Duo Liperit on kahden oppilaitos­­papin yhtye, jonka tunnistaa kansallis­­puvuista ja kanteleesta

Duo Liperit ( Tiina Kaaresvirta,kantele ja Sanna Uusitalo, laulu ) kuvattuna Helsingin Meilahden Pukkisaaressa 7.6.2022

Vielä pitää vaihtaa vaatteet.

Sanna Uusitalo ajaa Seurasaaren sillan kupeeseen Helsingissä Tiina Kaaresvirta kyydissään. Tapaaminen on sovittu tänne, sillä kaksikko näyttää siltä, että he voisivat sopia hyvin Rautakautiseen kylään, joka sijaitsee sillan äärellä Itäisessä Pukkisaaressa.

Uusitalo tosin ei vielä ole oikeassa kostyymissä. Hän pukeutuu Orimattilan kansallispukuun auton luona. Se käy nopeasti, sillä Uusitalo on entinen teatterityöläinen, joka on tottunut ”juoksemaan korkkareissa ja meikkaamaan vartissa”.

Kaaresvirta kaivaa molemmille kaulaan papin tunnukset, sokeripalat. 20-kiloinen kantele kuljetetaan varoen pitkospuusillan yli, koivupölli pyöritetään kanteleelle pöydäksi.

Kaikki on valmista. Alkukesän kirkkaus on räjähtävä, linnut konsertoivat vimmatusti.

Duo Liperit aloittaa Suvivirren.

Entiset elämät muusikkona ja teatterissa

Duo Liperit on kahden helsinkiläisen oppilaitospapin yhtye. Sanna Uusitalo laulaa ja Tiina Kaaresvirta soittaa kanteletta. He pukeutuvat kansallispukuihin ja papin tunnuksiin ja esittävät virsiä, hengellisiä lauluja sekä kevyttä musiikkia.

Oppilaitosten kampuksilla heillä on joulu- ja kevätlaulukiertueita. Korona-aikana Liperien musiikkia on julkaistu sosiaalisessa mediassa.

Kaksikko tutustui vuonna 2013, kun molemmat olivat seurakuntapappeina Vantaalla ja valmistelivat kirkkonäytelmää.

Kaaresvirta ja Uusitalo ovat ammatinvaihtajia. Kaaresvirta on ensimmäiseltä koulutukseltaan musiikin maisteri, entisessä elämässään kanteleensoiton opettaja ja freelancemuusikko.

– Kun olin pikkuinen, meidän naapuri Iisalmessa soitti kanteletta. Istuin lumoutuneena kuuntelemassa ja pyysin vanhemmilta, että saisin alkaa opiskella kanteleensoittoa musiikkiopistossa.

Hän alkoi, ja lakkiaisten jälkeen jatkoi opintoja Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Valmistuttuaan Kaaresvirta opetti kymmenen vuotta musiikkiopistoissa ja soittoleireillä, keikkaili Suomessa ja maailmalla.

Sitten hän koki pappiskutsumuksen.

Raahesta kotoisin oleva Sanna Uusitalo on aiemmalta koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hän työskenteli ilmaisutaidon opettajana ja teatterin sekatyöläisenä. Ensimmäisen uran huippuhetki oli West Side Storyn pääosa Jyväskylän kaupunginteatterissa.

– Ihoni menee vieläkin kananlihalle sitä orkesteria ajatellessa. Mutta samalla aloin kokea varmuutta siitä, että haluan lähteä opiskelemaan teologiaa, että siellä on minulle tehtävä.

Kaaresvirta vihittiin papiksi Tikkurilan seurakuntaan vuonna 2011 ja Uusitalo vuotta myöhemmin naapuriseurakuntaan Vantaankoskelle.

Kun Uusitalo ohjasi Särkyneiden sakramentti -näytelmää Tikkurilan kirkkoon, hän etsi muusikkoa. Joku vinkkasi, että Tikkurilan oma pappi Tiina Kaaresvirta olisi hommaan täydellinen.

– Toivoin hyvää muusikkoa, mutta Tiina teki virsistä taidetta. Olin että kiitos Jeesus! Uusitalo kertoo.

Yhteys syntyi nopeasti.

– Sekunneissa, Tiina Kaaresvirta sanoo.

Kumpikin oli pelännyt, että uudessa työssä pitäisi tinkiä vanhasta ammattitaidosta. Uuden kollegan kanssa pystyi kuitenkin jakamaan taiteen tekemisen tapaa ja samantyyppistä hengellisyyttä. Syntyi ajatus Duo Lipereistä.

Kun Helsingin seurakuntayhtymässä oli vuonna 2014 avoinna kaksi oppilaitospapin virkaa, Uusitalo ja Kaaresvirta hakivat niitä toisistaan tietämättä. Kumpikin tuli valituksi.

