Se miten kristitty ihminen ymmärtää uskon perustan vaikuttaa ihmisen koko elämään ja ennenkaikkea Jumalasuhteeseen ja sitä kautta suhteessa lähimmäisiimme.
Jos se on lahjavanhurskautta , ulkoa päin saatua , niin se on silloin evankeliumin sanan kautta saatua lepoa ja rauhaa . Silloin ihmisen tietoisuus asuvasta synnistä on se vihollinen , jonka Kristus on voittanut , mutta lihassa ollessamme tarvitsemme kätkeytyä Kristuksen veren suojaan ja pysyä Kristuksen ruumiin osallisuudessa . Silloin ihmisen syntisyyden käsittäminen vie ihmisen armon varaiseen elämään , jossa syntien tunnustaminen tulee tärkeimmäksi , että saa luottaa pelastukseen kun kerran ajallinen elämä loppuu . Moni ihminen on valmiin tarjotun pelastustien torjunut ja tahtonut elää oman tahtonsa mukaan . Siihen tietysti on vaikuttanut se että Jeesuksen kastekäskyn jälkeen ei ole seurannut opettamista . On kuitenkin Jumalan suurta armoa että hän kutsuu tuhlaajalapsia takaisin luokseen . Ja Jumala armossaan kutsuu ihmisen takaisin yhteyteensä , joka on monelle voimakas kokemus kun elämä muuttuu . Siihen hetkeen ihminen palaa usein , pitäen sitä Jumalasuhteen takia tärkeimpänä . Ja tietysti se päivä tai hetket ovat käänteentekeviä , kuten Saulus Tarsolaisen elämässä Damaskoksen tiellä , vaikka siellä ei tapahtunut uudestisyntymistä hänelle . Kuitenkin , jos uskonperustaksi on vaara jäädä henkilökohtainen ratkaisu ja tämä kokemus vaikka tosin helppo todistaa että Jumala todella puuttui minun elämään silloin ja silloin . Jos tämä koettu ei kätkeydy kokonaan Kristuksen ansioon , ristinsovitustyöhön ja lahjavanhurskauteen niin ihminen jää Jumalasuhteessa osapuoleksi pelastukseen ja turvautuu uudestaan ja uudestaan siihen uskoontulokokemukseen . Siinä ei ole keskiössä Kristuksen sovitustyö kaikkina hetkinä elämän vaiheissa ja tämä raamatullinen totuus kasteesta ei ole keskiössä;
Paavali kuvaa kasteen todellisuutta ja osallisuutta Jeesuksen kärsimykseen kolmella vaiheella. Ensinnäkin vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu. Toiseksi olemme hänen kuolemaansa kastetut. Kolmanneksi olemme hänen kanssaan haudatut kasteen kautta.
Jumalan täydellinen pelastussuunnitelma on valmistaa meitä kohtaamaan Kristus ja sitä ennen kuolema . Jos mietimme että annamme pienelle lapselle lelun johon hän suuresti kiintyy ja sitten otamme sen pois niin se suru lapselle on suuri . Näin kuitenkin juuri Jumala toimii , hän antaa meille lahjaksi elämän mutta ottaa sitten sen pois . Ja hän voi ottaa sen pois pienenä jo tai milloin vain . Jumalan pelastussuunnitelmassa me kuitenkin alamme tiedostaa yhä selvemmin että elämän lahja täällä on väliaikaista ja elämä Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksessa valmistaa kohtaamaan kuoleman , koska se on näin suunniteltu . Voimme sitten yhtyä Paavalin sanoihin että emme lopulta halua muuta tuntea kuin Kristuksen ristiinnaulittuna . Kristuksen voitto synnistä, perkeleestä ja kuolemasta on Golgatan ristillä voitettu ja tämä suuri voitto lahjoitetaan kasteessa meille .
