Eero Huovinen kritisoi tuoreessa kirjassaan mediaa, erityisesti Kirkko ja kaupunki -lehteä. Kirkollisia tiedottajia hän nimittää ”seksiriippuvaisiksi”.
Helsingin emerituspiispan tuoreessa Lähdön aika -kirjassa (WSOY) on purevaa mediakritiikkiä. Osansa saavat niin ”maallinen” kuin ”kirkollinenkin” media ja tiedottajat. Erityisen terävästi hän ruotii Helsingin seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehteä sekä sen päätoimittajan Seppo Simolan edesottamuksia.
Huovinen ottaa kantaa lehteen erään seurakuntien jumalanpalveluksista ”ilkeilleen” pääkirjoituksen kautta.
”Kirkkoa Helsingissä edustava lehti vakuuttaa koko pääkaupunkiväelle, että valitettavan usein seurakuntaelämän ’tunnelmat ja jutunaiheet ovat sellaisia, etteivät ne tavallista tämän päivän ihmistä juurikaan jaksa innostaa tai kiinnostaa’. Oliko tarkoitus rohkaista kirkossakäyntiin vai kirkosta eroamiseen?” Huovinen sanoo ja kysyy, miksi ”ivata ja nälviä”.
”Välillä tuntuu, että päätoimittaja toimii kuin jalkapallokentän libero, joka pompottelee ja hyökkää, miten itse haluaa. Ne, jotka eivät ymmärrä kärjen vauhtia ja edistyksellisyyttä, ovat paikalleen pysähtyneitä puolustajia. Ei ihme, jos seurakunnissa syntyy tunto, että lehti likaa omaa pesää.”
”Tiedottajilla uutisia värittäviä mieltymyksiä”
Huovinen kommentoi kirkollista tiedottamista niin kotimaassa kuin ulkomailla. Piispainkokouksen vuoden 2010 niin kutsutun parisuhderukouspäätöksen jälkeen hän pohti, miten kirkko tiedottaa asiasta.
”Kirkon tiedotuskeskuksella on ollut taipumusta tulkita tehtyjä päätöksiä ’journalistisesti’, mutta myös sisällöllisesti. Tiedottajilla on paitsi ammattitaitoa myös omia mieltymyksiä tai toiveita, joiden pohjalta uutisia voidaan värittää ja siten käyttää viestinnän valtaa”.
Huovinen pohti tiedottamista myös Luterilaisen maailmanliiton Stuttgartissa pidetyn yleiskokouksen yhteydessä. Hän hämmästelee, että sen tiedotustilaisuudessa nousi kärkeen kaksi seksuaalisuutta käsittelevää aihetta. ”Kyse ei ole vain maallisen median intresseistä. Myös kirkkojen omat tiedottajat, joiden olettaisi tietävän, mikä uskossa on olennaista, ovat seksiriippuvaisia.”
”Pitäisi päästä baaritiskien ennakkoluuloja syvemmälle”
Huovinen kehuu saksalaisia laatulehtiä kuten Frankfurter Allgemeine Zeitungia. Hän kaipaa Suomeen Antti Blåfieldin ja Unto Hämäläisen kaltaisia toimittajia, jotka ”osaavat sanoa jotakin syvempää kuin mihin katujuorut tai baaritiskillä lausutut ennakkoluulot antavat aihetta”.
Huovinen sanoo arvostavansa Helsingin Sanomien pääkirjoituksia. Helsingin Sanomien tasolle pääseviä lehtiä ei Suomessa hänen mukaansa ole. ”Televisio ja Suomen Kuvalehti jäävät selvästi jälkeen.”
Huovinen kertoo yrittäneensä muodostaa kuvaa Helsingin Sanomien suhteesta kirkkoon. ”Monien arviota värittää vieläkin Simopekka Nortamon antiuskonnollinen asenne ja ideologinen kirkonvastaisuus. Vuosien kuluessa linja on kuitenkin muuttunut neutraalimmaksi ja kirkollisten aiheiden asiantuntemusta on lisätty.”
Lue myös muut Huovisen kirjaa käsitelleet uutiset:
Näin Huovinen arvioi huippupoliitikkoja ja kirkon johtoa
Kirkon moittimisesta tullut harrastus evankelisille
Kotimaa julkaisee lähiviikkoina arvion Eero Huovisen tuoreesta kirjasta Lähdön aika (WSOY, 2011).