Mikkelin piispa Seppo Häkkisen itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen saarna Helsingin tuomiokirkossa perustui Jesajan kirjan 44. luvun jakeisiin 6-8. Saarna käsitteli yhteiskuntamme turvattomuutta ja sitä, että pelon ja epävarmuuden keskellä kukaan ei ole vain oman järkensä ja voimansa varassa.
Häkkinen lainasi saarnassaan viime kuukausien uutisia ja kysyi, kuljemmeko kohti pelon ja turvattomuuden yhteiskuntaa.
”Koululainen pelkää kiusatuksi tulemista. Utöyan saarella ollut nuori joutui pelkäämään henkensä edestä. Britannian mellakoita seurannut aikuinen pelkää tulevaisuuden yhteiskuntaa. Ulkomailla asuva suomalainen pelkää kotimaansa ilmapiirin muuttumista. Vanhus pelkää, ettei saa tarvitsemaansa hoivaa. Kuljemmeko kohti pelon ja turvattomuuden yhteiskuntaa”, Häkkinen kysyi.
Häkkinen huomioi saarnassaan sisäasiainministeriön valmisteleman kolmannen Sisäisen turvallisuuden ohjelman, jonka tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015.
”Maamme sisäisen turvallisuuden ohjelman lisäksi tarvitaan myös jokaisen yksilön sisäisen turvallisuuden ohjelma. Perusturvallisuuden pohja luodaan jo lapsuudessa. Hoiva ja huolenpito, hyväksytyksi tuleminen sekä kuuluminen yhteisöön ovat keskeisiä tekijöitä. Pohjimmiltaan on kysymys siitä, millaiset arvot ja millainen usko ohjaavat elämää.”
Häkiinen sanoi, että yhteinen tehtävämme on rakentaa maatamme luottamuksen ja turvallisuuden yhteisöksi.
”Pelon yhteiskunta ei ole kohtalomme, vaan voimme säilyttää maamme turvallisena yhteisönä. Jumalan läsnäolo synnyttää luottamuksen. Hän on turvamme.”
Piispa Seppo Häkkisen saarna itsenäisyyspäivänä 20011 Helsingin tuomiokirkossa:
Näin sanoo Herra, Israelin kuningas
ja sen lunastaja, Herra Sebaot:
– Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen,
ei ole muuta Jumalaa kuin minä.
Kuka on minun kaltaiseni? Antakoon äänensä kuulua
ja kertokoon minulle, mitä on tapahtunut
siitä alkaen kun asetin paikalleen ikimuinaisen kansan!
Hän esittäköön myös tulevat tapahtumat,
tulevaiset hän kertokoon meille!
Älkää säikähtäkö, älkää jääkö kauhun valtaan!
Enkö ole jo aikoja sitten
kertonut ja ilmoittanut näitä teille?
Te olette minun todistajani:
onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä?
Minä en toista tunne! (Jes. 44:6-8)
”Pelkään mennä kouluun, kun minua kiusataan siellä.” ”En ole koskaan elämässäni pelännyt niin paljon kuin silloin.” ”Pelkään, että tästä tulee pelon yhteiskunta.” ”Pelkään, minkälainen yhteiskunta minua, aviomiestäni ja tulevia lapsiamme odottaa, jos joskus muutamme takaisin.” ”En minä kuolemaa pelkää, vaan sitä, hoitaako minua kukaan.”
Nämä olivat lainauksia viime kuukausien uutisista. Koululainen pelkää kiusatuksi tulemista. Utöyan saarella ollut nuori joutui pelkäämään henkensä edestä. Britannian mellakoita seurannut aikuinen pelkää tulevaisuuden yhteiskuntaa. Ulkomailla asuva suomalainen pelkää kotimaansa ilmapiirin muuttumista. Vanhus pelkää, ettei saa tarvitsemaansa hoivaa.