Jos emme elä Kristuksen sovitustyö keskiössä ja meillä on kokemus Jumalan armosta irrallaan uskomme perustasta niin sen vaikutukset näkyvät elämässä . Ensimmäinen on suhde kuolemaan , joka on Kristukseen kuolemaan kastetulla monesti selvä päämäärä eikä kuolinvuoteella ihminen pelkää kotiinkutsua , koska se on ajallisen elämän päämäärä ja iankaikkisuuden alku Jeesuksen yhteydessä . Mutta uskoontulonsa perustaen perustaksi niin monella on seuraavia piirteitä ;ei tahdota mennä kuolevan ihmisen luokse( paitsi pyrkiä saamaan terveeksi rukouksin jopa pakonomaisesti , ei usein tulla hautajaisiin , ei kerrota omille veljille ja sisarille sairastavan kuoleman sairautta. Sairautta ja vaikeuksia ei haluta ottaa Jumalan kädestä ja usein ne halutaan liittää pahan voimiin.Kuolema on vieras asia , koska uskonelämä ei valmista siihen . Rukouselämä näyttäytyy pyrkimyksinä tavoitella tunnemaailman kautta pyhyyttä ja omat rukousaiheet on tärkeimpiä kuin vaikkapa Jeesuksen opettama Isä meidän rukous . Tämän kaltainen kristillisyys tuottaa tiettyä hedelmää ja tiettyjä toimintamalleja ja jopa omaa teologista traditiota . Esimerkiksi kun ihminen on ansioitunut niin Jumala kastaa Pyhän Hengen kasteella ja siitä merkkinä kielilläpuhuminen . Kokoukset , joissa ei mennä kirkkovuoden tekstien mukaan sisältää usein todistuskokousten kaltaista ohjelmaa ja puhuja ottaa aiheen mistä tykkää . Todistus omasta elämästä näyttäytyy suurempana kuin todistus Herrasta Jeesuksesta . Lopulta on vaikea löytää puhdasta evankeliumia, koska syntisyys on lähinnä vain niillä tuhlaajalapsilla jotka tulevat seurakuntaan maailman teiltä . Heille julistus toimii kutsuvana koska kokevat oman syntisyytensä Tunne-elämään nojaava usko vaatii vahvistusta vastata uudelleen kutsuun pelastuksesta kun pelastuksen perusta ei ole selvillä eikä Jumalan tahto. Puhe armosta on harvinaista tälläisessä kristillisyydessä . Epävarmuus kotiinpääsystä myös heilahtelee tunne- elämän mukaan , veli on kylmä tai palava ( raamattu ei tarkoita tosin tuolla kohdalla meidän uskonsuhdetta Jumalaan) . Mieliaihe omasta sisäisestä maailmasta käsin on puhua parannuksesta , koska monesti se heijastelee omia tuntoja . Parannus ymmärretään usein ihmisen aloitteellisena toimintana . Ja sitä halutaan julistaa , vaikka usein on huomionarvoista että sitä ei tunnu tarvitsevan kuin kerran ihmiselämässä ja tämä tietysti johtuu väärästä syntikäsityksestä .Raamatun sanan mukaan meidän pitäsi vanha ihminen haudata joka päivä ja elää parannuksen armossa joka päivä ja kilvoitella palvelellen Kristuksen esikuvan mukaan . Parannus on evankeliumin sanan kautta kääntymistä Jumalan sanan kuulemista ja vastaanottamista Saulus Tarsolainen ei tullut uskoon Damaskoksen tiellä eikä sokeudessa pitkällä kadulla vaan kun hänet kastettiin Kristuksen kuolemaan heti näkönsä saatua . Tähän hän vetoo ennen mestaamista , jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan niin saamme myös elää yhdessä hänen kanssaan. Pahinta on tässä että ihminen ajattelee että toisen pitäisi päästä tähän samaan uskoon kuin minun, joka ei ohjaa Kristuksen sovitustyön ääreen ihmisen saatua armon kokea vaan ihmisoppi, itsevalitusti lähteä rakentamaan uskonelämää. Ulkopuolinen ja ulkoa tuleva vanhurskaus on lahjana ilman tekoja . Paavali kirjoittaa roomalaisille että jotka ovat kastettuja Kristukseen ovat Kristuksen päälle pukeneet , tätä tekstiä ei voi hyväksyä synergisesti uskoon suhtautuvat , ilman tietoa kastettavien tilanteesta . Apostoli Paavali pystyi luottamaan ja tietysti tämä on Herran puhetta , vaikka Paavali ei käynyt koskaan Rooman seurakunnassa , eikä varmasti