Kuulin tarinan koirasta, joka muutti emäntänsä kanssa Suomesta keskieurooppalaisen suurkaupungin muslimivoittoiseen kaupungin- osaan. Muutamassa kuukaudessa koira oppi kulkemaan kadulla puikkelehtien ja ihmisiä väistellen. Kotimaahan palattuaan se liikkuu yhä kaupungilla niin, ettei osu ihmisiin tai heidän vaatteisiinsa. Koira on oppinut, etteivät vastaantulijat halua olla sen kanssa tekemisissä.
Koraanissa koira on epäpuhdas eläin. Koira on saastainen ja alhainen olento myös juutalaisten ja kristittyjen pyhissä teksteissä. Koiraksi kutsuminen on loukkaus. Uudessa testamentissa koiraa käytetään alempiarvoisen olennon symbolina.
Filippiläiskirjeessä käsketään varoa kelvottomia työntekijöitä, ”noita koiria”. Samassa Matteuksen evankeliumin kohdassa, josta on peräisin sanonta ”helmiä sioille”, turhaa haaskaamista kutsutaan koirille antamiseksi.
Jos uskonnot tuomitsevat koirat pyhissä teksteissään kartettaviksi olennoiksi, miten selittyy koirien pohjaton uskollisuus ihmistä kohtaan?
Uuden testamentin syntyaikaan koiria oli liikkunut ihmisten seurassa jo tuhansia vuosia. Koirat olivat vahti- ja paimenkoiria, tai sitten kulkukoiria, joihin raamatunkohdat viittaavat.
Kenties puolikesyt kerjäävät nisäkkäät inhottivat ihmisiä siksi, etteivät ne olleet oikein kenenkään omaisuutta eivätkä kuuluneet kenenkään talouteen, vaan vaelsivat puhtaussäädöksistä ja säätyrajoista piittaamatta sinne, mistä kulloinkin löytyi ruokaa ja suojaa. Ihminen ei koskaan voinut tietää, missä koirat olivat yönsä viettäneet ja mitä syöpäläisiä ne turkissaan kantoivat. Ne olivat kuitenkin leikkisiä ja uteliaita. Lasten teki ehkä mieli hoivata niitä, mutta vanhemmat käskivät pysyä niistä erossa.
Monille muslimeille koira on edelleen epäpuhdas eläin. Kaikki juutalaiset eivät halua pitää koiraa lemmikkinä. Raamatussa koira ”palaa oksennukselleen” ja kuuluu samaan joukkoon velhojen ja murhaajien kanssa.
Jos uskonnot tuomitsevat koirat pyhissä teksteissään kartettaviksi olennoiksi, miten selittyy koirien pohjaton uskollisuus ihmistä kohtaan? Miten koirasta oikein tuli ihmisen paras ystävä?
Joidenkin teorioiden mukaan koiran ensimmäinen kanta syntyi Kiinassa ja toisten mielestä Lähi-idässä. Kolmannen tutkimuslinjan mukaan koiran juuret ovat eurooppalaiset.
Miltei yhtä kauan kuin koiria on koulutettu seuralaisiksi, vallalla on ollut käsitys, jonka mukaan ihminen kesytti koiran sudesta. Villin pedon ja villi-ihmisen rakkaustarina on saanut väistyä tutkimustulosten tieltä. Niiden mukaan koira kesyyntyi vuosituhansien kuluessa. Sama kehitys saattoi tapahtua monessa maailmankolkassa.
Kesykoira, canis lupus familiaris, kuuluu samaan koiraeläinten heimoon kuin sudet, ketut ja kojootit. Se on ihmisen vanhin eläinkumppani, jonka syntyhistoria sijoitetaan joko 14 000 tai jopa 30 000 vuoden taakse. Joidenkin teorioiden mukaan koiran ensimmäinen kanta syntyi Kiinassa ja toisten mielestä Lähi-idässä. Kolmannen tutkimuslinjan mukaan koiran juuret ovat eurooppalaiset.
Koiran tutustuminen ihmisen kanssa alkoi joka tapauksessa, kun sudet alkoivat käyttää ravintonaan paikalleen asettuneiden ihmisheimojen jätteitä. Osa pennuista viihtyi muita paremmin ihmisten ja näiden tähteiden ympärillä, pariutui ja menestyi hyvin. Sosiaalisimmista ja rohkeimmista kehittyi kotikoiran todellinen esi-isä, puolivilli kulkukoira.
