Kirkossamme on jälleen tilanne, jossa kapitulit rajoittavat olemattomin perustein Hengen toimintaa estämällä viettämästä ehtoollista. Niin on tapahtunut lähihistoriassa jo lukuisia kertoja. Mielestäni tällainen on vääristynyttä vallankäyttöä, jopa hengellistä väkivaltaa.
En näe ylipäätään kestäviä perusteita sille, että ehtoollisen viettoa pyrittäisiin rajaamaan silloin, kun se tapahtuu käsikirjan mukaan ja sen toimittaa vihitty pappi. Ehdotankin, että ehtoollisen viettämiseltä poistetaan kaikki turhat säädökset kuten vaatimus tietystä paikasta. Samat kriteerit kuin kasteisiin riittävät ehtoollisen viettämiseen. Nykysäädösten mukaan käytännössä kaikki kirkon ehtoolliset olisivat olleet vääriä ensimmäiset 300 vuotta, mukaan lukien Jeesuksen itsensä asettama. Tämä jo yksistään osoittaa kuinka pielessä nykymallimme on!
Vapauttakaa ehtoollinen
Timo kirjoittaa; ”Nykysäädösten mukaan käytännössä kaikki kirkon ehtoolliset olisivat olleet vääriä ensimmäiset 300 vuotta, mukaan lukien Jeesuksen itsensä asettama. Tämä jo yksistään osoittaa kuinka pielessä nykymallimme on!”
Tämä ei pidä paikkaansa ollenkaan. Alkukirkossa ei ollut mitään yhdistyksiä, säätiöitä, joilla olisi ollut itsemääräämisoikeus ehtoolliseen. Piispat ovat aina kirkossa hierarkisesti johtaneet kirkkoa. Vaatimus saada viettää vapaasti ehtoollista, ilman kirkollista hierarkiaa on anarkiaa, hengellistä väkivaltaa hurmahenkisyyttä, joka rikkoo kirkon ykseyttä.
Mutta Timohan kirjoitti, että sen toimittaa kirkon pappi. Siinähän se hierarkia toteutuu, kun pappi on piispan ohjauksessa.
Juuri näin, tarvitaan piispan lupa. Ilman lupaa ollaan anarkian tiellä.
Ja onhan jo nykyisin ehtoollisen vietto sallittu kodeissa ja sairaaloissa yms jossa sitä vietetään sairaan ja hänen läheistensä kesken.
Se mikä on sallittu on sallittu, se mikä on kielletty siitä itse ei voi tehdä sallittua.
Mikä on se oikea ”kirkollinen hierarkia”? Siinä pohde. Löytyykö siitä yksimielisyyttä? Organisaatiot ovat organisaatioita, Kirkko taas on Kirkko.
Sana saa tietysti aikaan sakramentin, niin kasteen kuin ehtoollisenkin. Tarvitaanko tähän jokin ulkonainen säädös virkaatekevän papin lisäksi, että ehtoollista voisi ylipäätään viettää. Ei kaiketi voi olla niin, että asetussanojen pätevyys vaatisi tietyn ”leveyspiirin”, jossa jumalanpalvelusta vietetään.
Turun tuomiokapitulin pappisasessori Jani Kairavuo kertoo Ylen uutisessa, että ”tuomiokapitulin näkökulmasta asia on selvä ja kirkkolainsäädäntö lähtee siitä, että ehtoollista jaetaan jumalanpalvelusten yhteydessä.”
Missäpä niitä tähänkään asti on vietetty muuten kuin jumalanpalvelusten yhteydessä. Mielestäni nyt aiheutetaan vain turhaa epävarmuutta seurakuntalaisille, kun paikka ei liene se missä ehtoollinen on pätevä, vaan papin asetussanat.
Onko kysymyksessä ehtoollisen oikea viettäminen yleensä vai se, milloin ehtoollinen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimitus? Vain jälkimmäiseen kysymykseen on tuomiokapituleilla valtuudet antaa vastauksia.
Aamen.
Sitä voi tietysti miettiä, millä logiikalla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan eilen se, joka oli oikea toimitus muuttui yhdessä yössä hallinnollisella päätöksellä ”vääräksi” toimitukseksi? Todellakaan Hengen toiminta, kuten Timo Pöyhönen totesi ei ole estettävissä ”konventikkeliplakaateilla” yhtä vähän nyt kuin 1800-luvullakaan.
Piispat voivat aina tarvittaessa kieltää ehtoollisen jaon yhdistyksiltä, säätiöiltä, ei tuossa ole mitään ihmeellistä, normaalia toimintaa Pyhä Hengen ohjauksessa. Yhdistyksillä, säätiöillä ei ole mitään itsemääräämisoikeutta ehtoolliseen viettoon, he eivät tässä suhteessa ole autonomisia.