tuntenut näitä kastettuja , niin hän tiesi miksi kaste oli asetettu ja mikä vaikutus sillä on . Näin suuri on Jumalan sanan vaikutus, Jeesus on sanonut että hänen sanoissa on henki ja elämä. Kuoleman läheisyys on siis Kristuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta aina läsnä joka päivä uskovan elämässä tämä ei tuo kuitenkaan murhetta ihmisen elämään vaan iloa rauhaa ja vapautta elää ja tiedostaa että juuri minun kaltaisen syntisen puolesta Kristus meni ristille ja hänessä ja hänelle syntini tunnustavana ja hänen yhteydessään minulla on iankaikkisuuden toivo ja uskallus käydä hänen eteensä päivittäin. Suunta on minun väheneminen ja hänen kasvamista , joka on riisumisen tie omasta kunniasta ja ylpeydestä ja omasta vanhurskaudesta , tämän Herra myös vaikuttaa, mutta siihen on aina lohdullista saada puhdasta evankeliumin sanaa ja tulla ravituiksi. Ikävä todeta että ilman Kristuksen sovitustyön merkityksen omistamista , ihmisellä on vaara kasvaa uskossaan suureksi ja Jumalan osuus vähetä . Jokainen ihminen kokee elämässä hetkiä ja aikoja jolloin kokee syntisyyttä ja väärillä tiellä syyllisyyttä , kuitenkin ; hänen rakkautensa ei ole väistynyt eikä rauhanliitto horjunut vaan tahtoo katuvat syntiset armahtaa taas uudestaan . Henkilökohtaisen uskon korostuksessa on usein tämä uskoontulokokemus keskiössä joka on monesti koetuksella koska siinä on osallisena itse ihminen ja usein halutaan uudestaan kokea tämä sama kun synti painaa , vaikka jokapäiväiseen parannukseen ja anteeksiantoon meidät on kutsuttu Tunne-elämä vaatii perustukseen tunnetta . Kuitenkin Kristuksen sovitustyö tulisi olla keskiössä ja niitä lävistettyjä käsiä saa kerran kotiin päässeet katsella .
Edellä kuvatut kokemukset nähtyinä ovat vain henkilökohtaisia ja tietysti ei voi ketään ihmisiä ja seurakuntia niputtaa tietynlaisen uskonelämän alle , koska ihmiset on yksilöitä . Olen elämäni aikana tavannut ja ollut paljon tekemisissä monien eri kristillisien opinsuuntien ihmisten kanssa ja kokenut myös yhteyttä heidän kanssaan . Pelastus on yksin Jumalan ja armosta ja kaikille Jumalan lapsille lopulta käy että tulemme syntisiksi ja lopulta se on asia joka ratkaisee , kun ihminen huutaa avuksi Herran nimeä tietoisena että tarvitsee syntiensä sovittajaa.
Tämä asia on minulle ehdottoman vaikea . Nuorena kun luin Paavalin kirjeitä tulin siihen johtopäätökseen että hän on maailman viisain ihminen ja hän on se jonka haluaisin tavata ihan ensimmäisien joukossa kerran taivaassa jos Jumalan armosta sinne pääsen . En voi luopua Paavalin opetuksista koska silloin luovun kaikesta elämässä mihin perustan koko uskoni ja en saa kasattua uskoni perustaa muualta ja minulle ne ovat Jumalan puhetta ja selvää pohjaa koko raamatun ilmoitukselle ja siksi en voi olla kuin luterilainen ja se koti jossa tunnen viihtyväni . Mutta en toki halua olla ahdasmielinen ja tietysti Jumalan armosta uskosta uskon kautta Kristuksen tähden kaikki pelastuu . Minun tulis vähetä ja hänen kasvaa
Ortodoksisuudessa pyritään juuri siihen, että ihmisen oma tahto väistyy ja ihmisestä tulee nolla, ei mitään. Kristinuskossa on paljon termejä jotka on lainattu, kristillistetty eri filosofisista lähteistä. Kolminaisuusopissa, kristologiassa tämä näkyy hyvin selvästi.
Luterilainen kilvoitustraditio on muokannut ihan omannäköisen sapluunan. Pääsääntöisesti siinä on katkennut vanhakirkollinen patristinen isien traditio. Tämä tuottaa sitten vaikeita ongelmia ymmärtää kirkon vuosituhanta vanhaa traditiota. Vanhurskauttaminenkin ymmärretään juridisluonteisesti. Ainostaan opiskelu ja tutustuminen auttaa poistamaan tietämättömyyden.
