Sain kerran poikasena selkeän rukousvastauksen ja päätin alkaa uskomaan. Uskoni kesti siihen asti, että kun samana päivänänä tapauksesta kerroin. Kuulija sanoi sen olleen merkillinen sattuma. Paljon myöhemmin mietin elämän tarkoitusta ja halusin löytäää sen. Uskovia tyttöjä oli sitten kerran laulamassa torilla ja jotenkin intuitiivisesti oivalsin, että tytöillä on se elämän tarkoitus jota kaipasin. Siihen joukkoon vain en kehdannut heti mennä. Sain kuitenkin kutsun hengelliseen kokoukseen ja menin sitten sinne. Siellä pappi puhui jotain ja lopetti puheensa sanoihin:” hyvää yötä ja kauniita unia”. Jos on hyvä omatunto, niin näkee hyviä unia, mutta jos ei ole, niin voi jäädä kokouksen jälkeen tänne ja saada sen hyvän omantunnon. Niinpä sain jäädä ripittäytymään ja kuulla että Jeesus on sovittanut minun syntini ja ne julistettiin Jeesuksen nimessä anteeksi ja sain hyvän omantunnon jota kaipasin ja alun hengelliselle elämälle.Siitä alkoi oma uskonelämäni ja on vaihtelevalla menestyksellä ehtinyt tähän päivään. ”Vaihtelevalla” tatkoitan sitä, että joskus vieraannuin uskovien piireistä kokonaan. Sitten taas tuli ajatus palata rohkeasti mukaan, kun elämä ei enää ollut elämän makuista. Nyt pohdin sitä mikä oli omien päätösteni vaikutus ja mikä taas Pyhä Hengen työtä näissä tilanteissa, jotka olivat ratkaisevia oman uskoni kannalta.
Dosentti Aku Visala nosti nuo ajat mieleeni kun hän kotimaan uutisissa olevassa jutussa kaipaa keskustelua vapaan tahdon ja pelastuksen välisestä suhteesta.
Samoja teemoja käsitteli Miika Ruokanen kirjassaan : ”Miten uskoa kun ei voi uskoa? Martti Lutherin ja Erasmuksen väittely ihmisen vapauden rajoista”. Kirjassaan Ruokanen nostaa esiin sen, miten Luthertutkimus on sivuuttanut Pyhän Hengen osuuden pelastuksen asiassa.
Sitten vielä sain käsiini Heikki Haatajan väitöskirja :Tahtoratkaisustamme riippuu lopulta kaikki. Urho Muroman käsitys uudestisyntymisestä ja pyhityksestä. Siinä nousee esiin se käsitys, että uudestisyntyminen tapahtuu silloin, kun sydän avataan Jeesukselle.
Jos kirkossa alkaisi keskustelu siitä voimmeko itse vaikuttaa ratkaisevasti omaan pelastukseen, niin mitä se keskustelu voi saada aikaan. Siinähän nousee esiin myös se mitä uudestisyntyminen on ja milloin se tapahtuu.
Pekka, tärkeä asia. Luterilaisuudessa tämä on kiveenhakattu dogmi. Tosin sen käytännön sovellutus ei toimi. Luterilaiset eivät käytännössä ymmärrä, hyväksy koko dogmaa. Aku Visala osuu ytimeen, kuten Erasmus, josta luther sanoi, että Erasmus on ainoa joka on kuristanut häntä kurkusta. Mielenkiintoista on se, että tämä luterilaisen kirkon opinkohta on lakaistu maton alle.
Kun aikoinaan 1950 luvulla julkaistiin lutherin sidottu ratkaisuvalta, Raamattu opiston ja Sleyn välillä alkoi sota. Raamattuopisto vastusti sidottua ratkaisuvaltaa ja Sley puolusti.
Jos 50 luvulla oli tuosta asiasta sota, niin onkohan sama erimielisyys yhä olemassa?
Luulen, että se on jääntyneessä vaiheessa, eli asioita ei ole koskaan puitu loppuun.
Huh ! Sehän merkitsee sitä että se muhii pinnan alla, kuin tulivuoret jäätikön alla.
