Oli joulukuun lopun yö joskus 1530-luvulla. Martti Luther astui ulos oluttuvasta, jossa oli käyty kiinnostavia teologisia keskusteluja. Hän suuntasi askelensa kohti kotia.
Lutherin tie kulki metsän halki. Kuu ja tähdet loistivat, joten kävely oli helppoa. Luther katsahti taivaalle ja huomasi, kuinka tähdet tuikkivat kuusen oksien välistä. Näytti siltä kuin kuusen latva olisi koristeltu tuikuilla.
Seuraavana päivänä Luther kävi kaatamassa pienen kuuseen ja koristeli sen tähtikuvioilla muistellen öistä havaintoaan. Lapset ihastuivat ikihyviksi ja Katharina-vaimokin piti näkemästään. Samoin naapurit, jotka myös hankkivat itselleen kuuseen koristeeksi.
***
Edellä kerrottu ei ole historiallinen fakta. Luther ei keksinyt joulukuusta, mutta tarinaa siitä kerrottiin ja se lisäsi tavan suosiota. Ennen pitkää joulukuusesta tuli protestanttinen joulun ajan koriste.
Varsinaisesti joulupuu – myös muu kuin kuusi – on tunnettu eri puolilla katolista Eurooppaa jo 1400-luvulta lähtien. Esimerkiksi Tallinnasta joulukuusi tunnetaan vuodelta 1441.
Joulupuut olivat aluksi julkisten paikkojen koristeita, eivät yksityiskotien. Vähitellen ne levisivät säätyläiskoteihin ja sieltä myös kansan pariin.
Nykyinen joulukuusibuumi lienee saanut alkunsa Strasbourgista ja sen ympäristöstä Elsassista 1500-luvulla. Tapa omaksuttiin niin vahvasti protestanttisissa kodeissa, että siitä tuli 1600-luvun myötä leimallisesti luterilainen ja protestanttinen vertauskuva.
Joulukuusen suosiota protestanttien asuttamilla alueilla lisäsi myös se, että sitä pidettiin teologis-tapakulttuurisena vastavetona katolilaisten suosimalle seimiasetelmalle.
Tosin kaikki eivät uudesta tavasta innostuneet. Luterilaisen oikeaoppisuuden ajan teologi Johann Konrad Dannhauer esimerkiksi julkaisi 1640-luvulla kirjan, jossa hän hyökkäsi muun muassa joulukuusta vastaan. Dannhauer piti kuusen koristelua nukeilla ja sokerilla joutavana lasten leikkinä, mikä ei arvatenkaan sopinut vakavamielisen ja opillisesti linjakkaan kristityn tapoihin.
Vasta 1800-luvulla joulukuusi palasi luontevaksi osaksi katolista tapakulttuuria. Joulukuusi on nyt suorastaan yleismaailmallinen joulunajan symboli myös siellä missä kuusi ei kasva.
***
Mikä tekee joulusta erityisesti luterilaisen? Ja onko kysymyksenasettelu edes fiksu, sillä jouluun liittyvät tavat ja koristeet ovat aina liikkuneet valtakuntien ja kulttuuripiirien rajojen ylitse.
Luterilaisiksi jouluperinteiksi voi kutsua kaikkia Suomessa ja Ruotsissa sekä laajemmin Pohjoismaissa reformaation ajalla syntyneitä tapoja, kuten tietynlaisia olkikoristeita, tuomaanristejä tai joulutorttuja. Tosin luterilaiseen uskonoppiin liittyviä symbolimerkityksiä niilläkään ei suoraan ole.
Joulusaunaa voisi pitää, jos ei luterilaisena eikä suomalaisena, niin ainakin pohjoismaisena tapana. Puhtauden korostaminen on yleisuskonnollinen pyhää kohdattaessa.
Hautakynttilöiden sytyttäminen jouluna on tavallista monissa maissa, mutta Suomessa tavan merkitys on huomattavan korostunut.
Erityisen luterilainen perinne on myös lukea perheessä aattona Raamatusta Luukkaan evankeliumin kertomus ensimmäisen joulun tapahtumista. Lukeminen tapahtuu omalla äidinkielellä. Lutherille kun oli tärkeätä, että ihmiset pääsevät itse Jumalan sanan äärelle.
Jos laajentaa näkökulmaa luterilaisuudesta protestanttisuuteen, niin protestanttisen maailman keksintöä ovat myös joulukortit. Tapa syntyi anglikaanisessa Englannissa 1800-luvun puolivälissä ja levisi vauhdilla muihin maihin postilaitoksen kehittyessä. Ovikoristeet ovat amerikkalaista alkuperää ja luonteeltaan enemmän protestanttisia kuin katolisia.
***
Yksi lähtökohdiltaan omintakeinen luterilainen joulutapa kuitenkin on, nimittäin Christkind eli lahjoja tuova Jeesus-lapsi.
