Kerran kysyin eräältä psykiatrilta, mikä voisi olla psykologinen selitys sille, että jotkut kiroilevat niin paljon. Vastaus: Heillä on huono sanavarasto. Teologinen selitys on tietysti hieman erilainen. Mutta vastaus oli silti hyvä! Kirosana jumalauta on muuten väännös sanoista Jumala auta. Kerran erään kommunistipuolueen ehdokkaana oli porilainen mies, joka käytti vaalimainoksessa itsestään lempinimeä ”rivo”. Ei se kuitenkaan auttanut häntä pääsemään läpi. Paljon kiroileva ilmaisee sillä jumalattomuutensa. Heidän ylpeytenään on heidän häpeänsä.
Vähän kiroilusta
Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle?” 1. Kun. 18:21
Tahtoisimme palvella kahta herraa, maailmaa ja Jumalaa. Kirkoille kiusaus on todellinen. Kumarretaan nimellisille jäsenille ja yleiselle mielipiteelle. Samalla selkä kääntyy Herran omille, jotka tarvitsevat oikeita paimenia ja suunnan näyttäjiä.
Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, s. 89, Symbolum Oy, 2024.
Kohdatkoon meitä mikä kiusaus, hätä, murhe ja vaino tahansa, Kristus on kuitenkin kanssamme ja suojelee meitä, niin että me vihdoin voitamme ja löydämme pelastuksen, eikä se olekaan vain ajallinen, vaan iankaikkinen pelastus. Tämä rikas ja iankaikkinen perintö meidän tulisi omistaa ja siitä iloita. Siihen toivoon Kristus meitä kutsuukin nimittäessään meitä veljiksensä. Mutta surkeaa on, että me iloitsemme enemmän siitä, että joku lahjoittaa tai hankkii meille sata markkaa (euroa), kuin siitä, että Jumalan Poika asettaa meidät näin runsaan, iankaikkisen perinnön osallisuuteen.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 340, SLEY, 1945. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.