Konfirmaatiota nuori ei voi saada, jollei häntä ole kastettu. Kasteen jälkeen hän saa konfirmaation, mutta syntyikö hän kasteessa uudesti ? Missä merkityksessä hän on nyt uusi ja erilainen, kuin ennen kastetta?
Konfirmaatio on ihan turha riitti, se on katolisessa kirkossa kehitetty. Luther muutti sen sakramentti luonteen. Vauva, syntyy aina kasteessa uudesti. Se on automaatti. Aikuisen kohdalla näin ei ole, siitä on esimerkkejä Raamatussa. Luterilaisen kirkon sisällä ei ole mitään yhtenäistä kaste teologiaa, jokainen opettaa miten sattuu. Tunnusformuloissa asia on kyllä selvä. Käytäntö on toinen. Ortodoksi kirkossa asia on aivan selvä, poikkeumat tuomitaan.
Sami ja Pekka P. Muroman ja SLEYN teologiset jännitteet olivat olemassa jo aikaisemmin. Muromalle kuulunut kappale ”Sidottua ratkaisuvaltaa” on ainakin ennen ollut Raamattuopiston kirjastossa hänen reunamerkinnöillään. Kuvioon liittyi myös täysin ei-luterilaisen herätyskristillisyyden voimistunut evankelioimistyö (Tommy Hicks). Muroma kiisteli jo 1930-luvun alkupuolella helluntaisaarnaaja Pekka Latun kanssa. Rintamalinjat eivät siis olleet yksiselitteiset: Sidottu ratkaisuvalta oli (ja on) hyvin tärkeä luterilainen linjanveto.
Yksi ensimmäisistä kannanotoista aihepiiriin löytyy minun ymmärtääkseni Antti J Pietilän teologisesti sekavasta dogmatiikasta 1930-32. Vielä teologian professori Yrjö Alanen otti 1950-luvulla kantaa ”Sidottua ratkaisuvaltaa” vastaan.
—
Pekka P. Kysymys sidotusta ja vapaasta ratkaisuvallasta on isompi kuin sen pohdinta, miten ihmisiä kutsutaan uskoon. Luterilainen kanta, josta vain lestadiolaisuuden valtavirta poikkeaa, on, että lapset uudestisyntyvät kasteessa. Uskon voi kuitenkin menettää hengellisen ravinnon puutteessa, kuten vuoden 1948 kristinoppi erinomaisella tavalla kiteyttää. Siksi lapsina kastetuille julistetaan lakia ja evankeliumia, että he tekisivät parannuksen ja palaisivat lapsena saadun kasteensa armoon. Pointti tässä on se, että Jumala itse on läsnä lasta kastettaessa ja lahjoittaa tälle oman uskon. Jos lapsena kastettu luopuu uskosta tai hukkaa sen, eikä saa Jumalan armosta parannuksen armoa elinaikanaan, hän joutuu valitettavasti kadotukseen. Ja tätähän me uskovat emme tietenkään toivo kenellekään.
Luterilaisten tunnustuskirjojen Yksimielisyyden ohje vuodekta 1577 linjaa, että kastettujen ja kastamattomien välillä on iso ero. Mikä se on, ei kuitenkaan määritellä tarkoin. Lisäksi sama kirja opettaa, että kastetulla on osittain vapautettu tahto. Tässä on juuri kysymys siitä, että kaste EI ole pelkkä ”muotomeno”, ”vesikaste” tai kaunis seremonia, joka ei merkitse oikein yhtään mitään. Kaste on se paikka, jossa (pääsääntöisesti) uudestisynnytään, saadaan synnit anteeksi ja päästään Jumalan lapseksi. Tämän vaikuttaa Jumala aivan kuten aikuisenkin uskoontulo on Jumalan vaikuttama.
Konfirmaatiota pidettiin joskus ennen ”kasteen liiton uudistuksena” tai jopa kasteen ”täydennyksenä” tai täyttymyksenä, jossa nuoret jotenkin tietoisesti ottivat vastaan sen, mitä olivat pieninä lapsina lahjaksi saaneet.