Siinä missä erämaan susien elinehto oli pelätä ja vältellä niitä metsästäviä ihmisiä, kulkukoirista menestyivät rohkeat, uteliaat – ja mahdollisesti ne, jotka eivät metsästäneet ihmisten muita kotieläimiä, vaan tyytyivät penkomaan ruoantähteitä.
Aluksi side ihmiseen muodostui ruoan kautta: koiran kannatti oleilla siellä, missä ihminen valmisti ruokaa. Ihminen puolestaan hyötyi koiran valppaudesta ja herkistä aisteista. Koiran ensimmäinen tehtävä ihmisen palveluksessa ei nykytiedon mukaan ollutkaan metsästäjä vaan vahti. Se varoitti lähestyvistä eläimistä ja vaaroista haukkumalla ja tarjosi siten vartiointipalveluja makupaloja vastaan.
Nykyisin koiran ääntely on epätoivottava ominaisuus. Hiljaisia koirarotuja on jalostettu, ja haukkumattomuuteen pyritään kasvattamaan.
Uudemman käsityksen mukaan koira tavoittelee ruokaa, suojaa, virikkeitä, hellyyttä, mukavuutta ja seuraa. Koko hierarkkinen yhteisörakenne on ihmisen, ei koiran mielessä.
Vaikka koira ei ole susi, ihmisen tapa ymmärtää sitä perustui pitkään käsityksiin susista. Koiran, erityisesti uroskoiran, luultiin pyrkivän laumanjohtajaksi myös perheessä. Käsitys perustui kenties myyttiin ja myöhemmin tarhasusien tieteelliseen tarkkailuun. Nähdessään koirassaan vallanhimoisen, joukkoaan pompottamaan pyrkivän alfauroksen ihminen on saattanut heijastaa siihen jotain itsestään.
Susiteoria alkoi murtua vasta 1990-luvulla, jolloin alettiin tutkia villejä susia vangittujen sijaan. Susien ryhmädynamiikka ja johtajuus olikin erilaista kuin oli kuviteltu. Koiran käyttäytymistä ja kasvatusta pohtivat alkoivat tulkita, että omistajat saattavat ovat koiralle kuin isä ja äiti.
Koirankoulutusoppaissa ja -ohjelmissa yhä sitkeästi esitelty suden ja koiran samastaminen sisältää monta perusvirhettä. Käsityksen mukaan koira polveutuu sudesta. Susi muodostaa hierarkkisia laumoja, joilla on pysyvä vahva johtaja. Tämä laumamalli siirtyy koiran mukana perheeseen. Koiran koko olemus kysyy: kuka täällä on johtaja, voisinko se olla minä?
Kokonaisuutta on alettu kyseenalaistaa vasta viime aikoina. Uudessa kasvatussuuntauksessa neuvotaan, että arvojärjestyksen korostamisen sijaan koiraa palkitaan toivotusta käytöksestä. Oikein ajoitettu palkitseminen on rankaisemista tehokkaampaa.
Uudemman käsityksen mukaan koira tavoittelee ruokaa, suojaa, virikkeitä, hellyyttä, mukavuutta ja seuraa. Koko hierarkkinen yhteisörakenne on ihmisen, ei koiran mielessä. Koiran mielen täyttää pikemminkin riippuvaisuus kaiken hyvän antajasta, ihmisestä.
Toisin kuin ennen kuviteltiin, susilauman korkeimmassa asemassa oleva yksilö hankkii muille ravinnon. Nykytutkimus on esittänyt, ettei ryhmänjohtaja ole villissä susilaumassa staattinen eläkevirka, vaan eri yksilöt voivat hoitaa erilaisia johtotehtäviä eri aikoina.
Koira on ollut ihmisen seuralainen niin kauan, että sen aivot ovat mukautuneet ja muuttuneet puolivilleistä ajoista puhumattakaan aikaa ennen kesyyntymistä. Koira on suteen verrattuna synnynnäisesti rohkea, sopeutuvainen ja sosiaalinen. Sen lapsuusikä kestää kauemmin kuin suden.
