Etelä-Sudanin itsenäistymistä varjostaa kansanmurhan uhka

Etelä- ja Pohjois-Sudan eroavat kahdeksi valtioksi 9. heinäkuuta vuosikymmeniä jatkuneiden väkivaltaisuuksien jälkeen. Kansainväliset avustusjärjestöt pelkäävät itsenäistymisen pahentavan jo käynnissä olevaa humanitaarista kriisiä tulevien naapurimaiden rajaseudulla Kordofanin maakunnan eteläosassa.

Pohjois-Sudaniin liitettävän Etelä-Kordofanin tilannetta kiristää se, että alueella asuu runsaasti etnisiä eteläsudanilaisia. Avustusjärjestöjen mukaan pohjoisen presidentille Omar al-Bashirille uskolliset joukot ovat jo monin paikoin estäneet humanitaarisen avun perille menon ja pakottaneet pakoon pyrkivät siviilit palaamaan elintarvikepulasta kärsivälle kotiseudulleen. Silminnäkijäraporttien mukaan Etelä-Kordofanissa on poltettu kirkkoja. Alueella on viitteitä myös etnisestä puhdistuksesta.

YK:n UNMIS-rauhanturvaoperaatio on järjestöjen mukaan epäonnistunut siviilien suojelussa. Kirkon Ulkomaanavun rauhantyön asiantuntija Jussi Ojalan mukaan UNMIS:in sotilaita on syytetty paitsi velvollisuuksien laiminlyönnistä myös rötöksistä. Heinäkuun 9. päivänä rauhanturvaoperaatio päättyy ja siviilien tilanteen pelätään pahenevan.

Myöskään etelän ja pohjoisen välisen sodan mahdollisuutta ei ole suljettu pois. Alueelliset konfliktit ovat Sudanissa jatkuneet enemmän tai vähemmän aktiivisina vuosikymmeniä. Etelän itsenäistymisen myötä ne voivat kärjistyä valtioiden väliseksi sodaksi. Myös presidentti Omar al-Bashir on pitänyt kiinalaisen uutistoimisto Xinhuan haastattelussa sotaa mahdollisena.

Eräs kiistakapula on rajalla sijaitseva Abyein alue, jossa on paljon öljyä.

– Tulojen jako on sopimatta. Myös talousasiat tulevat olemaan iso epävakauden aihe tulevaisuudessa. Itsenäistymispäivän jälkeen aletaan varmaan hyvin nopeasti puhua siitä, mitkä ovat pohjoisen mitkä etelän ongelmia.  Etelän heimokysymykset ovat olleet tähän saakka paljon tapetilla. On vain ajan kysymys, milloin ne tulevat taas silmille.  Etelän sisäiset jännitteet nähdään paikoin vielä isompina kuin etelän ja pohjoisen väliset jännitteet, Jussi Ojala sanoo.

Hän näkee synkkyyden keskellä myös merkkejä edistyksestä.

– Viime päivien tapahtumat antavat merkkejä myös positiivisemmasta. Etelä ja pohjoinen ovat allekirjoittaneet sopimuksen demilitarisoidusta vyöhykkeestä, joka ulottuu kymmenen kilometriä molemmille puolille. Vyöhykettä tulevat valvomaan etiopialaiset sotilaat.

Kirkon Ulkomaanapu on varautunut mahdolliseen humanitaariseen kriisiin Etelä-Sudanissa osana ACT Sudan Forumia.

Edellinen artikkeliPeura: Suhtautuminen rekisteröityihin parisuhteisiin ei saa olla jakaja hyviin ja pahoihin
Seuraava artikkeliNeljä pappia laati rukouksen parisuhteen rekisteröineiden puolesta

Ei näytettäviä viestejä