Itse asiassa vanhassa herätyskristillisyydessä (=1800 -luku) isoin opillinen ero oli painotuksessa, ei opillisessa käsityksessä. ”Evankeliset” painottivat Jumalan toimintaa ja siihen luottamista, kun kasteesta ja uskomisesta puhutaan. ”Pietistit” taas painottivat uskon merkitystä eli sitä, että kaste pitää vastaanottaa uskolla.
Aivan. Pointti on juuri tuo, että lapsina kastetuille julistetaan lakia ja evankeliumia ja kutsutaan heitä parannuksen armoon. Kaikkia kutsutaan. Mutta sidotun ratkaisuvallan idea liittyy siihen, että toiset tulevat uskoon toiset eivät emmekä me voi päästä siitä selville, eikä se taida olla meidän asiamme pyrkiä tietämään Jumalan salattuja aivoituksia miten hän toimii. Tässä tulee tämän asian teologinen seinä vastaan. Tämä näkyy kirkkaasti myös Miikka Ruokasen väitöskirjassa.
Usko on jotain mitä meillä luonnostaan ei ole. Ja uudestisyntyminen sitä, että Jumala antaa uskon. Usko on se mikä vaikuttaa uuden hengellisen elämän uskovan sydämessä. Elämän jota hänessä ei ennen uudestisyntymistä ole ollut.
Uskoon tulo ja rukous on vain sydämen avaamista Jeesukselle. Lasten kastaminen on ja opettamien on tärkeää, eikä sitä pidä hylätä. En voi nähdä mitään muutosta nuoressa joka haluaa kasteen päästäkseen kaverien kanssa ripille. Sen sijaan uskoon tulleessa nuoressa tapahtuu selkeä muutos. Siitä on omakin kokemus tuoreessa muistissa yli viidenkymmenen vuoden takaa. Kerro nyt Marko mihin joukkoon mielestäsi kuulun.
Pekka P. Koska uudestisyntyminen on Jumalan syvä ja meille ihmisille selittämätön salaisuus, meidän on suostuttava siihen, että emme ymmärrä kaikkea minkä haluaisimme. Lue Lutherin Isosta katekismuksesta sen viimeinen osa. Siinä L antaa oman vastauksensa tähän.
Koko Sinun ja minun pohtima kysymyksenasettelu on seurausta 1700- luvulla alkaneesta yksilön vapauden
korostamisesta ja psykologian löytämisestä.
Yksi vastaus on, että pieni lapsi ei vastusta Pyhää Henkeä mutta aikuinen voi sen tehdä. Voidaan siis ajatella, että nuorena tai aikuisena kastettu saa kyllä uudestisyntymisen pesun eli kasteen mutta ei uudestisyntymistä. Mutta me emme koskaan voi nähdä ihmisen sydämeen ja sitä, kuinka Jumala siellä vaikuttaa. Tiedetään tapauksia, joissa joku on tehnyt lestadiolaisen parannuksen piloillaan ja hänelle on vähän epävarmoina julistettu synninpäästö. Mutta tuo synninpäästö onkin herättänyt hänessä todellisen synninhädän ja avannut tien uskoon. Miksi samaa ei voisi tapahtua nuoria kastettaessa?
Markon kommenttiin on helppo yhtyä ja myös siihen että blogissa on hyvin tärkeä aihe pohtia asiaa , kiitos siitä Pekalle !
Jumala koputtaa, mutta ihmisen on avattava ovi.
Kiitos Pekka blogista!
Kaikella kunnioituksella mutta koputus – kristillisyys tuo usein vaatimuksia lapsille ja tekopyhää yrittämistä vanhemmille . Tätä on harjoitettu suomen niemellä ja tarinoita pilvin pimein ja niitä varmaan voi mennä kuuntelemaan vaikka pubiin .sielläkin ex -seurakuntanuori voi kertoa kokemuksia . Kun vanhemmat ajattelevat lapsistaan että pitäs tulla uskoon ja avata ovi niin se on niin epäraamatullista oppia kuin olla ja voi ja tekee tosi surulliseksi . Kun Jumala on lahjoittanut jo Pyhän Hengen ja antanut lapseuden ja sitä iloa turvaa tulee lapsille viedä , että Jumala rakastaa ja tahtoo aina antaa rikkomukset anteeksi kun tahdomme aitoina ja rehellisenä kulkea . Tätä tulee vanhempien ja isovanhempien opettaa lapsille ja lapsenlapsille evankeliumista käsin , muuten ne kokevat pakkopullaa ja vaatimuksia jotka nousevat vanhempien käytöksestä ja usein ikävä kyllä näkyykin . Paljon vähemmän olis itkuja ja rukouksia lasten pelastumisten puolesta aikuisena kun olis opetettu jo pienestä evankelimi ja usko Raamatun mukaan ja viety heitä sinne missä Jumalan sanaa saadaan kuulla . Ihan Jeesuksen kastekäskyn mukaan .
