Piispojen esitys kahdesta rinnakkaisesta muodosta solmia avioliitto kirkollisesti, ei saanut viime viikolla määräenemmistöä kirkolliskokouksessa, eikä siten tullut päätökseksi. Toiset harmittelevat, toiset kiittävät päätöstä.
Asian käsittelyssä tämän kevään istuntoviikolla oli kuitenkin minusta merkittävä käänne: laki- ja perustevaliokuntien enemmistöt pitivät uudistusta mahdollisena ja kannattivat sen hyväksymistä.
Merkittävää oli myös sen saama kannatus täysistunnossa: 62 puolesta, 40 vastaan, kuusi tyhjää. Se oli enemmän kuin aikaisemmin tätä asiaa käsiteltäessä. Merkittävää oli myös piispojen kannan muutos. Sekin oli tapahtumat noin kymmenen vuoden aikana.
Olin kirkolliskokouksen jäsen 2012–2023. Koko sen ajan käsiteltiin myös samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Sen kannatus kasvoi koko ajan, mutta varsinkin alkuvuosina oli vaikea nähdä, että jo kymmenen vuoden päästä kirkolliskokouksen selkeä enemmistö kannattaa kaikkien vihkimistä.
Kirkossa tapahtuu muutoksia ja uudistumista, se on vain niin kovin hidasta.
Puheet toki noudattivat tänä vuonna samoja linjoja kuin aikaisemminkin. Uutta oli piispojen esitys, jossa myös piispainkokous arkkipiispaa myöten kääntyi kaikkien vihkimisen kannalle. Takana ovat myös vihkivien pappien tuomitseminen.
Käytännössä kaikki parit jo vihitään kirkossa. Monet seurakunnan sallivat sen kirkoissaan ja on paljon pappeja, jotka vihkivät kaikki parit.
Virallisen opillisen päätöksen saneli ¼ määrävähemmistö. Kirkkomme vaatimus ¾ määräenemmistöstä on erittäin tiukka. Kirkko muuttuu, mutta ympäristöä hitaammin, mistä syntyy kitkaa.
****
Nykyään haetaan ”juurisyitä”. Juurisyinä avioasiassa ovat erilaiset käsitykset Raamatun tulkitsemisesta ja ylipäätään avioliiton asemasta kirkon kannalta. Juurisyy on myös kirkolliskokouksen vaalitapa, joka suosii muuttumattomuutta.
Seuraava mahdollisuus seurakuntalaisilla vaikuttaa kk:n kokoonpanoon on vuoden 2026 syksyllä pidettävät seurakuntavaalit. Silloin valittavat luottamushenkilöt valitsevat myöhemmin myös kk:n maallikkojäsenet. Pitää saada seurakuntalaisten enemmistö kiinnostumaan vaaleista. Pappisedustajat valitaan erikseen suorilla vaaleilla.
Katolisen kirkon paavin valintaan riittää 2/3 enemmistö. Paavin valintaan tosin osallistuvat vain johtavat papit. Katolisessa kirkossakin pyritään vahvistamaan maallikko-osallistumista. Me ev.lut kirkossa olemme siinä edellä, jos kohta meilläkin saatetaan vielä ajatella, että kirkko koostuu papeista tai seurakunta seurakunnan työntekijöistä. Jäsenet ovat vain vallan käytön kohteita.
Kristillinen kirkko oli aikoinaan jopa radikaali suunnannäyttäjä. Voisiko se olla sitä myös tänään?