Aina ihmiset ovat pyrkineet saavuttamaan Jumalaa ja korkeampaa tietoa . Juuri siksi on syntynyt uskontoja , koska Jumala on pannut jokaiseen ihmiseen iankaikkisuuden kaipuun. Kristillisyys on myös esikuvallisuutta ja raamatun pyhät ovat joutuneet siihen kouluun , kun taas on eri asia pyrkiä siihen . Tästä on esimerkkejä raamattu täynnä . Myös Pietari jonka jalanjälkiä tahdotte seurata tarkasti . Kun olin nuori vyötin itseni … . Perisyntiajattelu sulkee täysin ihmisen omavoimaisuuden pyrkiä ja tahtoa Jumalan yhteyteen omin avuin ja samalla estää kirkkaan evankeliumin ilmestymisen , näin ajattelen . Jos julistus on lain ja evankeliumin saarnaa niin ihmiselle halu pysyä Kristuksen rakkaudessa eikä pyrkiä Jumalisuuteen vaan alamaisuuteen tietoisena Jumalan rakkaudesta Kristuksessa , joka hallitsee seurakuntaansa rakkaudella. Serafim opetti että kaikilta tämä jumalalistuminen ei onnistu . Tosin tätä ei varmaan mainosteta , mutta opetukset Kristuksen ruumiista valmiina palvelemaan Kristuksen esikuvan mukaan ei toteudu vaan tulee eriarvoistumista irtautumista ruumiinjäsenyydestä . Opiskelemalla omakuva ei kirkastu Jumalan edessä , vaan elämisessä sanan mukaan palvellen sanan viittoimalla tiellä ja eläen päivittäisessä yhteydessä armon kasvattamana . Me valehtelemme jos me väitämme että meillä ei ole syntiä ja tie Kristuksen tuntemisessa vie Pyhän Hengen valossa näkemään yhä syvemmin synnin syvyyden motiiveja myöten rakkaudettomuudessamme . Samalla Jumalan armo tulee sitä suuremmaksi ja ihanammaksi autuudeksemme . Missä synti on suureksi tullut siellä armo on ylenpalttinen . Tämä on vahva ja usein toistunut kristillisyyden hedelmä ihmisien pyhityksestä , niin raamatussa kuin meidän aikanamme ja omakohtaisen kokemuksen myötä .
Vanhurskauttamisoppi / juridinen ,
Luterilaisuuden ulkopuolella nään ongelmaksi erottaa Jumalan oikeudenmukaisuus ja armo ja tämä on seurausta puutteellisesta perusyntikäsityksestä . Sen huomaa vaikka Sami sinun teksteistä kun kirjoitit että Jumalalle riittää kun parhaansa tekee . Ei Jumalalle riitä kuin täydellisyys , hän on pyhä ja taivas on täynnä hänen pyhyyttä ja kirkkautta ja irvikuvia ja epäjumalanpalveluksia ovat ihmisen omat yritykset
Samalla tavalla karismaattiset ja pyhitysliikkeet pienentävät Jumalan pyhyyden ja kaikkivaltiuden ja pyrkivät omilla itsevalitulla menoilla pääsemään Jumalaa lähemmäksi . Jumalan pyhyydessä on ankaruus , jota ihmismieli ei voi järjellisesti käsittää koska se on olemuksellista , siis mahdoton ajatus että Jumala voisi olla syntiä rankaisematta . Jos tätä juridistista Jumalan pyhyyteen kätkeytyvää ominaisuutta ei ymmärrä ei voi armokaan kirkastua kuten Jumala tahtoo ja kasvaa elämän pyhityksen tiellä .Jumala vaati täydellisen uhrin syntiemme vuoksi ja tämän totuuden taakse tai taka- alalle jättäminen on oman uskonelämän kannalta tuhoisaa. Jumala ei ole suhteellinen kuten me ajattelemme ja miten vuosisatojen aikana monet filosofit ovat iskostaneet meidän ajatuksiimme , Jumala on ääretön eikä syntinen ihminen ajassa voi viisaudessa päässä pitkälle kun Jumalan hulluus on suurempaa kuin ihmisten viisaus . Jumalallinen viisaus osoittaa aina Kristukseen , siihen tiehen joka vie perille . Ei kait kukaan voi sanoa että olisi viisaudessa suurempi kuin Salomo ja hänen elämäänsä voi seurata ja kysyä mistä viisaus oli minkä kautta ? Kristus ja Kristus on viisauden lähde ja hänessä pysyen ja hänen opetuksia seuraten voimme päästä siihen rakkaudelliseen viisauteen joka on autuudeksi meille ja meidän kautta muille kunkin armolahjan mukaan minkä Jumala on kullekin antanut .