Tai olisiko peräti niin, että Jumala on jo oven avannut ja sen kertonut mutta ulos ”vankilasta” ei ole pakko mennä; mutta lupa vapautukseen kuitenkin on.
Tapahtuipa tuo uudestisyntymä sitten tavalla A tai B, lienee kuitenkin karu totuus, että kasteista huolimatta aika harva suuresta suomalaisten joukosta tuntuu ymmärtävän, mitä on kristillinen usko pohjimmiltaan.
Eikä emeritiuspiispan ulostulot ym. taida asiaa juuri parantaa.
Jo nuorena opin eräältä vanhalta Helluntailaiselta että lapsia ei saa liian aikaisin pyrkiä johdattamaan uskoon. Muutoin he saattavat syntyä keskosina.
Tätä periaatetta kannattaa noudattaa ja myös sitä ettei ketään pidä liian aikaisin yrittää johdattaa uskoon, mutta kun tilanne on oikea, niin se osattava käyttää juuri silloin.
Blogissa lainataan Ruokasen kommenttia , että Pyhän Hengen osuus on jäänyt lutherturkimuksesta . Ei tarkoita tietysti sitä että se olis jäänyt luterilaisuudesta . Luterilaisuudessa on tunnustuskirjojen kautta opetettu Pyhän Hemgen läsnäolo selvästi ja miten Pyhä Henki toimii . Voisi kysyä missä muussa opissa on niin selvästi ja tarkasti kirjattu ja selitetty kristinusko ?
Uudestisyntymiseen tahdotaan aina tuoda omat kokemukset ja tunteet ja niillä ratkaista uskonkysymys , joka on toisaalta hullua että vanhemmat ihmiset miettivät ovatko uskossa ja pelastuvatko ( en nyt tarkoita täällä kirjoittajia ) , kun se osoittaa että ihminen ei turvaa Kristukseen tai ainakin sitä epäilee että eikö evankeliumi ole kirkastunut ja kaikki hän tahtoo pelastaa . Ihmisen kadottaa se kun kieltää sen armon mikä Jeesuksessa on , ei yksittäiset synnit . Pelastus on yksinkertaisesti liittymistä Kristuksen kuolemaan , siihen voittoon minkä Jeesus ristillä teki puolestamme ja sitten itse Jeesus tahtoo elää meissä ja pienellä se tarkoittaa ja myös aikuisella elämistä siitä voitosta . Raamattu sen monessa kohdin tuo esille että kasteessa meidät otetaan Jumalan lapsiksi . Mutta , miten sen nyt kukin kokee ja turvaa Kristukseen niin pelastuu , on vain yksi tie , ymmärtäisimme elämämme tapahtumia tai Raamattua tässä kohdin niin pelastus on armosta . Perustus on laskettu ja muuta perustusta ei tule laittaa eikä voi , on vain Kristus johon turvataan . Siellä usein Kristus kirkastetaan meille missä olemme avuttomia ja toivon menettäneitä ja luulemme olevamme hukassa , hän tahtoo kulkea jokaisen lapsenkin elämässä ja hän pitää liittonsa varmasti .
Timo. Uudestisyntyminen tapahtuu tosin kasteessa, mutta mikäli kasteen armosta luovutaan, niin onhan se vallan ihmeellistä, ettei vaikkapa shamaani / noita, joka on tullut uskoon (sellaistakin on tapahtunut Suomen kirkkohistoriassa) ole kokenut mitään muutosta itsessään. Tosin ihmehän se on, joka aiemmin harjoitti taikuutta, hän siitä luopui ja alkoi julistaa Jumalan sanaa. Olettaisi, että jotkin kokemukset ovat aiheuttaneet suunnan muutoksen. Tosin tällaiseen voi liittyä hieman ”pietististä” ulottuuvuutta, joka ei mene aivan sääntöjen mukaan.
