Olin juuri aloittanut lukion, kun al-Qaida iski WTC-torneihin New Yorkissa vuonna 2001. Tapahtumia saattoi seurata suorana televisiosta eivätkä kuvat poistuneet uutislähetyksistä moneen päivään.
Syyskuun 11. päivästä alkoi tapahtumasarja, joka johti Yhdysvaltojen sotaan terrorismia vastaan, miesjahtiin Osama bin Ladenin kiinni saamiseksi ja moniin muihin varhaisaikuisuuttani värittäneisiin maailman tapahtumiin.
Maailmanpolitiikan lisäksi 9/11 on värittänyt vapaa-aikaani populaarikulttuurin parissa. Monen ikätoverini tavoin vietin iltani seuraamalla, kun Jack Bauer kuulusteli kovin ottein terroristeiksi epäilemiään arabeja kansallisen turvallisuuden nimissä. Televisiosarja 24 sekoittui uutiskuviin Guantanamon vankileiristä. Elokuvat ja televisio olivat yhtäkkiä täynnä pahantahtoisia muslimeja.
Tällaisessa ilmapiirissä on kasvanut myös sukupolvi muslimeja niin Suomessa kuin maailmallakin. Viime viikolla julkaistun Syponur-hankkeen väliraportista välittyy karu kuva siitä, minkälainen kokemus suomalaisilla muslimeilla on yhteiskunnastamme.
Karin Creutzin, Juha Saarisen ja Marko Juntusen Syponur-tutkimuksessa on selvitetty väkivaltaista radikalisoitumista tuottavia mekanismeja suomalaisessa yhteiskunnassa haastattelemalla Lähi-itään Suomesta lähteneiden henkilöiden lähipiiriä sekä aiheen parissa toimivia henkilöitä ja äärijärjestöjen kannattajia.
Haastateltavat kertovat kokeneensa avointa vihaa ja pelkäävänsä, että heidän tekemisiään seurataan. He kokevat, etteivät saa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Monet kertoivat saaneensa Supolta kutsun ”keskusteluihin”, jotka eroavat kuulustelusta vain siinä, ettei paikalla ole asianajajaa. Tutkimuksessa kerrotaan ahdistavista kokemuksista julkisissa tiloissa, erityisesti uskonnollisesti pukeutuneet musliminaiset kohtaavat paljon avointa rasismia.
Kielteinen suhtautuminen muslimeihin suomalaisessa yhteiskunnassa sekä maailmanpolitiikassa nousevat esiin tekijöinä, jotka edesauttavat vierastaistelijaksi lähtemistä. Haastateltavat kokivat ympäröivän yhteiskunnan vihamielisyyden lisääntyneen erityisesti WTC-iskujen jälkeen. Asennetta lietsovat niin media kuin polarisoitunut politiikkakin. Julkinen keskustelu tuntuu sanovan, että muslimi ei voi olla suomalainen. Tällaisessa ilmapiirissä kotoutuminen tuntuu mahdottomalta.
”Mutta miten minä sopeudun, jos et anna minun sopeutua. Jos et halua minun pärjäävän koulussa, jos et halua minulle töitä, jos kadulla huutelet minulle”, eräs haastateltava sanoo.
Uskonto ei merkittävä tekijä
Erityisesti ahdistusta aiheuttavat tulkinnat, joissa terrorismi nähdään uskonnon ohjaamana tai velvoittamana toimintana. Tutkimuksessa haastatellut ihmettelevät, miten suomalaiset voivat tuntea islamia niin huonosti, että median välittämä yksioikoinen kuva niellään mukisematta.
Uskonnolla itsellään oli tutkimuksen mukaan vain vähäinen rooli radikalisoitumisprosessissa. Se esiintyi lähinnä yhtenä tekijänä laajemmassa poliittisluonteisessa vaikuttimien kentässä.
Ne radikalisoitumiseen vaikuttavat tekijät, joissa uskonnolla on merkitys, liittyvät ummaan, eli muslimien maailmanlaajaan yhteisöön ja kalifaattiin, eli ihanneyhteiskuntaan. Monelle ahdistusta ei aiheuta ainoastaan omakohtainen syrjinnän kokemus, vaan ummaa kohtaan suunnattu halveksunta on synnyttänyt tarpeen puolustaa sitä.
Vanhemmat ovat huolissaan siitä, miten kielteinen ilmapiiri vaikuttaa heidän lapsiinsa. Haastateltavat kertoivat joidenkin lähtijöiden ajatelleen, että kalifaatti olisi parempi kasvupaikka lapsille kuin syrjivä yhteiskunta.
Jack Bauer on päässyt eläkkeelle, mutta vietän nykyään iltojani CIA-agentti Carrie Mathisonin terroristijahtia seuraten. Sekin kohdistuu usein Lähi-itään Isänmaan puolesta -sarjassa.
Toisaalta muslimit ovat alkaneet näkyä länsimaisessakin kulttuurissa myös tekijöinä. Viime vuosina on noussut esille monia muslimitaustaisia kirjailijoita ja esimerkiksi Yle Puheen Ali Jahangiri ja Abdirahim ”Husu” Hussein tuulettavat maahanmuuttokeskustelua radio-ohjelmallaan.
Maahanmuuttajien näkyminen niin kulttuurissa kuin ihan tavallisessa arjessakin on äärimmäisen tärkeää, jotta emme nielisi pureksimatta viihdeteollisuuden tai etenkään vihasivustojen viholliskuvaa.
Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa