Se miten kristitty ihminen ymmärtää uskon perustan vaikuttaa ihmisen koko elämään ja ennenkaikkea Jumalasuhteeseen ja sitä kautta suhteessa lähimmäisiimme.

Jos se on lahjavanhurskautta , ulkoa päin saatua , niin se on silloin evankeliumin sanan kautta saatua lepoa ja rauhaa . Silloin ihmisen tietoisuus asuvasta synnistä on se vihollinen , jonka Kristus on voittanut , mutta lihassa ollessamme tarvitsemme kätkeytyä Kristuksen veren suojaan ja pysyä Kristuksen ruumiin osallisuudessa . Silloin ihmisen syntisyyden käsittäminen vie ihmisen armon varaiseen elämään , jossa syntien tunnustaminen tulee tärkeimmäksi , että saa luottaa pelastukseen kun kerran ajallinen elämä loppuu . Moni ihminen on valmiin tarjotun pelastustien torjunut ja tahtonut elää oman tahtonsa mukaan . Siihen tietysti on vaikuttanut se että Jeesuksen kastekäskyn jälkeen ei ole seurannut opettamista . On kuitenkin Jumalan suurta armoa että hän kutsuu tuhlaajalapsia takaisin luokseen . Ja Jumala armossaan kutsuu ihmisen takaisin yhteyteensä  , joka on monelle voimakas kokemus kun elämä muuttuu . Siihen hetkeen ihminen palaa usein , pitäen sitä Jumalasuhteen takia tärkeimpänä . Ja tietysti se päivä tai hetket ovat käänteentekeviä , kuten Saulus Tarsolaisen elämässä Damaskoksen tiellä , vaikka siellä ei tapahtunut uudestisyntymistä hänelle . Kuitenkin , jos uskonperustaksi on vaara  jäädä henkilökohtainen ratkaisu ja tämä kokemus vaikka tosin helppo todistaa että Jumala todella puuttui minun elämään silloin ja silloin . Jos tämä koettu ei kätkeydy kokonaan Kristuksen ansioon , ristinsovitustyöhön ja lahjavanhurskauteen  niin ihminen jää  Jumalasuhteessa osapuoleksi pelastukseen ja turvautuu uudestaan ja uudestaan siihen uskoontulokokemukseen . Siinä ei ole keskiössä Kristuksen sovitustyö kaikkina hetkinä elämän vaiheissa ja tämä raamatullinen totuus kasteesta ei ole keskiössä;

Paavali kuvaa kasteen todellisuutta ja osallisuutta Jeesuksen kärsimykseen kolmella vaiheella. Ensinnäkin vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu. Toiseksi olemme hänen kuolemaansa kastetut. Kolmanneksi olemme hänen kanssaan haudatut kasteen kautta. 

Jumalan täydellinen pelastussuunnitelma on valmistaa meitä kohtaamaan Kristus ja sitä ennen kuolema . Jos mietimme että annamme pienelle lapselle lelun johon hän suuresti kiintyy ja sitten otamme sen pois niin se suru lapselle on suuri . Näin kuitenkin juuri Jumala toimii , hän antaa meille lahjaksi elämän mutta ottaa sitten sen pois . Ja hän voi ottaa sen pois pienenä jo tai milloin vain . Jumalan pelastussuunnitelmassa me kuitenkin alamme tiedostaa yhä selvemmin että elämän lahja täällä on väliaikaista ja elämä Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksessa valmistaa kohtaamaan kuoleman , koska se on näin suunniteltu . Voimme sitten yhtyä Paavalin sanoihin että emme lopulta halua muuta tuntea kuin Kristuksen ristiinnaulittuna . Kristuksen voitto synnistä, perkeleestä ja kuolemasta on Golgatan ristillä voitettu ja tämä suuri voitto lahjoitetaan kasteessa meille .

