhön Helsingin Kallion kirkkoherrana.
Aluksi Vaari meni hopeaseppä Anderssonin pakeille kotipihaltaan nappaamansa kivenmurikan kanssa. Sitä ei lopulta tarvittu. Kiveäkin erikoisempi yksityiskohta on piispa Seppo Häkkisen kaavussa, jonka Vaari valmisti vuosia sitten. Hän halusi Mikkelin piispan vaatteeseen muistutuksen siitä, että hiippakunnan keskus oli alun perin Viipuri. Vaari kertoo laittaneensa Viipurista peräisin olevia hiekanjyväsiä lasiseen ristiin, jota Häkkinen kantaa rintansa kohdalla.
Laajasalon valmis kaapu tuotiin tuomiokirkolle 11. marraskuuta, päivää ennen piispanvihkimystä. Vihkimyksessä Vaari istui penkissä kirkon etuosassa ja jännitti. Kun Laajasalo kääntyi seurakuntaan päin ensi kertaa piispan tunnukset yllään, väki puhkesi spontaaneihin suosionosoituksiin.
{kuva_05938b32-9ace-4d83-8bc1-9d80c969d855}
Kuva: Jukka Granström. Kun Helena Vaari ompelee, hän siirtelee kangasta tauotta. Koneeseen mahtuu leveäkin työ.
Työtä pitää katsoa kaukaa. Tätä neuvoa Helena Vaari toteuttaa tämän tästä.
Sitten hän taas ompelee. Tällä kertaa se tarkoittaa sitä, että hän asettelee ompelukoneeseen yli metrin levyisen kappaleen Pyhtään kirkon alttarivaatetta. Koska vaate on kaikkiaan neljä metriä leveä, se pitää valmistaa kolmessa osassa.
Ommellessaan Vaari liikuttaa kangasta koko ajan. Jokaisesta tikistä tulee erilainen ja ompelemisesta ikään kuin maalaamista. Kun yksi lanka on kiemurtanut kankaaseen kuviota riittävän pitkään, Vaari silmäilee työtä kauempaa, vaihtaa lankaa ja ompelen tiheyttä, maalaa toisella värillä päälle. Yhteen alttariliinaan voi kulua viskoosi-, silkki- ja puuvillalankoja 20 kilometriä.
Helena Vaari tekee myös tekstiilitaidetta, mutta suurimman osan elannostaan hän saa kirkkotekstiileistä. Seurakunnat ovat luotettavia yhteistyökumppaneita, Vaari kehuu. Kun kirkkovaltuusto on päättänyt hankkia tekstiilisarjan, seurakunta ei peräänny, vaikka projektit kestävät vuosia.
Hämeenkosken kirkkotekstiilien teema on elämänpuu. Vaari sai ajatuksen alttaritaulusta, jossa Jeesus on levittänyt kätensä kuin puu.
Hyppäämme autoon, sillä Helena Vaari haluaa näyttää erään paikan. Se on kirkko, ja kirkkoon hänen tekstiilinsä kuuluvat.
Hämeenkoskelle ajaa Hollolan keskustasta puolisen tuntia. Perillä on punatiilinen, vuoden 1870 kirkko, jossa on juuri otettu käyttöön Helena Vaarin uusin, violetti tekstiilisarja.
Nykyisin Hollolaan kuuluva Hämeenkoski ei ole Vaarille mikä tahansa paikka. Hän on syntynyt Hämeenkoskella. Helena Vaarin isä on haudattu kirkon kupeessa sijaitsevalle hautausmaalle.
Tässä kirkossa Helena kävi pikkutyttönä mummonsa kanssa. Lapsen silmä haki katsottavaa, löysi alttaritaulun ja kirkkaat lasimaalaukset. Kun tekstiilit otettiin käyttöön äskettäin, toisen adventin messussa, Vaari tunsi olevansa oman kylän tyttöjä.
Kappalainen Leevi Ruonakoski pukee Vaarin toiveesta ylleen violetin messukasukan. Vaari huomaa sen helmoissa langanpäitä ja nyppäisee ne pois ohi mennessään.
Violettia katumuksen väriä käytetään kirkoissa paastonaikana ja adventtiaikana toisesta adventtisunnuntaista lähtien. Viidestä liturgisesta väristä – valkoisesta, punaisesta, vihreästä, violetista ja mustasta – lähtee liikkeelle kirkkotekstiilien symboliikka. Töidensä muun kuvaston Vaari ammentaa kirkkovuodesta ja raamatunteksteistä sekä kunkin kirkon erityispiirteistä ja paikkakunnan ominaislaadusta.
Hämeenkosken kirkkotekstiilien teema on elämänpuu. Vaari sai ajatuksen alttaritaulusta, jossa Jeesus on levittänyt kätensä kuin puu. Vihreässä tekstiilisarjassa puu on lehmus, ja niitä Hämeenkoskella on paljon. Punaisessa sarjassa pähkinäpensaan kuori muistuttaa ristinpuusta, ydin anteeksiannosta ja rakkaudesta. Valkoisen sarjan paju on Vaarin mukaan Pohjolan palmu, sitkeä kuin Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan.
– Palmu kuuluu jouluun ja pääsiäiseen, samoin valkoinen liturginen väri, Vaari huomauttaa.
Violetissa sarjassa saarnatuolin kirjaliinassa on valkoisia omenapuun kukkia. Niillä Vaari on halunnut kuvata Jumalan sanan kuulemista. Alttarivaatteessa, ehtoollisen äärellä, kukat ovat kypsyneet omeniksi. Erivärisiksi, eri lajikkeiden edustajiksi.
– Symboliikan avulla voi kertoa kristinuskosta, välittää tunnetta, voimaa ja lohdutusta, Helena Vaari sanoo.
Hän katselee kirkkoa, jossa on kasvanut. Lapsuudesta tuttua alttaritaulua, katonrajan lasimaalauksia. Nyt kirkossa on kolmaskin katseenvangitsija.
– Jos vaikka tekstiileistä saisi jotain sekin, joka ei kirkossa muuten saa mitään irti.
{kuva_de15f194-fc04-44de-b41a-219a584379d1}
Kuva: Jukka Granström. Hollolan seurakunnan Hämeenkosken kirkossa otettiin toisena adventtina käyttöön Helena Vaarin violetti tekstiilisarja. Messukasukka on kappalainen Leevi Ruonakosken yllä.
{kuva_3c53fc77-fe5a-4147-802b-e93b02fdde46}
Kuva: Jukka Granström. Helena Vaari katsoo, kuinka hänen teoksensa laskeutuu käytössä.
Ylin kuva: Jukka Granström. Liturgisia tekstiilejä tekevä Helena Vaari työskentelee kotonaan Hollolassa. Seuraavaksi hänen työlistallaan on Pyhtään kirkon vihreän alttarivaatteen vuoritus.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.