Kapinalliset Orimattilan kansallispuvut

Duo Lipereiden tavaramerkit ovat kantele ja kansallisasut.

Se, että Kaaresvirran soitin on kantele, vaikutti duon tyylivalintaan. Kävi myös ilmi, että kumpikin omisti ennestään kansanpuvun, feresin.

Nykyään duo käyttää esiintymisasuina feresien rinnalla Orimattilan kansallispukuja. Ne on ostettu satakunta vuotta vanhoina, ja Liperit pitävät ajatuksesta.

Toisaalta Orimattilan puvut ovat kansallispukujen joukossa vähän kapinalliset, ja sekin sopii Liperien ajatusmaailmaan. Kapinallisuus johtuu pallokuvioista, joita ei yleensä nähdä suomalaisissa kansallispuvuissa. Tiina Kaaresvirta tietää asian, sillä hän on kansallispukujen harrastaja.

– Se on todella koukuttava maailma.

Kaksikko sekoittaa perinteitä myös yhdistämällä kanteleensoittoon erityyppisiä musiikkityylejä. Pappeus kulkee aina kaulalla sokeripalojen muodossa, sillä Liperit keikkailee oppilaitospappeina. Kaaresvirran ja Uusitalon mukaan puvut ovat myös hyvä keskustelunavaus oppilaitoksissa, jotka ovat monikulttuurisia ympäristöjä.

Koronavuosina Duo Liperit alkoi julkaista kappaleitaan Facebook-sivulla ”Kirkko Helsingissä” ja omalla YouTube-kanavallaan. Kirkkovuonna 2020–2021 he julkaisivat joka viikko videon, joka liittyi sen pyhän tekstiin. Videoita tehdään harvemmalla tahdilla edelleen. Kaikkiaan videoita on yli 70.

Mukana on niin kiirastorstain virsi Käy yrttitarhasta polku kuin Antti Tuiskun Mä hiihdän.

Opiskeluaika on hauras elämänvaihe

Oppilaitospapin työssä Uusitaloa ja Kaaresvirtaa kiehtovat opiskelijoiden maailma ja työn monipuolisuus.

Työ on toisaalta itsenäistä ja henkilökohtaista – kuten sielunhoitoa – mutta silti sitä tehdään suureksi osaksi verkostoissa seurakuntien, opettajien ja psykologien kanssa.

– Minulla on hirveä rakkaus siihen ikäryhmään. Kun näkee opiskelijaporukoita haalareissa, ei ehkä tule ajatelleeksi, että heillä on ongelmia. Julkisivun takana on ihmisiä, joilla on ratkaistavana isoja asioita. Alanvalinta, lapsuudenperheestä irtautuminen, ihmissuhteiden solmiminen, hengelliset kysymykset, ammatillinen kasvu, oman paikan löytäminen, elämän karikot. Tässä kaikessa saa olla mukana, Kaaresvirta sanoo.

– Se on haurasta aikaa, Uusitalo lisää.

Korona-aika on ollut opiskelijoillekin erityistä.

– Se, että ei ole tutustunut muihin samanikäisiin, on tuottanut valtavasti surua ja osattomuuden kokemusta, Kaaresvirta toteaa.

Duo Liperien työssä kaksikolle tärkeintä ovat ihmisten kertomukset siitä, miten musiikki on lohduttanut.

Tänä keväänä he ovat palanneet keikkailemaan kampuksille. Haaveissa olisi kirkkokiertue myös seurakunnissa.

– Lisäksi olisi kiva levyttää, sillä levyä ihmiset kysyvät, kaksikko toteaa.

Ja Duo Liperien tasavuosia täytyy tietysti juhlia. Ensi vuonna taiteilijoiden yhteistyö täyttää kymmenen vuotta.

***

Ketkä?

Sanna Uusitalo, 47

Työ: Helsingin seurakuntayhtymän oppilaitospappi Stadin ammatti- ja aikuisopistossa

Instrumentti: Laulu

Kesältä odotan toimettomuutta.

Tiina Kaaresvirta, 47

Työ: Helsingin seurakuntayhtymän oppilaitospappi ammattikorkeakoulu Metropoliassa

Instrumentit: Kannel, koskettimet, viulu, huilu, ukulele

Kesältä odotan, että pääsen soittamaan erilaisia kanteleita ja sovittamaan materiaalia. Minulla on kahdeksan kannelta, viisikielisestä 20-kiloiseen koneistokanteleeseen.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Duo Liperit on kahden oppilaitospapin yhtye, jonka tunnistaa kansallispuvuista ja kanteleesta

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Seurakunnat rakensivat leirikeskuksia, joissa mitään ei tarvinnut enää tehdä itse – samalla menetettiin jotain oleellista
Seuraava artikkeli”En ole vielä joutunut ajamaan ketään pois kirkosta” – Antti Lapinoja Lohtajan kirkkoherraksi

Ei näytettäviä viestejä