Kaikki kirkossa pohjautuu Jumalan ilmoitukseen , joka annettu meille pelastumiseksi Kristuksessa . Jumala on sama eilen tänään ja iankaikkisesti ja niin myös kaikkitietävä ja kaikkinäkevä on antanut meille sanansa samanlailla kuin aikaisemmille sukupolville. Ei ole mitään tulkintaa Raamatunopetuksissa koskien miestä tai naista tai Jumalan sanaa koskien avioliittoa . Kaiken kokonaisilmoituksen valossa asia vain kirkastuu . Jokainen näkee että ajanhenki on määräävä asia ei raamatulliset argumentit . Yhden lauseen teologia vaikka teologian tohtoreilta saa näyttämään sen kovin ihmeelliseltä . Keskustelua paljon , mutta raamatullisia dialogeja aiheesta ei tosiasiassa synny ja tietysti se on ymmärrettävää kun joutuisi myös näkyvästi korottaa itsensä Jumalan sanan yläpuolelle . Tutkimustieto ei näytä kiinnostavan kirkon piispoja , halutaan puhua jäsenmääristä isoina joukkoina , vaikka se aktiivinen seurakuntaelämä Jumalanpalvelusten yhteydessä on jatkuvasti pienenevä . Sitäkin joukkoa jotka haluavat perinteisempää kristinuskon sanomaa pitää kirkossa esillä kohdistuu syrjivä asenne . Minkä linssien läpi kukin katsoo , mutta kehitys on ollut selvää vuosikymmeniä . Työilmapiiri kirkossa ei ole edustanut ilosanoman haltioiden tyyssijää. Kirkon piispoille olisi tietyllä tavalla helpompaa jos ratkaisu olisi ollut Jumalan tahdon vastaisesti , koska nyt heiltä hengellisen johtajuuden lisäksi häviää hyvän esimiehen kunnioitus epäjohdonmukaisen käytöksen vuoksi eri seurakuntien vihkimiskäytännöissä.

Kirjassaan ”Taivaallisista Profeetoista” (1525) Luther väittää hurmahenkien perusviaksi sen, että he kääntävät Jumalan järjestyksen ylösalaisin. Pitäisikö kirkon olla tässä siis edelläkävijä, kun kirkolliskokous teki päätöksen Jumalan sanan puolesta 40, eikä sitä vastaan 62 ja 6 tyhjää; toisin sanoen parempi istua kahdella tuolilla, ettei maahan lankeaisi.

”Kaikessa Lutherin työskentelyssä Raamatun tekstien parissa näkyy punaisena lankana se, että tällä sanalla on auktoriteetti, koska Jumala puhuu siinä. Tämä asenne tulee ilmi kaikissa Lutherin raamatunselityksissä, mutta se on myös nähtävissä uskonpuhdistajan laajassa tuotannossa yleensä, hänen kirjoissaan, pamfleteissaan, disputaatioissaan ja saarnoissaan.” (Ingemar Öberg, Skriften allena – tron allena. Om Luthers bibelsyn. SPT 1983, s. 324–330)

Luther siis edellyttää Raamatun olevan Pyhän Hengen innoittamaa, jopa erehtymätöntä Jumalan sanaa, jolla on jumalallinen auktoriteetti. Näin esimerkiksi ehtoollisen asetussanoissa sanalla – on -, on erehtymätön merkitys.

Onko lopultakin niin, kun Raamatun ilmoituksen sisältö irrotetaan inspiraatiosta se myös mahdollistaa (on mahdollistanut) sen, että Raamatusta tulee (on tullut) järjen temmellyskenttä. (Jumalastakin vain jumala jumalien joukossa.) Siinä myllerryksessä tulee käännetyksi myös Jumalan järjestys ylösalaisin. Ainakin yritystä siihen on runsaasti ja sille on olemassa juurisyy, eikä se liene vaatimus ¾ määräenemmistöstä.

Mikäli on niin, että ei nytkään kirkolliskokouksessa hylätty esitys ole lainvoimainen, että siitä pitää äänestää vaikka maailman tappiin. Sittenkö vasta päätös on lainvoimainen, kun saadaan piispainkokouksen esitykseen oikea tulos ja harmitus lakkaa?

Olen samaa mieltä siitä, että kristillinen kirkko oli aikoinaan radikaali suunnannäyttäjä. Se meni ennemmin vaikka leijonan kitaan, kuin luopui Jumalan sanasta. Tämä tosin on totta vaikkapa Pohjois-Nigeriassa islamistien taholta ja monessa muussa maassa. Meistä ei taida siihen olla.