Poimintani ovat vain pieniä katkelmia suunnattomasta uutismassasta. Silti ne pysäyttävät. Kuljemmeko kohti pelon ja turvattomuuden yhteiskuntaa? Onko edessämme epävarmuuden ja epäluottamuksen maailma? Mihin talouselämän epävakaus johtaa? Kuinka paljon kuluneen vuoden käsittämättömät väkivallanteot ovat lisänneet turvattomuutta?
Suomi on kaikilla mittareilla mitattuna yksi maailman turvallisimmista maista. Silti turvattomuuden lisääntyminen on viime aikoina ollut suurimpia huolenaiheitamme. Turvallisuusala onkin ollut kasvussa, vaikka monet muut toimialat ovat joutuneet supistamaan. Turvallisuuden kohentamiseksi lisätään vartiointia, lukkoja, kameroita, valvontajärjestelmiä. Pelko rakentaa erottavia aitoja ja muureja, sekä konkreettisesti että henkisesti.
Tänään itsenäisyyspäivänä kuulemme Jumalan sanat Jesajan kirjasta: ”Älkää säikähtäkö, älkää jääkö kauhun valtaan!” Pelon, turvattomuuden ja epävarmuuden keskellä oleva kansa kuulee lupauksen. Kaikkivaltiaan Jumalan tiedossa ovat menneet ja tulevat. Hän hallitsee historian tapahtumia. Ketään hänen kaltaistaan ei ole: ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä.” Hän on turvakallio, johon niin yksilö kuin yhteisö voivat luottaa.
Ihmisen elämää voi hallita pelko ja epävarmuus. Kansakunnan sisällä ja kansojen välillä voi vallita epäluottamus ja turvattomuus. Kaikkien pelkojen keskellä Jumala vakuuttaa olevansa turva. Hän suorastaan haastaa meidät luottamaan: ”Te olette minun todistajani: onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä? Minä en toista tunne!”
Sisäasiainministeriössä valmistellaan parhaillaan kolmatta Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Sen tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan sellaista yhteiskunnan tilaa, jossa jokainen voi nauttia oikeuksista ja vapauksista sekä turvallisesta yhteiskunnasta ilman pelkoa. Ohjelma on erinomainen esimerkki siitä, miten suomalaisessa yhteiskunnassa pyritään turvallisuuden lisäämiseen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Turvallisen yhteiskunnan rakentaminen on tärkeää. Mutta miten hälventyy yksittäisen pienen ihmisen pelko? Maamme sisäisen turvallisuuden ohjelman lisäksi tarvitaan myös jokaisen yksilön sisäisen turvallisuuden ohjelma.
Perusturvallisuuden pohja luodaan jo lapsuudessa. Hoiva ja huolenpito, hyväksytyksi tuleminen sekä kuuluminen yhteisöön ovat keskeisiä tekijöitä. Pohjimmiltaan on kysymys siitä, millaiset arvot ja millainen usko ohjaavat elämää. Mikä on se perusta, jolle yksilön elämä rakentuu? Mihin turvaudumme, kun epävarmuus ja turvattomuus iskevät?
Kirkkomme Katekismus väittää: ”Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta tai kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan.” ”Se mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme.”
Jokaisen ihmisen kiusaus on ottaa oma elämä hallintaansa, olla itse itselleen jumala. Mutta riittääkö oma minä kaiken mitaksi? Riittävätkö omatekoiset jumalat? Katekismus jatkaa: ”Omat jumalamme ovat toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.”
Kestääkö tee-se-itse-jumala elämän suurten kysymysten ja epävarmuuden, pelon ja kuoleman edessä? Elääkö ihminen pelkästään omassa varassaan, vaikka olisi kuinka suuri elämän sankari? Voiko elämää ylipäänsä hallita? Vai onko olemassa joku toinen, joka johdattaa meitä?