Joidenkin mielestä ratkaisukristillisyys on epäraamatullista. Siinä ajatuksessa jätetään huomiotta Pyhän Hengen työ kuulijan sisimmässä.
Pyhän Hengen työ on siinä, että hän kutsuu julistetun sanan välityksellä ja kehotaa sen vastaanottamiseen.
Mikä siinä silloin on se epäraamatullisuus?
Kostille , tietysti Kristus on aina valmis ottamaan vastaan ja on monelaisia tapauksia ja ei niitä tarvitse mielestäni miettiä , kun moni esimerkiksi elämässä ollut selvästi uskossa ja seurakunnassa mukana ja taas pois ja maailman menossa ja taas palannut niin vaikea on puhua uskoontulosta kun Jumalan lupaukset on aina olleet voimassa . Ja emme pysty määrittelemään kuka on pelastuva ja kuka ei , eikä se ole edes meidän tehtävä määritellä toisen uskoa . Olen tavannut monenlaisia ihmisiä joilla uskosta erilaisia kokemuksia eikä kaikki voi sanoa olisko pelastunut kun ollut maailmassa mutta rukoillut ja kipuillut samaan aikaan .esim. aikanaan yhdessä miestenpiirissä ja siellä oli silloin useampi sodassa ollut mies ja aikaisemmin ajattelin että ei nämä nyt varmaan uskovaisia ole mutta siellä piirissä kirkastui kun kertoivat Jumalan avusta rintamalla ja myös elämästään kuinka turvaavat Jumalan armoon . Ajattelen mieluummin niin että saadaan kehoittaa ihmisiä turvaamaan Jumalan armoon kuin kysellä että oletko uskossa , kuten meidän kristillisessä piireissä joskus aikaisemmin jossain piireissä ollut tapana . Se voi olla jollekin vaatimus ja ihminen herkästi ajattelee lainomaisesti suhteessa Jumalaan ja katsoo itseensä että ei hyvältä näytä ja tuokin vaade lisää että pitäisi muuttua kait . Mutta ei ed. tarkoita tietysti sitä että me ei kutsuta ihmistä seurakunnan yhteyteen ja se minusta suuri vapaus kun ei tarvitse olla se pappi vaan ohjata ihmisiä muiden syntisten seurakuntaan .
Timo, nyt ei ole niinkään kysymys siitä, että joku on uskonut, luopunut ja taas uskonut kuten Pietari, joka kielsi Kristuksen mutta sai uudestaan armon. Vaikka uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa, kaikki eivät ole uskossa pysyneet. Vaikuttaa pikemmin siltä, että luopumista on tapahtunut melko suuressa määrin. Kysymys ei ole myöskään siitä, kuka on pelastuva.
Oleellinen asia syvimmiltään on tietysti Jeesuksen sana: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” Tuhlaajapoika (joita me kaikki olemme) heräsi, katui holtitonta elämäänsä ja tunnusti: ”Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan.” Kuten tiedämme, Isä heltyi ja antoi anteeksi, ja niin alkoi ilo uskossa katumuksen jälkeen.
Kaiketi tuhlaajapoika koki jotakin konkreettisesti myös itsessään eikä hänestä vain tuntunut siltä. Katumus ja usko — molemmat ovat Jumalan armotyötä. Mitä ajattelet, jos tuolta pojalta olisi kysytty: Oletkos autas? Onko sinulla passi? Oletko uskomassa? Oletko uskossa? Oletko tehnyt ratkaisun?
Kostille , niin opettaminen on laiminlyöty kun kastettuja lapsia ei opeteta . Resursseja on kansakirkolla ollut ja on paljon , mutta kun saarnatuoleissa ei julisteta syntisille ristiinnaulittua Kristusta niin vaikuttaa seurakuntiin , seurakuntalaisiin , heidän arjen elämään ja lopulta koko yhteiskuntaan . Sitten Jumalan sanan tilalle tulee ihmisjärjen päätelmiä . Uskon ja evankeliumin ytimessä on Kristuksen sovitustyö ja se on jo täytetty ja pöytä katettu kaikille . Usein moni hirttäytyy omiin kokemuksiin kun saanut armon kohdata , yhtään väheksymättä niitä hetkiä kun on saanut palata Kristuksen armon osallisuuteen , mutta monesti sitä uskoa ”kaupataan ” samalla polulla muille ja odotetaan herätystä . Mitähän pitäisi sitten tehdä kun ei ole herätyksen aikoja ? Ja usein keksitään ja ehdotetaan kaikkia temppuja ja keinoja millä saatas elämää seurakuntiin ja samalla ollaan usein lopulta hyvin rajallisia ja jopa tiukkapipoisia kun on oman elämänsä kautta ja oman persoonan kautta määritelty oikea ja väärä tapa . Yhtälöstä puuttuu Salomonin viisaat sanat että Herra huoneen rakentaa ja myös antaa sen elämän . Luterilaisuus on lopulta hyvin väljä käytäntöjen suhteen että voi ohjelma olla hyvin monelaista seurakunnissa, mutta pitkästä traditiosta nouseva Jumalanpalvelus tahdotaan pitää sisällön ja ilmoituksen mukaisena . Lopulta pappien rooli on todella suuri tässä yhtälössä ja myös sen ”kuninkaallisen papiston ” eli seurakuntalaisten osa . Jumalan hengeä emme voi synnyttää vaan hän on siellä missä Kristusta julistetaan ja toimitaan sanan mukaan . Aina luterilaisuus käsittää kolmiyhteisen Jumalan olevan yhdessä läsnä . Ja kaikkia kolmea persoonaa luterilainen oppi käy selvästi läpi .
Jos ajattelumme lähtökohta on että Kristus on jo kaiken valmistanut niin silloin voimme vapaasti julistaa evankeliumia eikä takaraivossa ole tikapuu – teologiaa että ihmisen tulisi tehdä ratkaisu , sillä Jumala jo ratkaisi poikansa kautta meidän ongelmat . Ymmärrän ajattelun vaikeuden jos ei seurakuntaa jonne Jumalan puhuttelema ihminen johdettaisiin ja sitten tahdotaan ajatella oikotienä että tulisi nyt uskoon ja jostain ihminen löytäs ne eväät elämään ja pääsisi taivaaseen , mutta tämä ei ole apostolisen uskon malli . Se on kehittynyt pietistisen kirkkokäsityksen ajatteluna . Kuulutaan ja ei kuuluta ja kirkko kirkon sisällä .
Pekka P:lle uskonratkaisusta: Uskonratkaisun ”idea” syntyi 1700-luvun lopulla metodismissa, reformoidun teologian erään suuntauksen eli arminiolaisuuden vaikutuksesta. Uskonratkaisun ongelma on siinä, että se EI ole evankeliumin vaan lain julistamista. Jumala voi aivan varmasti käyttää myös virheellistä teologiaa uskon syntymisessä. Minun oma henkilökohtainen kokemukseni on, että ratkaisukristillisyydessä aletaan helposti pyöriä sen ympärillä, olenko nyt aivan varmasti tehnyt kokosydämisen ja todellisen ratkaisun. Ja jos siitä kerran riippuu kaikki, ahdistus ja epävarmuus vain kasvaa. Ja kun ratkaisukristillisyydessä on muutenkin omaksuttu vaikutteita sellaisilta uskonsuunnilta, joita meidän olisi hyvä tarkoin välttää en pidä sitä hyvänä. Vanhassa rukoilevaisten Akreniuksessa lauletaan” ”Herra Jeesus, suo se armo mulle että sinun haltuus jätän, kuink’ täss’ autuaaks’ tullaan”.
Arvostan joka tapauksessa pohdintaasi ja huoltasi
nuorten sieluista. Tämän hetken kansankirkossa on monin paikoin vallalla sellainen hengellisyys, jossa ei edes ymmärretä, miksi jonkun pitäisi tehdä uskonratkaisu tai parannus. Se ei ole vapaakirkollista eikä luterilaista.