Kotimaan uutisen mukaan ”seurakuntien rekka ei pääse tänä vuonna Helsinki pride -kulkueeseen.” Syy. Kirkolliskokouksen väärä päätös. No voi kun ei, vaan rangaistus on kärsittävä.

Luther joutui ahdistetuksi aikanaan ja Wittenbergin professori joutui tilanteeseen, jossa hänen argumenttinsa vastustajien taholta jyrättäisiin pois tieltä tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

Mikä oli Lutherin ratkaisu? Hän piti – Augustinuksen esittämien periaatteiden mukaisesti lujasti kiinni – Raamatun sanasta. Vain Raamatun auktoriteetin voimaa on uskottava. Piispainkokouksen esitys todistetusti hiekalle rakennettuna tulee kärsimään tappion, vaikka se väkisin jyrättäisiin läpi ja ovi aukeaisi ”tavoiteltuun” pride-rekkaan.

Mielestäni kirkolla olisi nyt tilaisuus ottaa asiassa aikalisä. Kirkolliskokouksessa ei löytynyt riittävää enemmistöä kirkon nykyisestä virallisesta avioliittokäsityksestä luopumiseksi, mutta toisaalta kyllä enemistä kirkollisen vihkimisen mahdollisuuden laajentamisesta koskien kaikkiin pareihin. Asian käsittelyyn liittyvistä väliäänestyksistä voimme kuiotenkin päätellä, että siitä kokonaan luopumista kannattaa edelleenkin vain vähemmistö.
Voimme siis päätellä että vaikka enemmistö tavoittelee mahdollisuutta samaa sukupuolta olevien parien vihimiseen, saman aikaisesti halutaan edelleenkin säilyttää kirkon opetuksessa perinteistä avioliittokäsitystä vastaava erityismerkitys.

Selkeä enemmistö kirkolliskokouksen jäsenistä vaikuttaisi olevan avioliittokäsityksen suhteen omantunnonvapauden myöntämisen kannalla. Siis joko niin että asiasta perinteisesti ajattelevilla on omantunnonvapaus edelleenkin opettaa kirkon nykyisen virallisen avioliittokäsityksen mukaisesti taikka sitten niin, että omantunnunnon vapaus on niillä kirkon papeilla jotka haluavat vihkiä myös juridisesti samaa sukupuolta olevia pareja. Näillä neljällä toisistaan poikkeavilla erilaisella kannalla on kuitenkin olennainen ero.

Yhtenä näkökulmana on tarkastella asiaa luterilaisen regimenttiopin kannalta. Vihkitoimituksen oikeusvaikutukset kuuluvat maallisen regimentin piiriin, mutta siinä yhteydessä toimitettava jumalanpalvelus hengellisen regimentin piiriin. Nykytilanteessa samaa sukupuolta olevia pareja vihkivät papit käyttävät maallisen regimentin heille suoraan myöntämää vihkioikeutta ja samalla toteuttavat sen yhteydessä jumalanpalveluksen omantuntonsa mukaisesti pastoraalista harkintaa käyttäen. Tätä näkölulmaa ei kuitenkaan voida kääntää toisinpäin. Toisinpäin käännettynä kirkko joko on sekaoppinen taikka sitten sallisi joidenkin parien syrjinnän henkilökohtaiseen omaantuntoon vedoten.

Sekaoppisuus voidaan kuitenkin ainakin jossain määrin vältää hyväksymällä asioiden relatiivisuus. Tässä mallissa siis kirkon opetus sailyy sen mukaisena mitä Jeesus on opettanut sisältäen sen realismin ettei elämä meillä useinkaan mene siten kuin Jumala ne on alun alkaen tarkoittanut. Tällöin olisi siis mahdollista samanaikaisesti opettaa että Jumala on alun alkaen tarkoittanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi, mutta yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi kirkossa vihitään myös muita pareja. Tässä mallissa sekaoppisuuden sijaan turvaudutaan siis regimenttioppiin ja pastoraaliseen myötäelämiseen.

Kirkkomme katekismuksessa opetetetaan:”Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä.” ja edelleen ”Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
Keneltä se on pois, jos kirkkomme edeleenkin opettaa, kuten kantekismuksessa nykyään lukee?
Ei tuossa katekismuksen lauseessa väitetä että jonkun muun rakkaus olisi jotenkin vähempiarvoista. Ei siinä myöskään millään muidoin kehoiteta syrjimään esimerkisi sateenkaari- tai uusiaperheitä.