Kerrotaan totena, että Luther halusi päästä eroon katolista tavoista ja yksi sellainen oli lapsille lahjoja 6. joulukuuta tuova Pyhä Nikolaus – nykyisen joulupukin esikuva.
Luther päätti, että lahjoja ei hänen talossaan tuokaan katolinen pyhimys, vaan Pyhä Jeesus. Myös päivä vaihtui ja uudeksi lahjapäiväksi tuli jouluaatto. Pyhän Jeesuksen nimi vaihtui vuosikymmenten saatossa Jeesus-lapseksi (Christkind tai Christkindl).
Luterilaisessa Saksassa tapa oli yleinen jo 1500-luvun lopussa ja levisi 1600- ja 1700-luvuilla laajemmalla, myös katolisille alueille. Pyhän Nikolauksen manttelinperijä joulupukki eli amerikkalaisittain Santa Claus on kuitenkin valloittanut takaisin menettämäänsä suosiota ja on niskan päällä.
Nykyisin Christkind tunnetaan ainakin joulujuhlien ja -markkinoiden tunnushahmona eteläisessä ja läntisessä Saksassa, Elsassissa, Itävallassa, Italian Tirolissa, Sveitsissä, Unkarissa, Tšekissä, Slovakiassa, Sloveniassa, Kroatiassa sekä eteläisessä Brasiliassa.
Frankfurtin Suomi-koulun verkkosivulla kerrotaan, ehkä hieman yllättäen, että varsinkin katolisissa perheissä lahjat tuo usein Christkind. Ei kuitenkaan välttämättä aattona, vaan Christkind lentää avoimesta ikkunasta sisään aaton ja joulupäivän välisenä yönä.
Suomessa Jeesus-lapsi ei ole lahjoja tuonut, ei ainakaan kovin yleisesti. Tosin teologisesti tulkiten Jeesus-lapsi on aina itse suurin joululahja.
***
Pohjimmiltaan ekumeeninen juhla
Joulu on juhlista jaloin, sanotaan. Se on myös vaikutukseltaan maailman laajin uskonnollinen juhla, joka koskettaa monin paikoin myös ei-kristittyjä. Joululla on myös valtava taloudellinen merkitys.
Joulua voi viettää luterilaisesti, katolilaisittain, ortodoksisesti, anglikaanisesti tai vaikkapa vapaakristillisesti, mutta nykyjoulu on silti pohjimmiltaan ekumeeninen ja kulttuuripiirejä sekä tapakulttuureja yhdistävä.
Monet joulutavat ovat enemmänkin kansallisia kuin kirkkokuntiin sidottuja. Yksittäisen tavan palauttaminen tiukasti kirkkokuntiin on vaikeaa, mutta toki sellaisiakin on, kuten vaikkapa paikoin Espanjassa loppiaisena lahjoja tuovat itämään tietäjät.
Kotimaiseksi esimerkiksi käy slaaviminen (tulee sanasta slava, kunnia). Se tarkoittaa ortodoksipappien tapaa käydä kodeissa viemässä joulutervehdys perheisiin.
Mutta isossa kuvassa joulutavat sekoittuvat ja yhdentyvät, kiitos populaarikulttuurin, matkailun ja lehdistön, joka vuosittain tarjoilee uusia perinteitä.
Suomalainen joulu on eräiltä osin kansallinen, mutta monin tavoin ekumeeninen ja kansainvälinen.
***
Opillisesti puhdas joulu?
Minkälainen olisi opillisesti tyylipuhdas luterilainen joulu? Siis nykyaikana? Ainakin siihen kuuluisi omaehtoista Raamatun lukemista, virsi 21 (Lutherin itsensä sanoittama Enkeli taivaan lausui näin) sekä aattohartaus ja joulupäivän kirkko.
Jumalanpalveluksen liturgia on säilyttänyt luterilaista itseymmärrystä, vaikka sitä on uudistettu ja moni epäilee, että mukaan on uitettu vieraita vaikutteita. Ja jos kirkossa puhuva tai saarnaava pappi toimii kirjaimellisesti valansa edellyttämällä tavalla, hän nojautuu ajattelussaan tunnustuskirjoihin ja antaa sen näkyä.
Niinpä opillista puhtautta janoava kansalainen saa todennäköisesti kirkossa parhaan annoksen kaipaamaansa luterilaisuutta. Kotona tai muualla voi sitten ottaa joulua vastaan kaikkien niiden perinteiden voimalla, joita jouluvieraat edustavat.
***
Lähteinä käytetty muun muassa Kaisu Jaakkolan väitöskirjaa Muuttuva joulu (1977) ja Pentti Lempiäisen kirjaa Pyhät ajat (6. uudistettu painos 2008).
Kuvitus: Matti Pikkujämsä