Timo G:lle. Ei kannata haukkua pietismiä. Ilman kirkollista pietismiä ei olisi herätysliikkeitä eikä monia hyviä hengellisiä laulujakaan.
Lisäys Pekalle: Myös ortodoksisessa kirkossa, joka opettaa ihmisen tahdon vapautta ja yhteistyötä Jumalan kanssa, tunnistetaan se, että uskova laimenee uskossaan ja elää jumalattomasti. Sitten Jumala antaa armossaan hengellisen herätyksen. Vaikka sanoitus on erilainen kuin meillä.
Markolle pietismistä ; en ole haukkunut pietismiä vaan todennut asian . Pietismi on ollut korjausliike joka on tullut korjaamaan asioita . Kuitenkaan esim. Hedberg ei ollut pietisti ja tarkoitin lähinnä pietististä kirkkokäsitystä ja määritelmä pietismistä on uskon opin suhteen on häilyvä ja voi ajatella että esim. viidesläisyys on siirtynyt enemmän pois pietismistä kuin se on ollut osin ainakin . Ensin pitäisi pystyä tarkasti määrittelemään koko sana pietismi , kun se pietismi ei ole samanlaista kuin se johon osin on sekoittunut meidän alallamme Amerikasta tullutta evankelikaalisuutta ja ratkaisukritillisyyttä , ainakin ajattelen näin .
Evankeliumi on dynaaminen voima joka saa liikkeelle, mutta miksi kirkkoa ei koeta dynaamisena ja vetovoimaisena?
Jokin ristiriitahan siinä on. Voisiko se löytyä siitä että näihin kysymyksiin löytäisimme toimivia vastauksia. Ovathan ne aivan perustavaa laatua olevia.
Suomessa on monta kirkkoa ja kierrä kaikki läpi , jos jossain olis pitovoimaa 😅
No se on epäraamatullista jos vaaditaan lasta tulemaan uskoon kun Jumala on lahjoittanut sen uskon jo kasteessa . Kun lapselle opetetaan tuntemaan Jeesus, kuten kastekäsky velvoittaa mutta jos se laiminlyödään niin tietysti Jumalan armo vetää puoleen kuten tuhlaajalapsen , mutta Jumalan liitto on voimassa kuten hän on sanonut ja tietysti ne ovat voimakkaita kokemuksia kun ihminen saa palata ja tuntea rauhan sisällä mitä ei ole kenties vuosikymmeniin kokenut . On ihan selvää näyttöä myös siitä että kun lapsia opetaan pienestä tuntemaan se oikea tie niin he ovat vanhempina myös uskontiellä . Ja jos poikkeavat niin ovat oppineet lapsena Jumalan armosta ja rakkaudesta ja saavat myös helpommin armon . Monen ihmisen elämän taustalla on myös rukoilijoita joita ei edes kaikkia ihminen tiedä . Ja tietysti aina päivittäin rukoilla lastenkin puolesta vaikka olisivat uskontiellä , siihen tehtävään meidät kaikki on kutsuttu . Mutta ei riitä kodin opetus varsinkaan tänä aikana ja lapset ja nuoret tarvii seurakuntaa . Lapsesta pitää mielestäni oppia anteeksiantamuksen merkitys että me kaikki teemme väärin ja syntiä elämässä ja minkään synnin takia Jumala ei meitä hylkää eikä niitä tarvitse kantaa . Olipa sitten lapsi missä tahansa ollut rypemässä niin lapsen pitäisi aina tietää että on yksi paikka mihin voi aina tulla ja siellä otetaan vasten halaten ja tämä kuva tietysti tulee suoraan miten Jeesus meitä kohtelee . Hänen verensä kautta on tehty liitto joka pitää ja turvallista siihen turvata ja kuulla siitä vakuutus : joka syö minun ruumiini ja juo minun vereni pysyy minussa ja minä pystyn hänessä ja hän on herättävä viimeisenä päivänä . Jeesuksen sanoihin voi luottaa ja ne ovat meidän tunteita suurempia ja hän antaa varmasti myös tunteita matkalla.