Marraskuun puolivälissä olin ensimmäistä kertaa Roomassa. Matkaohjelmaan kuului tavanomaisten turistikohteiden ohella taidetta, paljon kirkkoja, pari ruotsalaista naista ja Rooman kirkollista elämää. Vatikaani sisältyy viimeksi mainittuun.
Kirkolliseen elämään tutustuminen oli ehkä se osio, joka eniten poikkesi pakettimatkojen yleisestä annista. Osallistuimme aamumessuun muun muassa Santa Maria in Trasteveressä ja Santa Maria Maggioressa, jonka jumalanpalvelukseen päästäkseen piti jonottaa turvatarkastuksen kautta. Kokemus sekin! Sant’Egidion yhteisön iltarukoukset puolestaan tarjosivat rauhoittavia ja kauniita hetkiä kiireisen turistielämän keskelle.
Lauantai-iltana kävimme Vatikaanissa tutustumassa Pietarinkirkkoon ja sen kryptaan. Kirkossa oli kyllä niin tungosta, että ainakaan minä en oikein jaksanut paneutua sen tarkasteluun. Sen sijaan Pietarinkirkon aukio oli iltavalaistuksessa tosi viehättävä. Vatikaanin postin työntekijät olivat varmasti kyllästyneitä turisteihin, sillä normaali italialainen kohteliaisuus loisti poissaolollaan. No, mitäpä siitä.
Sunnuntaina seurasimme messua Pietarinaukiolla. Marraskuun sää oli leppeän kesäinen. Aukiolla saattoi istua paikoillaan ja seurata keskittyneesti kirkon tapahtumia isoilta näytöiltä. Toinen vaihtoehto oli liikuskella aukiolla messua seuratessaan. Tunnelma oli yhtä aikaa harras ja rento, vähän kuin Herättäjäjuhlilla tai Lähetysjuhlilla.
Paavi Leo saarnasi. Hän puhui selkeästi ja yksinkertaisesti, koskapa minäkin vähäisen italian taitoni avulla ymmärsin saarnasta osan. Pikkuinen pilke silmäkulmassa voinkin nyt sanoa, että minusta paavi saarnasi ihan hyvin. Ja totta se onkin – ainakin siltä osin kuin ymmärsin.
Monien muiden protestanttien tavoin olen aina vierastanut joitakin katolisen kirkon ominaisuuksia, kuten tiettyä prameutta ja mahtipontisuutta. Myös Marian asema kirkon opissa ja julistuksessa hämmentää.
Tämä matka horjutti kuitenkin ennakkoluulojani. Pietarinaukion messussa tuhansien ihmisten joukko puhutteli. Mukana oli paljon nuoria ja nuoria aikuisia. Kirkon ja kaapujen loisteesta huolimatta saarnan viesti tuntui yksinkertaiselta ja käytännölliseltä.
Myös Sant’Egidion yhteisön iltarukousten paikkana oli upea kirkko, mutta siellä ei vaatteilla prameiltu. Kuoro oli päällysvaatteissa, ja lyhyt puhe pidettiin rehellisessä toppatakissa. Koskettavaa oli se, että nämä lyhyet iltarukoushetket tuntuivat kannattelevan sosiaalista työtä tekevän yhteisön koko toimintaa.
Lukuisissa kirkoissa vieraillessaan saattoi joka kerta nähdä joitakin henkilöitä penkissä istumassa, ilmeisesti rukoukseen tai ainakin jonkinlaiseen hengähdystaukoon keskittyneinä.
Entä ne ruotsalaiset naiset? Tietysti Pyhä Birgitta (k. 1373) ja kuningatar Kristiina (1626-1689). Birgitta eli katolisena aikana, ja Kristiina puolestaan kruunusta luovuttuaan kääntyi katolilaiseksi. Kumpikin eli pitkään Roomassa ja kuoli siellä. Kummallakin oli tiiviit yhteydet katoliseen kirkkoon ja jopa itseensä paaviin. Kristiina on ensimmäisenä naisena haudattu Pietarinkirkkoon, mutta Birgitta tuotiin takaisin Ruotsiin, Vadstenaan.