Konventtiplakaatti säädökset ovat menneen talven lumia. Valtio tai piispat eivät ole sellaisia asettaneet. He vain rajoittavat yhdistysten, säätiöiden messutoimintaa, koska voivat sen tehdä.
Kirjoitatko nyt ortodoksina vai luterilaisena?
Kosti, en ymmärrä kysymystäsi.
Ei yhdistykset ja säätiöt ole tässä oleellisia vaan se, että jossain ollaan koolla sanan äärellä ja paikalla on vihitty pappi, niin ehtoollista ei saa viettää, koska ko. rakennus on väärä. Ihan hullut peruste!
Rakennuksesta ei ole kyse.
Sami,
Et muka ymmärrä Kostin kysymystä. Huh, hei, jne.
Tietysti kirkossa joku järjestys pitää olla, mutta en ymmärrä ehtoollisenvieton kieltämistä esitetyillä perusteilla. Todellinen syy kai on, että perinteisen virkakäsityksen kannalla oleville ei haluta antaa tilaa. Ollaanko suvaitsevaisia vain liberaaliin suuntaan? Tiedän, että papiksi vihityt naiset ovat saaneet osakseen epäasiallista kohtelua, mutta oikeuttaako se kohtelemaan konservatiiveja armottomasti? Mielestäni ei, mutta olenkin vain vaivainen mato maallikko maan.
Onko kysymyksessä oikeastaan ehtoollisen viettämisen kieltäminen? Yksi asia on tietysti se, että kirkon omia tiloja säätelevät tietyt ohjeet, joiden valvominen lienee annettu kirkkoherrojen vastuulle. Toinen asia on, että vastoin luterilaisen seurakunnan päätöksiä toimitettu ehtoollinen tekee siihen osallistuvista ’villejä’. He eivät osallistu luterilaisen kirkkomme ehtoolliselle. Siihen, onko sakramentti oikein toimitettu ja pätevä, ei näissä tilanteissa puututa.
Loogisuuden ja johdonmukaisuuden kannalta olisi tietenkin kohtuullista, että kaikki ja kaikissa asioissa noudatettausiin oikeita ja sovittuja periaatteita. Siis oltaisiin (edes) tasapuolisia siinä, mihin ei-sovitusti toteutettaviin asioihin puututaan tai ollaan puuttumatta. Nyt vaikuttaa siltä, että valikoidusti valitaan se tai ne asiat ja syyt (tai verukkeet?), jolla tai joilla asioihin puututaan.
Sivusta seuraajalle kansankirkkomme hallintatouhu ei lisää kirkon uskottavuutta. Eikä se taida evankeliuminkaan eteenpäinmenoa edistää. Ei se evankeliumi taida kaikkia enää kiinnostaakaan, edes ”sisäpiirissä”.
Työnantajana toimivan kirkollisen järjestön työtehtäväksi määrämästä, Suomen ev.lut. kirkon pappisvirassa olevan toimittamasta ehtoollismessusta ei pidä koitua mitään seuraamuksia ko.papille. Koska ehtoollisen vietto ei ole itsessään lainvastaista, vastaa työnantaja siitä että annettu työtehtävä on kirkon sisäisten säädösten mukaista.
Kyseinen pappi on samanaikaisesti sidottu sekä kirkkojärjestyksen perusteella kirkon tunnustuksee ja järjestykseen, että työsopimuslain perusteella työnantajansa ohjeisiin ja määräyksiin. Antaessaan oikeutuksen toimia pappisvirassa kyseisessä järjestössä tuomiokapituli on samalla hyväksynyt järjestön kirkolliseksi työnantajaksi.
Asiassa voidaan pitää ennakkotapauksena Suomen Luther-säätiön messutoimintaa aikavälillä 2004 – 2013. Säätiön messuyhteisöissä ilman tuomiokapitulin tai paikallisen kirkkoherran lupaa toimitetuista messuista ei koitunut mitään seuraamuksi ko. papeille. Tilanne muuttui vasta lähetyshiippakunnan perustamisen yhteydessä.
Alkuperäinen tekstini ei liity pelkästään naispapittomiin messuihin, vaan vastaavia rajoituksia on ollut monissa muissakin tilanteissa. Ääriesimerkkinä koronan aikaan Tampereen hiippakunnassa oli kielto viettää ehtoollista edes pienryhmässä jos kyseessä ei ollut kirkoksi vihitty tila. Vaikka siis oli poikkeusolot ja ihmiset olivat olleet ilman ehtoollista toista vuotta, niin piispa ei antanut lupaa viettää ehtoollista. Ihan sairasta!
Joskus tulee mieleen, että kirkko on enemmän virasto kuin hengellinen yhteisö.
”Poikkeusolot” Suomessa poikkeusolot tuntuu kummalliselta, mistähän nyt oli kysymys?