Kysymys lemmikkien pelastuksesta nousee usein esiin. Martti Lutherin suuhun on kirjoitettu neuvoja koiraansa surevalle lapselle.
Ihminen ei luonut koiraa. Ilman sudenpennun omaa uteliaisuutta ja rohkeutta lajia ei olisi olemassa. Koira kehittyi ihmisten vuoksi ja ihmisestä riippuvaisena, mutta aluksi omasta halustaan.
Antoine de Saint-Exupéryn kirjassa Pikku prinssi on kuuluisa kohtaus, jossa kettu ja poika keskustelevat siitä, mitä kesyttäminen on. ”Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa”, kettu sanoo pojalle.
Taivaassa on erityinen paikka koirille – näin voisi ainakin kuvitella sillä perusteella, miten paljon ne ovat antaneet. Koiran koko olemus on lahja ihmiselle. Kysymys lemmikkien pelastuksesta nousee usein esiin, viimeksi Helsingin piispanvaalipaneelissa. Kaikki ehdokkaat vastasivat epäilyksettä: kyllä, koirat pääsevät taivaaseen.
Martti Lutherinkin suuhun on kirjoitettu neuvoja koiraansa surevalle lapselle. Niiden mukaan lapsi voi luottaa tapaavansa ystävänsä taas rajan tuolla puolella.
Olen vahvasti alkanut epäillä, että dominanssiteoria sukupuolikäsityksineen on ihmiskäsityksen heijastamista toiseen lajiin.
Koirassa voi nähdä oman ihmiskäsityksensä. Kun hankkii koiranpennun, huomaa, että vallitseva tapa puhua koiran kasvatuksesta liikkuu edelleen vallan ympärillä. Uutta koiranomistajaa varoitellaan siitä, ettei koiraa saa päästää johtajaksi, sillä sellaisena se alistaa, pompottaa ja hallitsee pian koko perhettä.
Tämä koskee erityisesti uroskoiria, joista puhutaan kuin poikalapsista. Monet kokeneetkin koiraihmiset uskovat, että tyttökoira on varmempi valinta kokemattomalle kasvattajalle, ensikertalaiselle tai yksin asuvalle naiselle. ”Vaikea uskoa, että se on poika, kun se on niin söpö”, naapurin lapsi sanoi spontaanisti tullessaan katsomaan pentuamme.
Vastaavasti muistan, kuinka helsinkiläinen antikvariaatinpitäjä kutsui punaisiin puettua taaperoikäistä lastani katsomaan tiskin alla lepäävää koiranpentua. Tajuttuaan, että lapsi oli poika, hän kiirehti viemään pentulaatikon takahuoneeseen. “Minä vien pennun turvaan”, hän sanoi.
“En ikinä uskaltaisi ottaa uroskoiraa”, monta koiraa omistanut tuttavani sanoi minulle. Koirakuiskaajien kirjoissa nartut ovat epämääräisesti lempeämpiä, vaikkakin monimutkaisempia. Uroksilla taas on mutkaton suora luonne, mutta taipumusta lauman johtajuuteen. Poikkeuksena mainitaan joskus “alfanaaraat”, joilla voi esiintyä hallitsevaa käytöstä. Olen vahvasti alkanut epäillä, että dominanssiteoria sukupuolikäsityksineen on ihmiskäsityksen heijastamista toiseen lajiin.
Koira on syntynyt ihmisen kanssaeläjäksi toisella tavalla kuin mikään muu laji. Se on omalla tavallaan tutkinut ihmistä paljon kauemmin kuin ihminen sitä.
Koiran tarina on ihmisen peili. Se alkaa kahden laumaeläimen, ihmisen ja suden, kohtaamisesta, keskinäisestä riippuvuudesta ja yhteiselämästä.
Koira on syntynyt ihmisen kanssaeläjäksi toisella tavalla kuin mikään muu laji. Sitä on pidetty milloin saastaisena, milloin vallanhimoisena uhkana. Se on omalla tavallaan tutkinut ihmistä paljon kauemmin kuin ihminen sitä.
Koira on aina ollut ja on yhä kiinnostunut isäntäväestään enemmän kuin muut eläimet. Voit yrittää ymmärtää koiraasi, mutta todennäköisesti, aistiensa kautta, se ymmärtää paremmin sinua.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Kuvitus: Päivi Karjalainen