Kuningatar Kristiina oli aikansa kulttuuripersoona ja asui rakennuksessa, joka nykyisin tunnetaan taidemuseona Galleria Corsinin nimellä. Siellä saimme kuulla sekä taiteesta että Kristiinasta. Birgitta puolestaan perusti oman hengellisen säääntökunnan, joka toimii muun ohella Pyhän Birgitan talossa Roomassa, missä nautimme päivällisen nunnien tarjoilemana.
Näin kaikki kiertyy yhteen: Taide ja Kristiina, kirkot ja niiden taide, Birgitta ja luostari, Sant’Egidio, kirkko ja köyhät, paavi ja Vatikaani, Vatikaani ja taide jne. Yhteinen nimittäjä on katolinen kirkko.
Voittiko Vatikaani? Protestanttisella varovaisuudella sanon, että ehkä ei ihan voittanut. Sen kuitenkin tiedän, että matkan jälkeen tunnen vähän enemmän katolista kirkkoa, olen joutunut tarkistamaan monia ennakkokäsityksiäni ja suhtaudun suuremmalla kunnioituksella katolisiin kristittyihin, joiden usko tuntuu elävän myös arjessa, jossakin kaiken loiston, vallan, pyhimystarinoiden ja kardinaalinkaapujen takana.
Matka oli Sana-lehden lukijamatka, joka kesti neljä päivää. Matkanjohtajana ja asiantuntijaoppaana oli teologian tohtori Emil Anton. Mukana oli myös päätoimittaja Ilkka Enkenberg. Ryhmän palattua Suomeen jatkoin Roomaan tutustumista omatoimisesti vielä kolme päivää.
Jos Luoja elämää ja terveyttä suo, ehkä teen vielä toisenkin matkan Roomaan.
x x x
Roomaa ja Vatikaania koskevat kommentit ovat tervetulleita, mutta en erityisesti toivo katoliseen kirkkoon liittyvää teologista kädenvääntöä.
Kuva elokuvasta Loma Roomassa, Vacanze Romane.
Ainakin ennen oli että kaksi viikkoa aikaisemmin piti ilmoittautua Basilica di San Pietron eli Pietarin kirkon messuun , jossa sai Paavin siunauksen . Näkeehän siellä ja myös monissa muissa maissa katolilaisuuden historian suuruuden . Myös ne paavien haudat katakombeissa ovat ihmettelemisen aiheita. Moneen maahan kun matkustaa niin yleensä aina siellä tulee vastaan joko katolilainen historia tai ordodoksinen ja siinä näkee miten luterilaisuus on aika pienellä alueella eikä historia näyttäydy niin loisteliaana . Mooseksen vuorella kun tuli vuosia sitten Egyptin matkalla käytyä niin eikö sielläkin ollut katolilainen luostari ja yksi varasto täynnä pääkalloja . Ordodoksinen maailma ja historia jää usein vähemmälle matkailijoilta kun sen valta alueet ei ole niin suosittuja matkakohteita . Eräs maa kiehtoisi nähdä jonne kristinusko on tullut varhaisessa vaiheessa , jossa kasvaa yli 500 viinirypälelajia ja sen maan ihmisiä kehutaan usein ystävällisimmiksi kuin ketään muita ? Mikä maa ?
Mitä Vatikaanin olisi pitänyt voittaa? Keskiajalla kirkot ottivat turhaan yhteen ja kävivät turhaan uskonsotia. Kummallakin puolella luotettiin Jumalan armoon viime kädessä ja kaikki oli Armoa. Vatikaani hävisi kummassakin maailmansodassa, kun empivät asettumista rohkeasti Natsi-Saksaa vastaan ja ummistamalla silmät juutalaisten kansanmurhalta. Myöhemmin kirkko ummisti silmät lasten seksuiaaliselle hyväksikäytölle. Siihen loppui luottamus katoliseen kirkkoon.
Katolisen kirkon teologia ja opetus on täynnä loogisia virheitä ja pakanallisia aineksia, jotka luterilainenkin kirkko on hyväksynyt osaksi kristinuskoa. . Katolinen kirkko aikaili historiallisen raamatuntutkimuksen hyväksymisessä ja empii vieläkin tunnustaa tieteen tuloksia tällä saralla. Sanoisin, että katolinen kirkko – historiallinen Totuus 0 – 100.
