Diakoniatyöntekijän tehtävä on sparrata

Eräänä päivänä Meilahden seurakunnan diakoniatyöntekijä Lauri Anttila sai tarpeekseen ostositoumusten kirjoittamisesta.

– Alkoi tuntua, että niiden tarjoaminen ei toimi. Ne eivät muuta asiakkaan elämää pitkällä tähtäimellä.

Ostositoutumisten kirjoittaminen oli osa vuonna 2007 diakoniksi valmistuneen Anttilan työnkuvaa. Hän toimi vajaan vuoden perus asiakastyössä. Vuonna 2009 hän aloitti seurakunnan vapaaehtoistoimintaa kehittävässä projektissa.

– Oivalsin, että seurakunnan vapaaehtoistoiminta pitäisi olla mahdollista myös diakonia-asiakkaille. Tehtävien tarjoaminen heille voisi olla johdonmukainen osa diakonista auttamistyötä, Anttila kertoo.

Sen hetkinen vapaaehtoistoiminnan rakenne ei mahdollistanut kaikkien osallistumista. Asian mahdollisti lopulta se, että koko seurakunnan rakenne ja johtamisjärjestelmä muutettiin.

Vuonna 2008 käyttöönotetussa ja vuonna 2013 päivitetyssä uudessa organisaatiokaaviossa vapaaehtois- ja aluetoiminnan vastuuryhmä on kasvatus-, palvelu- ja tukitoiminnan ja julistustoiminnan vastuuryhmän rinnalla. Sillä on oma budjetti, omat työntekijänsä ja maallikkojäsenensä. Kaikki seurakunnan vastuuryhmät osallistuvat vapaaehtoistoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Sujuva rakenne tukee vapaaehtoistoimintaa

Anttilan kehittämistyön tuloksena Meilahden seurakunnan vapaaehtoistoiminta yhdenmukaistettiin. Ensin vapaaehtoiseksi haluava täyttää ’Olen kiinnostunut vapaaehtoistehtävästä’ -lomakkeen. Se kulkeutuu vapaaehtoistoiminnan koordinaattorille eli Lauri Anttilalle. Hän ottaa yhteyttä halukkaaseen viikon sisällä ja kutsuu hänet tutustumisjutteluun. Siinä kartoitetaan kiinnostukset ja voimavarat.

Tämän jälkeen koordinaattori ja vapaaehtoinen etsivät yhdessä sopivan vapaaehtoistehtävän. Vapaaehtoinen lähetetään tehtävään ja hänelle osoitetaan perehdyttäjä ja tukihenkilö. Vapaaehtoisena toimimisen aikana seurakunta järjestää koulutusta ja virkistystä sekä vuosittain vapaaehtoisen vartteja eli lyhyitä henkilökohtaisia keskustelutilaisuuksia. Niiden yhteydessä vapaaehtoinen saa kertoa parannusehdotuksia ja kommentoida, mikä toimii hyvin. Vapaaehtoinen voi myös kertoa toiveita työntekijöille ja vapaaehtoistoiminnalle.

Henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi on vapaaehtoisryhmien tapaamiset. Yleensä ryhmät kokoontuvat kerran kuussa jossain muualla kuin tehtävänsä äärellä. Eli diakoniaruokailusta vastaavat neuvottelevat muualla kuin ruokaa laittaessaan.

Vapaaehtoiseksi haluavalta kysytään myös, onko hänellä jotain ammatti- tai harrastustaitoja, joita haluaisi antaa seurakunnan käyttöön.

Anttila havaitsi, että täsmällisten tehtävien tarjoaminen on tehokas keino saada vapaaehtoisia. Sadat painetut vapaaehtoistoiminnan esitteet eivät riitä, vaan ihmisiä voi pyytää suoraan tiettyyn tehtävään.

Tarvitaan lisää vapaaehtoisryhmiä työikäisille

Kun vapaaehtoistoiminnan rakenteen kehittämistyö oli saatu valmiiksi, oli aika miettiä, mitä kaikkia tehtäviä voi tarjota diakonia-asiakkaalle. Anttila ryhtyi tutkimaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa varten, miten diakonia-asiakkaalle voi tarjota vapaaehtoistehtäviä.

Hän halusi tietää, saako diakonia-asiakas osallisuuden kokemuksia toimiessaan vapaaehtoisena Meilahden seurakunnassa. Aluksi piti selvittää, oliko seurakunnassa vapaaehtoistoimintaa, joka mahdollisti osallisuuden kokemisen. Tutkimusta aloitettaessa vuonna 2012 seurakunnassa oli 21 vapaaehtoisryhmää ja yhteensä 250 vapaaehtoista.

Ryhmässä toteutettavia vapaaehtoistehtäviä ovat esimerkiksi ruuan valmistus ja tarjoilu, avoimet kahvilat, kansainvälisen diakonian ryhmä, kuoroissa laulaminen, NikkaRisti-toiminta, lähimmäispalvelu, nuorten yökahvilat ja erilaiset tempaukset.