Kristillisyyteen kuuluu että kaikkia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti riippumatta siitä, onko kaikki elämässä mennyt aivan kuten Kristus Raamatussa opettaa taikka miten Jumala Raamatun mukaan luomisessa alun alkaen tarkoittanut. Yhdenvertaisuus ei suinkaan tarkoita sitä että muutetaan opetusta Raamatusta, jotta mahdollisimman moni välttyisi tunnistamasta eroa oman elämänsä ja Raamatun välillä.

Kirkossa, ei ole ikinä hyväksytty syntiä, eikä siitä ole tehty dogmaattista oppia joka kirkossa hyväksyttäisiin. On aivan sama verhotaanko se regimentteihin, luterilaiseen katekismukseen, yhdenvertaisuus periaateeseen jne.

Yhdenvertaisuus toteutuu meidän kaikkien langenneisuudessa tasapuolisesti. Poikenneet pois olemme kaikki Paavalin sanoja lainatakseni. Mikäli ajatellaan, että avioliitto olisi pelkkä maallinen järjestys, miksi kirkon pitäisi vihkiä? Lisäksi, jos esitetään väite, että kirkollisesta vihkimisestä vaille jääneet suljettaisiin Kristuksen ruumiista ulos johtopäätös on väärä.

Ihmistä ei liitetä avioliitossa Kristuksen ruumiiseen, vaan kasteessa. Kaste ja myös ehtoollinen ovat kaikille avoimia ketään erottelematta välittäen pelastuksen lahjan uskossa Kristukseen. Avioliiton pyhästä toimituksesta kaikki eivät tule osalliseksi koskaan eri syistä. Kahden mallin avioliitto ei ole teologisesti uskottava eikä se tule olemaan ratkaisu kirkon ongelmaan vaan se vain syventää sitä.

Kirkko toki voisi olla ”radikaali suunnannäyttäjä”, mutta sehän ei tietenkään tarkoita, että pitäisi olla ”kaikkien opin tuulien” tuuliviiri. Sellaisessahan ei ole mitään suunnannäyttämistä, sehän juuri olisi persässähiihtämistä – yrittämistä olla kaikille kaikkea: toisille eteenpäin, toisille taaksepäin. Kirkkohan on ollut suunnannäyttäjä – hyvässä ja pahassa – silloin, kun se on ollut valtansa huipulla. Ja silloin se on sortunut myös valtansa väärin käyttöön – usein yhdessä muiden vallankäyttäjien kanssa ”yhteistoiminnallisesti”. Euroopassakin siitä on esimerkkejä historiassa. Siitä on yleensä syntynyt jakautumista.

Suunnannäyttäjän havittelijan voi olla hyvä muistaa, että suunta se on vääräkin suunta. Oleellista on suunnan oikeus, ei sen suuntautuminen vain ”eteenpäin”. Edeltä voi mennä myös sinne, minne päätymistä Viisauteen turvautuva osaa välttää.

Piispat on yllättävän hyvässä suosiossa kristittyjen kesken vaikka ovat pitkälti harhaan viemässä kirkkoa . Jokainen voi tarkistaa Raamatusta tai tunmustuskirjoista että ovat monet lausunnot harhaopettajien tekstiä . Kuuluu jo yleiseen pappeuteen tuoda tämä julki saati sitten herätysliikejohtajilta parempaa asennetta . Työmoraali heikolla tasolla siksi kun ei pidetä työnantajan ohjeista vaarin . Ja kun sana eikä ilmoitus ole muuttunut vaan takkia on käännetty piispakaartissa ajan virran mukana . Tässä ei ole yhtään kysymys jonkun ihmisen mielipiteestä vaan Jumalan sanasta . Myös tulevaisuuden näkökyky taitaa rajoittua omiin eläkepäiviin , kun ei nähdä mitä tapahtuu kun luovutaan Jumalan sanasta ja tätä on jatkunut pitkään . Lopulta kirkkoa ei pidä pystyssä konservatiivit vaan yksin Jumala joka antaa siunauksensa ja kasvattaa elämää, vapautta , iloa ja rakkautta jos tahdotaan pitää kiinni Jumalan sanasta . Viimein muotoutuu uusi oppi , jossa Kristus ei saa olla päänä seurakunnissa vaan ihmismielen mukaista ajan hengen mukaan yritetään touhuta . Olavi Rimpuläisen poistuttua ei ole tullut selvää Raamattuun nojaavaa piispaa vaan piispat ovat siirtyneet ”ajanmukaiseksi ”.