Totta kai Jumalalle riittää kun tekee parhaansa. Mitä muuta mielestäsi Jumala vaatii? Luterilaisuudessakin ajatellaan, että, hyvät teot kelpaavat Jumalalle Kristuksen tähden, eli ajatus on sama kuin ortodokseilla.
Ortodoksit eivät alle kirjoita latinalaistyyppistä juridista vanhurskautta, heille vanhurskauttaminen on prosessi joka täydentyy koko elämän ajan.
Kristityn teot ovat olennaisia uskossa säilymisessä. Jos lähtökohdaksi otetaan se, että uskosta vanhurskauttaminen on uskon perusta, mutta teoilla voi olla muuten väliä vanhurskauttamisessamme, ei ole mitään ristiriitaa uskosta ja teoista vanhurskautumisen välillä. Edellinen puhuu siitä, miten Jumalan yhteyteen päästään, jälkimmäinen siitä, miten suhdetta Jumalaan ylläpidetään uskossa.
” joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.” ( Matt 10:38).
Vain kirkossa ihminen voi saavuttaa pyhyyden ja pyhittää koko elämänsä,
Kristus esikuvana , hän oppi kuuliaisuuden ristinsovitustyön kautta .
Jumalalle kelvollisuus ainoastaan Kristuksen sovitustyön kautta ei minkään muun kautta ja vain hänen pyhyys on Isälle Jumalalle otollista eli työt mitä lihassa teemme . Jumalistuminen on hyvin erikoinen käsitys kolmiyhteisesen Jumalan pelastussuuunitelmassa . Toinen laita sanoo seuraavansa Jeesusta , mutta ristille asti tuskin . Sanoisin että raamatullinen loogisuus Jumalan pelastussuunnitelmasta puuttuu. Armosta pelastumme onneksi kun on niin monenkirjavaa opetusta . Minusta tuntuu että matka kuuhun on lyhyt verrattuna matkaa luterilaisesta tulla vaikka ordodoksi teologisin perustein . Kaikella kunnioituksella haluan kuitenkin sanoa tämän . Nämä pyhityksen teot : mihin ne kohdistuvat on oleellinen kysymys ? Nään ne liittyvän rakkauden käskyyn .
Ortodoksit pelastuvat Jumalan armosta, tämä on itsestään selvyys ortodoksi teologiassa. Luterilaisen on vaikea mutta ei mahdoton tulla kirkon yhteyteen. Harhaoppiseesta konfenssiosta on pitkä matka Jeesuksen perustamaan kirkkoon. Syy on tietysti siinä, että harhat juurtuvat ihmisen sieluun koukun tavoin ja niistä on vaikea luopua. Jumalallistuminen ilmoitetaan jo luomistyönyhteydessä ( 1 Ms 1:26).
Kiitos tähän astisesta, pitkästä keskustelustamme.
Niin jumalallistuminen pitäisi määritellä , Luoja teki ihmisen ja luotu ei ole koskaan sama . Ja isoin asia tässä on nimenomaan syntiinlankeemus , jonka jälkeen meidän Jumalakuva särkyi ja synti tuli asumaan meissä . Olemme tietysti vieläkin Jumalan kuvia ,mutta kykenemättömiä toteuttamaan Jumalan tahtoa omassa itsessämme . Kerran taivaassa olemme synnistä vapaita , mutta asemamme on edelleen olla uudessa ruumiissa tietoisena Kristuksen lävistettyjen käsien merkityksen ja asemamme . Miten määritelmä ordodokseilla että uskova on samaan aikaan syntinen ja vanhurskas ?
Joo mielenkintoista vaihtaa ajatuksia !