Haasteena seurakunnassa on ikäluokkien kohtaamattomuus. Diakonia-asiakkaat, joille tehtäviä voi tarjota, ovat pääasiassa työikäisiä ja usein myös työkykyisiä. Heille tarjotut ryhmät ovat kuitenkin yleensä alle 18-vuotiaille tai yli 65-vuotiaille.

Työikäisille kohdistettua toimintaa pitää Anttilan mielestä kehittää lisää. Yksi keino voisi olla yhteisövalmennus-menetelmä. Siihen osallistuvat voisivat valmennuksen käytyään ryhtyä auttamaan toisiaan ja pitämään esimerkiksi olohuonekahvilaa.

Voimavarat on arvioitava tarkoin, jottei tule uupumusta tai turhautumista

Anttila kehitti tutkimuksessaan termin diakoninen vapaaehtoistoiminta. Siinä toiminnan toteuttaja eli vapaaehtoinen kuuluu diakonian kohderyhmään eli on jollain tavalla vaikeuksissa, syrjäytynyt tai syrjäytymisvaarassa. Vapaaehtoistoiminnan kohde voi olla muutakin kuin diakoniaan liittyvää, kuten toimia emännän apuna kirkkokahveilla. Diakonia-asiakas saa apua ja merkitystä elämäänsä tekemällä sen hetkisiin voimavaroihin soveltuvia tehtäviä.

Diakoniatyöntekijällä on keskeinen rooli. Pitää löytää sopiva hetki, jolloin voi kysyä: ”Oletko ajatellut, että voisit joskus toimia vapaaehtoisena?”

Tärkeää on mitoittaa tehtävä oikein. Diakoniatyöntekijän tulee perehtyä ihmisen voimavaroihin. Jos ne ylimitoitetaan, voi seurata uupumus. Toisaalta, jos on paljon energiaa ja voimavaroja, kerran puolessa vuodessa annettavasta tehtävästä voi seurata turhautuminen.

Vastuu antaa uskoa itseen

Tutkimuksessaan Anttila havaitsi, että vapaaehtoistoiminta lisää diakonia-asiakkaan osallisuuden tunnetta seurakunnassa. Ihmiselle annetaan säännöllisesti mahdollisuus vaikuttaa toimintaan, johon hän osallistuu. Osallisuutta vahvistavat myös ryhmäkeskustelut ja vapaaehtoisten vartit.

– Jotta osallisuuden kokemus on mahdollinen, vapaaehtoistoiminnassa mukana olevalle diakonia-asiakkaalle tulee antaa ryhmään liittymisen mahdollisuus, Anttila kertoo.

Asiakas ei aina käytä sitä, mutta mahdollisuutta tulee tarjota.

Anttila on huomannut muutoksen niissä diakonia-asiakkaissa, jotka ovat saaneet vapaaehtoistehtäviä. Osallisuus seurakunnan toiminnassa vie muutenkin elämää eteenpäin. Vastuun saaminen auttoi haastateltavia uskomaan itseensä. Varsinkin seurakuntalaisilta saatu positiivinen palaute kannusti.

Vapaaehtoisiin pitää luottaa

Tulevaisuudessa koko Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa pitää olla yhä enemmän toimintaa, joka on seurakuntalaisten toteuttamaa. Anttilan mielestä seurakuntien jäsenissä on paljon osaamista, joka on hyvä ottaa käyttöön.

– Työntekijäkeskeisyyden vähentäminen pitäisi olla meidän tavoitteemme. Varsinkin vapaaehtoistoiminnassa työntekijän tehtävä on olla mahdollistaja ja sparraaja, Anttila sanoo.

Kaikessa vapaaehtoistoiminnassa rakennetaan Anttilan mielestä yhteisön parasta ja se on merkittävä lisä seurakunnan toimintaan.

– Vasta sitten on mahdollista puhua seurakuntalaisten näköisestä kirkosta, kun suurin osa toiminnasta on seurakuntalaisten järjestämää, Anttila sanoo.

Vapaaehtoiset tarvitsevat avaimet toimipisteeseen sekä työntekijöiltä myötämielistä asennetta ja aikaa ohjata.

– Myötämielisyyden tulee näkyä konkreettisesti toiminnassa, Anttila huomauttaa.

Pois passiivisen auttamisen tieltä

Diakoniatyö kaipaa uudistusta myös. Anttila poistaisi passiivisen auttamisen ja maksusitoumusten antamisen, jos se on ainoa tapa auttaa. Diakonia-asiakkaille hän tarjoaisi jotain sosiaalista ja ryhmämuotoista toimintaa. Diakoniatyön taloudellinen auttaminen voisi olla aidosti kriisiapua.

– Diakoniatyössä työntekijän rooli voisi pienentyä. Hän voisi enemmänkin antaa välineitä siihen, että ihminen saa parannettua tilannettaan itse.

Kuva: Laura Koskelainen.

Edellinen artikkeliKirkolliset lehdet eivät rajaa verkkokeskusteluaan
Seuraava artikkeliHausjärvellä bändi säestää kaikki konfirmaatiot

Ei näytettäviä viestejä