Timo G. Voidaan toki keskustella siitä, milloin Suomen kirkossa on viimeksi ollut selvästi Raamattuun nojaavia piispoja ja ennen kaikkea millä perusteilla.

Kun piispa +Olavi (kuten hän usein tapasi kirjeissä tai korteissa allekirjoittaa) ilmaisi hyväksyntänsä Yhteiselle julistukselle vanhurskauttamisopista, hänen suhteensa Paavalin synodin voimahahmoihin oli lopullisesti katketa. Joku nuoremmista totesi minullekin hänen olevan ”kirkas yhdessä asiassa ja pimeä muissa” (!). Jotenkin minusta tuntuu, että piispojen äänekäs haukkuminen harhaoppisiksi on liian usein helppo retorinen tehokeino vastapuolen mustamaalaamiseen. Vaikka asiallisesti olen pitkälti samaa mieltä kanssasi siitä, että kansankirkon johto ei oikein osaa tai halua pysyä Raamatussa ja tunnustuksessa vastoin ns. ajan henkeä, kannattaa myös muistaa apostolin ohje Roomalsiskirjeessä: esivallalle tulee olla alamainen ja antaa kunnioitusta ja arvostusta sille, jolle kunnioitus kuuluu. Myös se tapa, jolla piispakuntaa arvostellaan, on yksi ilmentymä tämän ajan hengestä: suurin piirtein kaikki, jotka haluavat, voivat sosiaalisessa mediassa arvostella sitä ketä haluavat ja melkein mistä vain.

Ymmärrän Marko kirjoituksesi kyllä , ei kuitenkaan kiihkoa ole tekstissäni. Rakkauteen pyrkiminen on kuitenkin kristillisyydessä totuuden julkituomista . Ei ole henkilökohtaisia tunteita piispakuntaa vastaan ja osaavat asiallisesti tuoda asiansa esille , mutta Jumalan sana on yläpuolella myös heidän ajattelua kun kysymys lopulta on ihmisen tärkeimmästä asiasta ja kirkon opin puhtaus on ehdottomasti piispojen tärkein tehtävä .Tuo esivalta – kortti ei ole validi ja sitä varten kristillisyyden vaikutus ja hedelmä on uskonnon ja sananvapaus . Kirkon ei tarvitse kulkea ajan hengen mukaan jos ei tahdo , esivalta antaa kirkolle vapauden uskonnonvapauden kautta .Eikä myöskään seurakuntalaista koske piispojen alamaisuus vaan Kristuksen alamaisuus ja harhaopettajista on selvää Raamatun opetusta että heitä pitää karttaa . Jumalan sana on aina yläpuolella maallisen vallan uskovaisen ihmisen sydämessä , samanlailla kuin martyyrit niin meidänkin tulee pelätä enemmän sitä joka voi hukuttaa ruumiin ja sielun helvettiin kuin sitä joka tappaa ruumiin. Katsontamme ei voi olla vaaka- asennossa miettien ihmisten suosiossa vaan elämän ja kuoleman Herrassa . Jumalan sana poljetaan jalkoihin, koska sille ei anneta sitä arvovaltaa olla ylin ohje ja sitä kautta pyrkimys yksimielisyyteen . Et varmaan ole Marko kuullut Raamatullisia perusteita asian tiimoilta , irrallisia jakeita joka ei pitäisi olla teologeille ainakaan peruste , jos todetaan että rakkaus on suurin . Tämä sisältää myös kirkon ja piispojen kautta suuren vastuun olla muokkaamassa kristittyjen ihmisten mieliä Jumalan tahdon vastaiseen ajatteluun . Lammas on tieteellisesti todettu että sillä on erittäin huono suuntavaisto , joka vertauskuvana sopii tähän . Kysymys ei ole kirkkopoliittinen vääntö , josta päästäis kompromissiin , vaan kysymys on ennenkaikkea siitä voiko kristityt perheet perheenä saada sen kodin kirkosta jossa kastetuista lapsista hautaan asti olisi turva koko elämän ajaksi . Hedelmiä jokainen voi arvoida ja ulos leiristä lähteneillä on selviä perusteita Jumalan sanasta .