Jumalllistumisprosessi on kyllä laajasti ortodokseilla määritelty. Luoja ja luotu ovat aina eri asia. Siitä olen samaamieltä, että Jla. kuva särkyi, siitä olen erimieltä, että synti muuttu miehin asumaan. Luotu saatana ei voi asettua asumaan luotuun, ainoastaan Luoja voi asustaa luodussa. Itsessämme emme voi toteuttaa Jumalan tahdoa, tämä on selvä ortodokseille.
Ortodokseilla ei ole tälläistä skitsofeenista kahden olemuksen mallia. Ihminen on vanhurskas ja kasvaa siinä. Pohjimmiltaa ihmisen ydin on hyvä. Jos ihminen elää synnissä hän on kirkon ulkopuolella.
Lukiessa viime viestiäsi Sami heräsi harras toive että sinulle kävisi kuten Martti Lutherille lukiessa Roomalaiskirjettä . Hän harjoitti jumalaistumista katolilaisessa luostarissa huonoin menestyksin. Roomalaiskirje on se raamatun helmi , jossa kristinuskon oppi on laajasti määritelty ja rikas uskonelämän voima .Muistan vuosikymmeniä sitten kun asuinalueellemme oli raamattupiiri naapureiden kesken ja vapaansuunnan ihmisiä oli mukana ja kun kävimme roomalaiskirjettä muutama luku , niin he ahdistuivat ja totesivat vaikeaksi ymmärtää sitä ja piti vaihtaa toiseen .
Luther oli monen luostarin johtaja. Katolinen luostareiden sisällöllinen puoli on katkaissut isien jatkumon. Lutherin uskonnollinen virhe oli tietysti hakeutua katoliseen luostariin. Seuraava virhe oli perustaa oma ” kirkko” tästä kertaantui ongelmat, luterilaisuus ei ole mikään teologisesti yhtenäinen liike vaan jakaantunut. Luterilaisuus synnytti miljoonia pikku paaveja jolla on jokaisella oma tulkinta. Se on toistonto katolisen kirkon paavin primaatista. Katolisilla on kuulemma sanonta, että luterilaisuus on heidän sivukonttorinsa.
Kaikki sivu ja pääkonttorin ihmiset menevät omana itsensä Jumalan eteen . Huomaan että varsinkin Suomessa idän ja lännen kirkkojen ihmiset tuntevat ylpeyttä omaa kirkkoa kohtaan ja se näkyy usein myös . Eräs tuttu oli Vatikaanissa katolisissa messuissa Paavin kuoleman aikoihin ja sitä ei siellä noteerata kuten media sen tuo esille vaan ihan normaalia mesuuelämää . Luterilaisuuden juuret ovat syvällä Paavalin teologiassa ja kirjattuna oppina kenties yhtenäisempi kuin vanhat kirkot koskien vanhurskauttamisoppia , katekismus ja tunnustuskirjat , käytäntö on eri . Ei myöskään katolilaiset ainakaan ole ylpeitä heidän lähihistoriasta ja varmaan samaa voi ordodokseista sanoa . Apostolit oli Herran valitsemia ja puhuivat Herran sanaa ja ovat siksi tärkeämpiä kuin heidän jälkeen tulleet . Tuntuu että ordodoksit varsinkin sivuuttavat Paavalin opetukset ja Sefafim jopa suoraan sanoi että Paavali väärässä , luterilaisuudessa ei uskalla edes harhaoppiset sanoa Paavalin olevansa väärässä , ainakin suurin osa heistä . Kun ajatus on meissä ihmisissä ilman Jumalaa niin päädytään mihin vain . Jumala tahtoo suojella meidän elämää ja siunata ja se on täysin vastaista meidän ajatteluumme
Syntikäsitys on mielestäni luterilaisuuden ulkopuolella hyvin epäraamatullista osittain . Jumalan näkökulmasta ja raamatun ilmoituksesta käsin . Sielunvihollisesta saatanasta piirretään vaikka minkälaisia kuvia ja pidetään häntä ihmisen havaittavissa omin luonnollisin aistein ja älyin . Saatana sai lankeamaan ihmiset vaikka olivat vielä viattomina Jumalan yhteydessä ja täällä ajassa syntisinä olemme lihamme puolesta luonnostaan hänen ajatuksien mukaisia . Itsekkäitä ja omaa parasta etsien ja lankeevia moneen Jumalan vastaisiin tekoihin . Ihmismieli ei pidä syntiä syntinä vain Pyhä Henki sen kirkastaa .