Juutalaiselta rabbilta kysyttiin kerran, miksi kukaan ei nykyään kohtaa Jumalaa, vaikka hän entisaikoina ilmaisi itsensä ihmisille. Rabbi vastasi: ”Nykyään ei ole ketään, joka kumartaa tarpeeksi syvään.”
Syvään kumartaminen uhkaa meiltä unohtua. Perimmältään on kysymys kumartamisesta Pyhän edessä, nöyrtymisestä kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Tunnistammeko tämän Jumalan, joka on läsnä niin yksityisen ihmisen elämänvaiheissa kuin maailman tapahtumissa? Tämä Jumala sanoo meille: ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä.” Tämä Jumala myös lupaa: ”Älkää säikähtäkö, älkää jääkö kauhun valtaan!” ”Te olette minun todistajani: onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä? Minä en toista tunne!”
Luottamus Jumalaan vapauttaa toimimaan yhteisen hyvän puolesta. Itsenäisyyspäivänä on syytä muistaa, kuinka meitä edeltäneet sukupolvet kohtasivat pelon ja epävarmuuden. Kansamme murrosajat opettavat paljon suomalaisten arvomaailmasta. Veteraanisukupolvien elämänohjeet sopivat edelleen turvallisen yhteiselämän perustaksi. Emme voi palata historiassa taaksepäin, mutta menneiden sukupolvien viisaudesta voimme oppia.
Sodan kokeneiden isiemme ja äitiemme periaatteissa korostettiin jokaisen suomalaisen yhdenvertaisuutta, rehellisen työn merkitystä, rakentavaa suhtautumista toisen pyrintöihin, vastuun kantamista yhteiskunnasta, rohkeaa yrittämistä ja rehellisyyttä. Luottamus Jumalaan oli tulevaisuudenuskon luja perusta. Ylivoimaisten vaikeuksien keskellä turvattiin hänen johdatukseensa. Nämä arvot kestävät myös tänään. Niiden varassa voimme yhä kohdata epävarmuuden ja turvattomuuden. Juuri tästä itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen raamatunkohta Jesajan kirjasta tänään viestittää.
Elämän valinnoissa, muutoksissa ja murroksissa, pelon ja epävarmuuden keskellä Jumala lupaa, ettei tarvitse hätäillä eikä pelätä. Jumalan läsnäoloon voi luottaa. Se on kaikille ihmisille annettu etuoikeus. Kukaan ei ole vain oman järkensä ja voimansa varassa, vaan jokainen saa luottaa Jumalan läsnäoloon ja siunaukseen. Jumala on elämän, kansan ja koko maailman turvakallio.
Elämän haltuunotosta luopuminen ja Jumalaan turvaaminen ei merkitse, että ihminen lakkaa olemassa vastuussa elämästään. Ymmärrys, järki ja tahto ovat meillä käyttöä varten, Jumalan luomislahjoina. Itse meidän on tehtävä valintamme ja kannettava vastuumme. Mutta samaan aikaan meillä on lupa luottaa Jumalan läsnäoloon kaikissa vaiheissa. Vastuun kantaminen elämästään ja ratkaisuistaan sekä aito usko ja luottamus Jumalaan kuuluvat yhteen. Näistä rakentuu ihmisen sisäinen turvallisuus.
Yhteinen tehtävämme on rakentaa maatamme luottamuksen ja turvallisuuden yhteisöksi. Tavoitteena on yhteiskunta, jossa lapsen ei tarvitse pelätä tulevansa kiusatuksi, nuoren ei tarvitse pelätä henkensä puolesta, vanhemman ei tarvitse pelätä perheensä tulevaisuutta eikä vanhuksen jäävänsä vaille hoivaa. Pelon yhteiskunta ei ole kohtalomme, vaan voimme säilyttää maamme turvallisena yhteisönä. Jumalan läsnäolo synnyttää luottamuksen. Sen varassa jokainen rohkenee kantaa vastuuta itsestään, elämästä ja tästä maailmasta. Siihen Jumalan lupaus rohkaisee. Hän on turvamme.