Biologi, kirjailija Tiina Raevaara kirjoitti lauantaina Suomen Kuvalehden blogissaan kahdesta oudosta gradusta, jotka käsittelivät saatananpalvontaa ja sisälsivät henkilökohtaista uskonnollista vakaumusta ja julistusta. Gradut oli hyväksytty vuosina 1999 ja 2002 Jyväskylän yliopistossa hyvin arvosanoin, toinen opettajankoulutuslaitoksessa ja toinen kasvatustieteessä. Yliopiston nykyinen henkilökunta arvioi
Suomen Kuvalehden
haastattelussa, ettei töissä ole kyetty opinnäytetyöltä vaadittavaan tieteelliseen objektiivisuuteen.
Kotimaa24:n tietojen mukaan viime vuoden lopulla hyväksyttiin Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurintutkimuksen laitoksella kiitettävällä arvosanalla niin ikään erikoinen gradu:
Profetia kirjoittamisen lajina: tapaustutkimus Veikko Latvalasta profetiakirjoittajana
. Gradun tekijä Tuula Laamanen kokee työn kautta saaneensa selvyyden siitä, mitä profetia on ja miten aidon profeetan voi erottaa väärästä. Lisäksi hän on määritellyt sielun rakenteen ja ihmisen henkisen tien maanpäällisessä elämässä.
Gradussaan Laamanen vertasi suomalaisen profetiakirjoittajan Veikko Latvalan profetioita Raamatun profeettojen teksteihin sekä esimerkiksi Hildegard Bingeniläisen, Ristin Johanneksen ja Emanuel Swedenborgin profetiateksteihin.
– Tekemäni vertailevan tutkimuksen perusteella olen täysin vakuuttunut siitä, että Veikko Latvala on oikea profeetta ja Jumalan mies, Laamanen toteaa.
Laamanen kertoo saaneensa suurta apua Latvalalta miehensä sairastumisen ja kuoleman aikoihin. Omien vakuuttavien kokemustensa kautta hän intoutui tutkimaan viestejä, joita Latvala saa suoraan Jumalalta.
– Profeettoja on ollut aina ja tulee olemaan tulevina aikoinakin. Jumala itse valitsee profeetan ja koulii kuulemaan äänensä ja ottamaan vastaan kirjallisia saneluja, joilla on tietty tarkoitus, tietyt lajityypilliset piirteet, teemat ja ajallinen jatkuvuus, joista ne voidaan tunnistaa, Tuula Laamanen sanoo.
– Profetia ei ole profeetalle kirjallista luovuutta, vaan konkreettista Jumalan toimeksiantojen toteuttamista ja kirjallisten sanelujen vastaanottamista ja Jumalan tahdon viestittämistä ihmisille ja yhteiskuntaan.
Laamasen graduntekoa ohjannut professori Tuomo Lahdelma sanoo Kotimaa24:lle, että kulttuurientutkimuksessa on viime aikoina vahvistunut ajatus, jossa pidetään suotavana, että tutkija tekee selväksi omat lähtökohtansa. Gradun tekijänkään ei pidä väittää olevansa ulkopuolinen tarkkailija, vaan hän voi kertoa taustalla vaikuttavan vakaumuksensa avoimesti.
Laamanen kertoo, että gradun ohjausprosessi oli vaikea ja pitkä, koska koko ajan tasapainoiltiin sillä rajalla, oliko Laamasen asenne työhönsä hallitun subjektiivista vai liian vahvasti omaan uskonnolliseen vakaumukseen kietoutunutta. Lahdelma koki joutuvansa vääntämään kättä Laamasen kanssa toistuvasti siitä, että totuus ei ole kulttuurintutkimuksen ratkaistavissa oleva kysymys.
– Gradussa oli kuitenkin paljon ansioita. Tiedonhankinta oli poikkeuksellisen laajaa ja etevästi tehtyä. Taustatiedot uskonnollisesta kielestä ja retoriikasta profetioissa olivat väitöskirjan laajuiset. Graduun sisältyi myös paljon empiiristä materiaalia, Lahdelma muistelee.