Jos emme elä Kristuksen sovitustyö keskiössä ja meillä on kokemus Jumalan armosta irrallaan uskomme perustasta niin sen vaikutukset näkyvät elämässä . Ensimmäinen on suhde kuolemaan , joka on Kristukseen kuolemaan kastetulla monesti selvä päämäärä eikä kuolinvuoteella ihminen pelkää kotiinkutsua , koska se on ajallisen elämän päämäärä ja iankaikkisuuden alku Jeesuksen yhteydessä  . Mutta uskoontulonsa perustaen perustaksi niin  monella on  seuraavia piirteitä ;ei tahdota mennä kuolevan ihmisen luokse( paitsi pyrkiä saamaan terveeksi rukouksin jopa pakonomaisesti  , ei usein tulla hautajaisiin , ei kerrota omille veljille ja sisarille sairastavan kuoleman sairautta. Sairautta ja vaikeuksia ei haluta ottaa Jumalan kädestä ja usein ne halutaan liittää pahan voimiin.Kuolema on vieras asia , koska uskonelämä ei valmista siihen .  Rukouselämä näyttäytyy pyrkimyksinä tavoitella tunnemaailman kautta pyhyyttä ja omat rukousaiheet on tärkeimpiä kuin vaikkapa Jeesuksen opettama Isä meidän rukous . Tämän kaltainen kristillisyys tuottaa tiettyä hedelmää ja tiettyjä toimintamalleja ja jopa omaa teologista traditiota . Esimerkiksi kun ihminen on ansioitunut niin Jumala kastaa Pyhän Hengen kasteella ja siitä merkkinä kielilläpuhuminen . Kokoukset  , joissa ei mennä kirkkovuoden tekstien mukaan sisältää  usein todistuskokousten kaltaista ohjelmaa ja puhuja ottaa aiheen mistä tykkää . Todistus omasta elämästä näyttäytyy suurempana kuin todistus Herrasta Jeesuksesta . Lopulta on vaikea löytää puhdasta evankeliumia, koska syntisyys on lähinnä vain niillä tuhlaajalapsilla jotka tulevat seurakuntaan maailman teiltä . Heille julistus toimii kutsuvana koska kokevat oman syntisyytensä Tunne-elämään nojaava usko vaatii vahvistusta vastata uudelleen kutsuun pelastuksesta kun pelastuksen perusta ei ole selvillä eikä Jumalan tahto. Puhe armosta on harvinaista tälläisessä kristillisyydessä . Epävarmuus kotiinpääsystä myös heilahtelee tunne- elämän mukaan , veli on kylmä tai palava ( raamattu ei tarkoita tosin tuolla kohdalla meidän uskonsuhdetta Jumalaan) . Mieliaihe omasta sisäisestä maailmasta käsin on puhua parannuksesta , koska monesti se heijastelee omia tuntoja . Parannus ymmärretään usein ihmisen aloitteellisena toimintana . Ja sitä halutaan julistaa , vaikka usein on huomionarvoista että sitä ei tunnu tarvitsevan kuin kerran ihmiselämässä ja tämä tietysti johtuu väärästä syntikäsityksestä .Raamatun sanan mukaan meidän pitäsi vanha ihminen haudata joka päivä ja elää parannuksen armossa joka päivä ja kilvoitella palvelellen Kristuksen esikuvan mukaan .  Parannus on evankeliumin sanan kautta kääntymistä Jumalan sanan kuulemista ja vastaanottamista  Saulus Tarsolainen ei tullut uskoon Damaskoksen tiellä eikä sokeudessa pitkällä kadulla vaan kun hänet kastettiin Kristuksen kuolemaan heti näkönsä saatua . Tähän hän vetoo ennen mestaamista , jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan niin saamme myös elää yhdessä hänen kanssaan. Pahinta on tässä että ihminen ajattelee että toisen pitäisi päästä tähän samaan uskoon kuin minun, joka ei ohjaa Kristuksen sovitustyön ääreen ihmisen saatua armon kokea vaan ihmisoppi, itsevalitusti lähteä rakentamaan uskonelämää. Ulkopuolinen ja ulkoa tuleva vanhurskaus on lahjana ilman tekoja . Paavali kirjoittaa roomalaisille että jotka ovat kastettuja Kristukseen ovat Kristuksen päälle pukeneet , tätä tekstiä ei voi hyväksyä synergisesti uskoon suhtautuvat , ilman tietoa kastettavien tilanteesta . Apostoli Paavali pystyi luottamaan ja tietysti tämä on Herran puhetta , vaikka Paavali ei käynyt koskaan Rooman seurakunnassa , eikä varmasti tuntenut näitä kastettuja , niin hän tiesi miksi kaste oli asetettu ja mikä vaikutus sillä on . Näin suuri on Jumalan sanan vaikutus, Jeesus on sanonut että hänen sanoissa on henki ja elämä. Kuoleman läheisyys on siis Kristuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta aina läsnä joka päivä uskovan elämässä tämä ei tuo kuitenkaan murhetta ihmisen elämään vaan iloa rauhaa ja vapautta elää ja tiedostaa että juuri minun kaltaisen syntisen puolesta Kristus meni ristille ja hänessä ja hänelle syntini tunnustavana ja hänen yhteydessään minulla on iankaikkisuuden toivo ja uskallus käydä hänen eteensä päivittäin. Suunta on minun väheneminen ja hänen kasvamista , joka on riisumisen tie omasta kunniasta ja ylpeydestä ja omasta vanhurskaudesta , tämän  Herra myös vaikuttaa, mutta siihen on aina lohdullista saada puhdasta evankeliumin sanaa ja  tulla ravituiksi. Ikävä todeta että ilman Kristuksen sovitustyön merkityksen omistamista , ihmisellä on vaara kasvaa uskossaan suureksi ja Jumalan osuus vähetä .  Jokainen ihminen kokee elämässä hetkiä ja aikoja jolloin kokee syntisyyttä ja väärillä tiellä syyllisyyttä , kuitenkin  ; hänen rakkautensa ei ole väistynyt eikä rauhanliitto horjunut vaan tahtoo katuvat syntiset armahtaa taas uudestaan . Henkilökohtaisen uskon korostuksessa on usein tämä uskoontulokokemus keskiössä joka on monesti koetuksella koska siinä on osallisena itse ihminen ja usein halutaan uudestaan kokea tämä sama kun synti painaa , vaikka jokapäiväiseen parannukseen ja anteeksiantoon meidät on kutsuttu Tunne-elämä vaatii  perustukseen tunnetta . Kuitenkin Kristuksen sovitustyö tulisi olla keskiössä ja niitä lävistettyjä käsiä saa kerran kotiin päässeet  katsella  . 
Edellä kuvatut kokemukset nähtyinä ovat vain henkilökohtaisia ja tietysti ei voi ketään ihmisiä ja seurakuntia niputtaa tietynlaisen uskonelämän alle , koska ihmiset on yksilöitä . Olen elämäni aikana tavannut ja ollut paljon tekemisissä monien eri kristillisien opinsuuntien ihmisten kanssa ja kokenut myös yhteyttä heidän kanssaan . Pelastus on yksin Jumalan ja armosta ja kaikille Jumalan lapsille lopulta käy että tulemme syntisiksi ja lopulta se on asia joka ratkaisee , kun ihminen huutaa avuksi Herran nimeä tietoisena että tarvitsee syntiensä sovittajaa.