Jos otamme esimerkin että yksinäinen mies joka kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä ja tapaa naisen joka kokee samanlailla ja he menevät sänkyyn pian , niin kaikki tapahtuu aina Jumalan silmien alla ja hän määrittelee synnin ja synnin lähde on ihmisen sydämestä josta pahat ajatukset nousevat . Ei normaali , luonnollinen ihminen tulkitse tässä olevan mitään väärää tai pahaa , ei tosin liberaalikritillisyydessä eikä vapaissa suunnissa ajatella että ed. olis syntiä . Jos kiellämme syntimme olemme valehtelijoita ja jos kiellämme synnin asuvan meissä niin me teemme Raamatun sanan vääräksi . Ihmettelen usein kun luterilaiseen raamatun tutkimiseen ja selitykseen liittyy systemaattisuus mitä mikin raamatunkohta tarkoittaa mutta muilla se on vain joku kohta suuressa tietomäärässä . On tosin protestantteja jotka eivät vastaa kysymyksiin kun ei sovi heidän oppiinsa raamatunkohdat jotka selvästi opettavat Jumalallisia totuuksia . Onko Paavalin opetukset Jumalan puhetta niiltä osin mitä hän ei itse erottele ? . Tradition tuntemisesta vanhan liiton ajoilta ei tartte tämän päivän oppineet lähteä henkeseleitä paukkuttamaan Paavalin suhteen tai nähdä tärkeys Jumalallisessa viisaudessa , rakkaudessa, mikä tällä valitulla ”Jumalan aseella ” oli .
Mikään kirkkokunta ei voi ottaa ainoan oikean viittaa itselleen ja näin kumota täysin vääränä kaikki muut. Kakki ovat oikeassa ja kaikki myös jossain kohdin väärässä.
Tämä on protestanttinen ekumeeninen ajatusrakennelma.
Opin sisältö on Kristus ja meillä on kilpailua vain toisten ihmisten kunnioittamisessa ja oman sydämen asenteesta suhteesta Jumalan sanaa kohtaan .
Kristinusko ei tuo mielestäni kysymyksiä vertailevasti , valintana vaan pyrkimyksenä totuuteen rakkaudessa ja etsiminen kohdistuu Kristukseen lopulta josta avautuu meille tie totuus ja elämä . On ensin oppi ja sitten kirkkokunta ja sitten yksilöt ja päämäärä päästä perille . Oikea Kristuksen tunteminen ja tutkiminen on Raamatun ydinajatus . Ns .oikea teologinen viisaus kuvastuu mielestäni Kristuksen rakkautena , sillä paikalla mihin itse kukin on asetettu hedelmää kantaen . Totuus ja rakkaus kulkee raamatullisena totuutena ja tarkoitettu meille elämäksi .
Voisi kuvata asiaa enemmän sillä että isona joukkona olemme avomerellä ja kaikilla on pyrkimys pelastautua ja merellä on pelastuslautta jonka kyydissä voimme päästä perille . Tai kuvaus Nooan arkista , jotka tahtoivat tulla kyytiin pääsivät elämään . Silloin ei ole kysymys vertailevasta uskosta tai opista vaan pelastumisesta .
Jumalan tahto on että kaikki pelastuisimme ja hänellä on Kristuksessa pelastustie , jossa meidän tulisi vähetä ja hänen kasvaa Kristuksen tuntemisessa .
Ehkä kysymys on pitkälti annammeko Jumalan työn meissä toteutua , joka ei ole kunnian teologian tie vaan ristinteologian tie . On myös hyvä kysyä missä me voimme täällä ajassa kohdata Kristuksen ? Hänet tietysti löytää sieltä missä hän on luvannut olla . Luterilainen uskonynmärrys nojaa ajattelussa tietysti sanaan , ehtoolliseen ja kasteeseen elämäksi meille Pyhän Hengen kautta . Ja näiden kautta syntyvään lapseuteen jossa riippuen tunnemme ja tiedämme olevamme Jumalan armon osallisia . Ja silloin pelastuksemme toivo iankaikkisesta elämästä kiinnittyy yksin Kristuksen sovitustyöhön , jonka varassa uskallamme elää ja kuolla.
Kyllä on niin, että KOKO KUNNIA siitä, että me kerran olemme taivaassa, on Kristuksen kuoleman.
Hanna Rauta