Pasi T., Pirjo Pyhäjärvi toivoo, ettei aloitettaisi teologista vääntöä. Ole hyvä ja kunnioita sitä.
Timo, olet oikeassa siinä, että luterilaisuus on pieni juonne kristikunnassa. Olisiko noin 3 %. Suomessa usein kuvitellaan, että olemme kristillisyyden valtavirtaa. On hyvä välillä suhteuttaa asioita.
Pasi Toivonen. Uskonsodat käytiin uudella ajalla. Ei keskiajalla. Rajapyykit voidaan toki sijoitella eri tavoin, mutta perinteiset taitekohdat keski- ja uuden ajan välillä ovat Kolumbuksen matka Amerikkoihin 1492 ja Lutherin uskonpuhdistus 1517. Surullisin ja tuhovoimaisin ns. uskonsota oli 30-vuotinen sota, joka käytiin 1618 – 1648. Uusi tutkimus on myös korjannut vanhaa uskontokeskeistä tulkintaa tuosta konfliktista.
Kiitos, Pirjo Pyhäjärvi. Kiinnostava raportti. Itselläni on kokemus katolisesta messusta Avignonista Ranskasta ja Münchenistä Saksasta.
Jäivätkö Vatikaanin museot käymässä? Jos jäivät, suosittelen seuraavalle Rooman matkalle.
Vatikaanin museoiden anti on ainutlaatuinen. Vaatisi päiväkausia saada jonkinlainen kokonaiskuva museoiden esiin vyöryttämästä historiasta ja kulttuurista. Joulukuussa 1991 kiersimme, puolisoni Max ja minä, puoli päivää museoita salista toiseen. Max oli toipumassa vaikeasta leikkauksesta, joten välillä piti levätä. Vaikka olimme ahkerasti liikkeellä, pintaraapaisuksi lopulta jäi.
Kuten monia muitakin eurooppalaisia museoita myös Vatikaanin museoita leimaa kolonialismin historia. Vatikaani on vähin erin tunnustanut tämän. Niinpä paavi Leo palautti juuri Kanadaan sen alkuperäiskansoilta peräisin olevaa esineistöä. Päätös oli jo Franciskuksen tekemä.
Pirjo
Kiitos miellyttävästä matkakuvauksesta
Sinulla on aina hyvin mielenkiintoista sanottavaa
Jorma, Vatikaanin museot tosiaan jäivät käymättä, kun en älynnyt ajoissa ostaa lippuja. Ehkä seuraavalla kerralla?
Pasi edellä kyseli otsikon muotoilusta. Mitä olisi pitänyt voittaa? Yritin muotoilla otsikon kiinnostusta herättäväksi ja lyhyeksi. Yritin tuoda esiin pohdintaa siitä, voittiko Vatikaani luottamukseni, voittiko Vatikaani katoliseen kirkkoon kohdistuvat ennakkoluuloni, valloittiko Vatikaani minut. Kieli ei aina ole, eikä sen tarvitse olla, aivan eksaktia ja konkreettista.
Matkailu aina avartaa ja hyvä on luterilaisen nähdä ja kurkistaa vanhojen kirkkojen elämään ja myös juutalaisuuteen . Myös muulla tavalla voi oppia ajattelemaan kansankuntien elämää ja moraalia ja usein ajattelemme meillä länsimaisissa hyvinvointivaltioissa olevan asioden paremmin niin se ei kuitenkaan mielestäni selviä onnellisuuskyselyissä eikä ulkoisilla asioilla vaan olis hyvä sitä sisäistä onnellisuutta myös katsoa . Ja sitä joskus miettii että globalismi kun samalla tahtoo tuhota kultuuria niin samalla se häivyttää kansankuntien identtiteettiä . Vanhat kirkot ovat tietysti hyvin uskollisia pitämään esillä uskoa myös kulttuurisesti .
Pietarin kirkkossa on useita saarnastuoleja ja jäi mieleen kun yhden saarnatuolin yläpuolella oli Jeesuksen kuva ja sen yläpuolella paavin kuva ja jäin miettimään miten se teologisesti on tahdottu kuvata ja sen merkitys noin päin .