Kaikki kirkossa pohjautuu Jumalan ilmoitukseen , joka annettu meille pelastumiseksi Kristuksessa . Jumala on sama eilen tänään ja iankaikkisesti ja niin myös kaikkitietävä ja kaikkinäkevä on antanut meille sanansa samanlailla kuin aikaisemmille sukupolville. Ei ole mitään tulkintaa Raamatunopetuksissa koskien miestä tai naista tai Jumalan sanaa koskien avioliittoa . Kaiken kokonaisilmoituksen valossa asia vain kirkastuu . Jokainen näkee että ajanhenki on määräävä asia ei raamatulliset argumentit . Yhden lauseen teologia vaikka teologian tohtoreilta saa näyttämään sen kovin ihmeelliseltä . Keskustelua paljon , mutta raamatullisia dialogeja aiheesta ei tosiasiassa synny ja tietysti se on ymmärrettävää kun joutuisi myös näkyvästi korottaa itsensä Jumalan sanan yläpuolelle . Tutkimustieto ei näytä kiinnostavan kirkon piispoja , halutaan puhua jäsenmääristä isoina joukkoina , vaikka se aktiivinen seurakuntaelämä Jumalanpalvelusten yhteydessä on jatkuvasti pienenevä . Sitäkin joukkoa jotka haluavat perinteisempää kristinuskon sanomaa pitää kirkossa esillä kohdistuu syrjivä asenne . Minkä linssien läpi kukin katsoo , mutta kehitys on ollut selvää vuosikymmeniä . Työilmapiiri kirkossa ei ole edustanut ilosanoman haltioiden tyyssijää. Kirkon piispoille olisi tietyllä tavalla helpompaa jos ratkaisu olisi ollut Jumalan tahdon vastaisesti , koska nyt heiltä hengellisen johtajuuden lisäksi häviää hyvän esimiehen kunnioitus epäjohdonmukaisen käytöksen vuoksi eri seurakuntien vihkimiskäytännöissä.
Kirjassaan ”Taivaallisista Profeetoista” (1525) Luther väittää hurmahenkien perusviaksi sen, että he kääntävät Jumalan järjestyksen ylösalaisin. Pitäisikö kirkon olla tässä siis edelläkävijä, kun kirkolliskokous teki päätöksen Jumalan sanan puolesta 40, eikä sitä vastaan 62 ja 6 tyhjää; toisin sanoen parempi istua kahdella tuolilla, ettei maahan lankeaisi.
”Kaikessa Lutherin työskentelyssä Raamatun tekstien parissa näkyy punaisena lankana se, että tällä sanalla on auktoriteetti, koska Jumala puhuu siinä. Tämä asenne tulee ilmi kaikissa Lutherin raamatunselityksissä, mutta se on myös nähtävissä uskonpuhdistajan laajassa tuotannossa yleensä, hänen kirjoissaan, pamfleteissaan, disputaatioissaan ja saarnoissaan.” (Ingemar Öberg, Skriften allena – tron allena. Om Luthers bibelsyn. SPT 1983, s. 324–330)
Luther siis edellyttää Raamatun olevan Pyhän Hengen innoittamaa, jopa erehtymätöntä Jumalan sanaa, jolla on jumalallinen auktoriteetti. Näin esimerkiksi ehtoollisen asetussanoissa sanalla – on -, on erehtymätön merkitys.
Onko lopultakin niin, kun Raamatun ilmoituksen sisältö irrotetaan inspiraatiosta se myös mahdollistaa (on mahdollistanut) sen, että Raamatusta tulee (on tullut) järjen temmellyskenttä. (Jumalastakin vain jumala jumalien joukossa.) Siinä myllerryksessä tulee käännetyksi myös Jumalan järjestys ylösalaisin. Ainakin yritystä siihen on runsaasti ja sille on olemassa juurisyy, eikä se liene vaatimus ¾ määräenemmistöstä.
Mikäli on niin, että ei nytkään kirkolliskokouksessa hylätty esitys ole lainvoimainen, että siitä pitää äänestää vaikka maailman tappiin. Sittenkö vasta päätös on lainvoimainen, kun saadaan piispainkokouksen esitykseen oikea tulos ja harmitus lakkaa?
Olen samaa mieltä siitä, että kristillinen kirkko oli aikoinaan radikaali suunnannäyttäjä. Se meni ennemmin vaikka leijonan kitaan, kuin luopui Jumalan sanasta. Tämä tosin on totta vaikkapa Pohjois-Nigeriassa islamistien taholta ja monessa muussa maassa. Meistä ei taida siihen olla.